Iso-Pihlajajärven valuma-alue
Iso-Pihlajajärven valuma-alue (vesistöaluetunnus 14.225) on Kymijoen vesistön (14) Suur-Päijänteen alueella (14.2) sijaitsevan Päijänteen alueen (14.22) kolmannen jakovaiheen valuma-alue. Sen laskujoki Pihlajajoki laskee Päijänteeseen Pihlajalahteen Judinsaarenselällä.[4][5][6]
| Iso-Pihlajajärven valuma-alue (3. jakovaihe: 14.225) |
|
|---|---|
 Valuma-alueen keskusjärvi on Iso Pihlajajärvi |
|
| Valtiot | Suomi |
| Maakunnat | Pirkanmaa |
| Vesistöalueen tai valuma−alueen tietoja | |
| Merialue | Itämeren valuma-alue |
| Päävesistöalue | Kymijoen vesistö (14) |
| 1. jakovaihe | Suur-Päijänteen alue (14.2) |
| 2. jakovaihe | Päijänteen alue (14.22) |
| Laskujoki | Pihlajajoki |
| Vesistöreitti | ←Iso Pihlajajärvi ←Sääksoja ←Iso Sääksjärvi |
| Laskupaikka | Pihlajakoski, Kuhmoinen |
| Koordinaatit | |
| Mittaustietoja | |
| Valuma-alue | 65,23 km² [1] |
| Järvisyys | 10,49 % [1] |
| Alueen pituus | 12 km [2] |
| Alueen leveys | 11 km [2] |
| Pääuoma | yli 15 km [2] |
| Keskivirtaama | 0,6 m³/s [3] |
 Pihlajajoki laskee Judinsalonselän Pihjalalahteen. |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Yleistä muokkaa
Vesistön sijainti muokkaa
Iso-Pihlajajärven valuma-alueen pinta-ala on 65,23 neliökilometriä (myös 65 km² [6]) ja sen järvisyys on 10,49 %. Valuma-alue on pohjois-etelä -suunnassa 11 kilometriä pitkä ja itä-länsi -suunnassa 12 kilometriä leveä. Se sijaitsee kokonaan Kuhmoisten alueella. Valuma-alue sijaitsee Kymijoen vesistöalueen keskiosassa Suur-Päijännteen alueen (14.2) sisällä Päijänteen alueessa (14.22). Iso-Pihlajajärven valuma-alueelle on sinne muodostettu kolmannessa jakovaiheessa oma valuma-alueensa. Sillä on yhteinen vedenjakaja pohjoispuolella ja länsipuolella sijaitsevan Arvajanjoen valuma-alueen (14.26) kanssa. Koillis- ja eteläpuolella on Päijänteen alueen pieniä vesistöjä.[5][4][2]
Pääoman kulun ja pituuden määritys muokkaa
Pihlajakosken vesistöreitin kulusta ei ole lähdetietoa [7]. Tässä noudatetaan sekä vesistöviranomaisten että kalatalouskeskuksen määrittämää vesireittiä. Paikkatietoikkunan verkkopalvelussa vesireitin ainoa merkitty ja mitattu uomareitti alkaa Pihlajajoesta, seuraa valuma-alueen keskusjärveä Isoa Pihlajajärveä Sääksojalle, jota se nousee ylös Isolle Sääksjärvelle asti. Sääksojalla vaikuttaa olevan kalatutkimuksen kiinnostuksenkin mukaan valuma-alueen latvapurojen runsasvetisin reitti. Vesireitin pituus määritetään laskemalla osauomien pituudet yhteen. Pihlajakoski on 890 metriä pitkä, matka Ison Pihlajajärven järvenselkiä pitkin Sääksojan suulle on 4,3 kilometrin pituinen, Sääksojan uoman pituus on 6,5 kilometriä ja loppumatka Ison Sääksjärven yli ja ylös sen läntisiä latvaojia pitkin tekee yhteensä noin 15–17 kilometriä. Vesireitin pituudeksi voidaan ilmoittaa yli 15 kilometriä.[5][2]
Vesistöalueen maankäyttö muokkaa
Valuma-alueesta on metsämaata, avoimia kangasmetsiä ja kalliomaita 83,5 %, maatalousalueita 2,9 %, kosteikkoja ja soita on 0,3 % ja rakennettuja alueita on 2,5 %. Maa-alueiden lisäksi on vesistöinä 10,7 %.[6]
Järviä ja jokia muokkaa
Valuma-alueella sijaitsee 33 vähintään hehtaarin kokoista järveä tai lampea. Suurin järvistä on Iso Pihlajajärvi (334 ha), joka on samalla valuma-alