Avaa päävalikko
Tämä artikkeli käsittelee saarta. Muista merkityksistä kertoo täsmennyssivu Isosaari.
Isosaari kuvattuna pohjoisesta.

Isosaari (ruots. Mjölö) on Helsingin kaupungin Ulkosaarten kaupunginosan Itäsaarten osa-alueeseen kuuluva noin 76 hehtaarin kokoinen linnakesaari Suomenlahdessa. Se oli Puolustusvoimien käytössä vuoteen 2014 saakka. Vuodesta 2017 alkaen se on ollut rajoitetusti avoinna yleisölle.[1]

Sisällysluettelo

MaantiedeMuokkaa

Isosaari sijaitsee 3,8 kilometriä Santahaminasta etelään ja noin yhdeksän kilometrin päässä Helsingin Kauppatorilta. Saari on muodoltaan kolmio, jonka pohjoinen ja kaakkoinen sivu ovat noin kahden kilometrin ja läntinen sivu noin yhden kilometrin mittaiset.[2] Lauttamatka Kauppatorilta kestää noin 50 minuuttia.[3]

Isosaari on yksi Helsingin seudun uloimmista saarista ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä kohde. Sen nähtävyydet ja luonto ovat ainutlaatuisia.

HistoriaMuokkaa

 
Punavankeja Isosaaren vankileirillä vuonna 1918.

Ensimmäiset merkinnät Isosaaren historiasta ovat jo 1600-luvulta, jolloin saaressa toimi pienimuotoinen kalastajayhteisö.[2] Vuoden 1654 valtiopäivillä kuningasta on pyydetty rauhoittamaan saaren metsä hakkuilta, jotta sen ulkonäkö ei muuttuisi ja jotta sitä voitaisiin yhä käyttää kiintopisteenä merellä. Rakennuksia Isosaaressa on ollut viimeistään 1700-luvulta lähtien, ja ensimmäiset vakituiset asukkaansa se on saanut todennäköisesti 1800-luvulla.[4] Isosaaren linnoitustyöt osana Krepost Sveaborgia aloitettiin vuonna 1913. Vuosina 1913–1917 saarelle rakennettiin valtaosa sen nykyisistä teistä, suojarakennelmista sekä osa asuinrakennuksista.[4]

Suomen sisällissodan aikana saarella toimi Isosaaren punavankileiri, jonne valkoiset sijoittivat erityisesti "poliittisesti erittäin vaarallisina" pidettyjä punaisia.[5] Leiri oli Suomenlinnan vankileirin alaisuudessa, ja siellä kuoli yhteensä yli 300 vankia. Kuolleista suurin osa haudattiin Santahaminaan, mutta osa myös Isosaareen. Kuolleiden muistoksi saarelle pystytettiin muistomerkki vuonna 1955.[6][7]

Sodan jälkeen saari vakiintui varuskunnaksi ja linnakkeeksi. Saaren infrastruktuuri ja sen kehitys seurasi rannikkotykistön tarpeita. Isosaaren varuskunnassa oli rauhan aikana noin 300 varusmiestä, 50 vakituista työpaikkaa ja 70 vakituista asukasta.[2]

Saari oli puolustusvoimien käytössä 9. tammikuuta 2012 asti, jolloin varusmieskoulutus saaressa lakkasi ja saari jäi puolustusvoimien harjoitusalueeksi ja vartiolinnakkeeksi.[8] Kun koulutus Isosaaressa päättyi, Suomenlinnan rannikkorykmentin tykkimiesten koulutus siirtyi Upinniemeen.[8] Saari siirtyi puolustuvoimilta Senaatti-kiinteistöjen käyttöön vuonna 2014.[9]

Senaatti vuokrasi maa-alueet ja rakennukset keväällä 2017 Suomen Saaristokuljetus Oy:lle ympärivuotista matkailutoiminnan kehittämistä varten. Saari avattiin yleisölle lauantaina 10. kesäkuuta 2017. Saaresta odotetaan suosittua matkailukohdetta erityisesti kesäaikaan.[10]

RakennuksetMuokkaa

Saaressa on myös ravintola, kaksi hiekkauimarantaan, ampumarata, kasarmirakennus, kolme rantasaunaa ja jonkin verran asuntoja henkilökunnalle. Saaressa sijaitsee myös yhdeksänreikäinen "golfkenttä", jonne yleisöllä on mahdollista päästä golfaamaan ensi kerran kesäkuussa 2017. Golf-risteilyjä saareen järjestetään maanantaisin.[8][11] Saaressa asuu vakituisesti (2017) enää yksi henkilö. Hän on syntynyt Isosaaressa vuonna 1949.

Saaressa on 130 TK -rannikkotykkipatteri, merivalvonta-asema ja Aalto-yliopiston korroosiolaboratorio[12].

LinnakeMuokkaa

 
Isosaaren merivalvonta-asema, Rikama, syyskuussa 2013
 
Rannikkotykki 130 53 TK

Isosaaren linnake oli Suomenlinnan Rannikkorykmentin alainen perusyksikkö, joka vastasi varusmiesten koulutuksesta ja saaren toiminnasta laajemmin.

PäällikötMuokkaa

Linnakkeen päällikkönä toimi sen lopettamisvuonna 2012 yliluutnantti Antti-Pekka Kiiski.[8] Muina päällikköinä ovat toimineet mm.selvennä

  • kapteeni Seppo Kaipia 70-luku
  • kapteeni (Eero) Juhani Haapala 1977–1978lähde?
  • luutnantti (yliluutnantti 1980) Hannu Rantala 1979–1980
  • yliluutnantti Mikko Taavitsainen 1984–1987
  • kapteeni Timo Junttila 1989
  • komentajakapteeni Ahti Kannisto 1994–2002
  • komentajakapteeni Jukka Mustola 2002–2005
  • kapteeniluutnantti Tuomo Mero 2005–
  • kapteeniluutnantti Klaus Fromholz 2009–2011
  • yliluutnantti Markku Majaniemi
  • kapteeni Pentti Miettinen
  • kapteeniluutnantti Jarkko Källi
  • kapteeni Pekka Varjonen

KoulutusMuokkaa

Linnakkeella koulutettiin noin 300 alokasta vuosittain peruskoulutuskaudella. Vuoden 2012 alusta peruskoulutus linnakkeella loppui, mutta erilaisin erityiskoulutukset ja -kurssit jatkuvat. Erityis- ja joukkokoulutuskaudella koulutettiin eri aikoina mm. rannikkotykistön tuliasemamiehiä, rannikkojalkaväkimiehiä, merivalvojia, linnakeheitinmiehiä ja sotilaspoliiseja. Näiden lisäksi koulutettiin tuliasemalinjan aliupseereja ja myös yksittäisiä henkilöitä huoltotehtäviin, kuten kirjureiksi, esikuntaläheteiksi tai asesepiksi.

Linnake vastasi itse valmiustehtävistään ja miehistön suhteellisen vähäisyyden johdosta myös varusmiehet saivat keskimääräistä vähemmän viikonloppuvapaita, eikä saaresta iltavapailla päässyt mantereelle. Valmiustehtäviin kuului saaren vartiointi, merivalvonnan tilannekohtainen vahvistaminen, sekä valmius ampua yhdellä saaren neljästä 130 millimetrin tornikanuunoista varoitustulta. Tämän lisäksi linnakkeen miehistö vastasi myös Merisotakoulun vartioinnista. Linnakkeen sotilaspoliisimiehistö vastasi suuresta osasta linnakkeen valmiustehtävistä. Aistitähysteinen merivalvonta on lopetettu, kuten muillakin linnakkeilla. Yhtään aistitähysteistä aktiivista mv-asemaa ei rannikolla enää ole.lähde?

Saaren valvonnasta ja huollosta sekä kuljetuksesta saareen vastaa pääasiassa puolustusvoimat. Saareen kulki Santahaminasta päivittäin Puolustusvoimain vuoroalus tai -aluksia aamulla, keskipäivällä ja iltapäivällä.

Sääasema ja merivalvonta-asemaMuokkaa

Vuosina 1984–2008 Isosaaressa oli Puolustusvoimien ylläpitämä sääasema, jossa tehtiin säähavaintoja Ilmatieteen laitokselle. Havainnontekijöinä toimivat varusmiehet, jotka on koulutettu Niinisalon Tykistöprikaatissa. Sääasema lähetti kolmen tunnin välein synop-sääsähkeen, josta kävivät ilmi muun muassa ilman lämpötila ja suhteellinen kosteus, tuulen suunta ja nopeus, pilvien laatu ja alaraja sekä kokonaismäärä, ilmanpaine, näkyvyys ja sääilmiöt.

Isosaaren sääasema lopetti toimintansa 24-vuotispäivänään 1. lokakuuta 2008lähde?. Ennen vuotta 1984 sääasema sijaitsi Katajaluodossa. Helsingin edustalla on edelleen automaattisia säähavaintoasemia, mm. Harmajassa.

Isosaaren merivalvonta-asema eteläniemessä tunnetaan nimellä "Rikama" eversti Johan Rikaman kunniaksi. Rikama ei aikanaan vaikuttanut millään tavoin merivalvonta-aseman rakentamiseen mutta oli aktiivinen rannikkopuolustuksen ja erityisesti rannikkotykistön tulenjohdon kehittäjä. Hänen tuhkansa laskettiin Isosaaren eteläpuolelle ja eteläkalliolle nostettiin kivipaasi hänen muistokseen. Kivipaadessa on eversti Johan (Jussi) Rikaman ja kenraaliluutnantti Eino Järvisen muistolaatat. Järvinen kuoli muistopatsaan vihkimisen yhteydessä.[13][14]

George Quinnellin hautaMuokkaa

Isosaaressa sijaitsee englantilaisen ylimatruusi George Quinnellin hauta. Quinnell osallistui vuonna 1855 Oolannin sodan sotatoimiin höyryfregatti HMS Amphionin ylimatruusina. Amphion pyrki luotaamaan väylää kohti Viipurinväylää. Louesaaren vesillä alus joutui sekä Santahaminasta että Laajasalon Matosaaresta tulleen tulituksen kohteeksi. Sitä kohti ampuivat lisäksi viisi suomalaista tykkivenettä. Eräs Santahaminasta tullut tykinammus osui George Quinnelliä päähän. Tykinkuula ja pää jatkoivat matkaansa kohti meren pohjaa, ja ruumis tunnistettiin ylimatruusin arvomerkeistä. Tämä oli yksi englantilaisten harvoista tappioista heidän operaatiossaan Helsingin vesillä. Ruumis haudattiin Isosaareen, sillä vainajia ei tuohon aikaan voitu kuljettaa ilman vakavia hygieniaongelmia. Quinnell oli kuollessaan 35-vuotias.

Haudalle asetettiin puinen risti, jossa luki: “Sacred to the memory of George Quinnell. I. H. S.” 1800-luvun lopulla eräs suomalaisen kauppiaan englantilainen vaimo pystytti haudalle pysyvämmän muistomerkin, johon tuo teksti kopioitiin. Britannian kuninkaallinen laivasto ja Britannian Suomen suurlähettiläspari on käynyt laskemassa haudalle seppeleen taistelun 100- ja 150-vuotispäivinä. Perimätieto kertoo, että Quinnellin leski kummittelisi haudalla, josta on nykyisin tullut turistinähtävyys.[15]

LähteetMuokkaa

  1. Isosaari: Maankäytön ideasuunnitelmat. Serum arkkitehdit oy, 4.6.2018. Teoksen verkkoversio (.pdf).
  2. a b c Peljo, Anni: Next stop: Isosaari - sotilassaaren avoimuuden aika. Aalto-yliopiston diplomityö, 2017, s. 38-49. Artikkelin verkkoversio (.pdf).
  3. Laivaliikenne Isosaari. Viitattu 16.6.2019.
  4. a b Böök, Netta & al.: Isosaari: Kulttuuriympäristöselvitys, s. 13-. Helsinki: Senaatti-kiinteistöt, 2016. ISBN 978-952-7062-34-0. Teoksen verkkoversio.
  5. Nieminen, Jarmo: Santahamina 1918 Jarmo Nieminen. 10.9.2008. Viitattu 16.6.2019.
  6. Marttinen, Vesa: Helsingin eteläisin asukas asuu yksin ulkomeren vanhassa sotilassaaressa – Isosaari saattaa aueta yleisölle jo kesällä Yle Uutiset. 20.2.2017. Viitattu 16.6.2019.
  7. Punaisten Muistomerkit, Helsinki Työväenmuseo Werstas. 2006. Viitattu 16.6.2019.
  8. a b c d Huhtanen, Jarmo: Isosaaren linnake vaikenee. Helsingin Sanomat, 2.7.2011, s. A 13. Artikkelin verkkoversio.
  9. Vehkasalo, Jussi: Tällaista on tykkien ja turistien jakamalla saarella Helsingin Uutiset. 9.6.2017. Viitattu 16.6.2019.
  10. Hakala, Sami: Isosaari on oikeasti iso saari Taajuusmedia. 30.1.2018. Viitattu 16.6.2019.
  11. Tyry, Teemu: Armeijalla on Suomen vaativin par 3 -kenttä Golfpiste. 17.10.2008. Arkistoitu . Viitattu 17.6.2019.
  12. TKK Korroosiolaboratorio (englanniksi)
  13. Salli Huotilainen, Isän kuvaa korjaamassa, Kymen Sanomat 22.2.2009
  14. Anu Vuorinen: Isosaari Pääkaupungin etuvartio. ISBN 978-952-5398-27-4
  15. Elisa Rimaila: Englantilaisen ylimatruusin viimeinen sija. Yleisölle viime kesänä avautuneessa Isosaaressa sijaitsee yksiäinen hauta, josta on tullut turistinähtävyys. Helsingin Sanomat, 26.5.2018, s. A 28–29. Helsinki: Sanoma Oyj. Artikkelin maksullinen verkkoversio Viitattu 16.4.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa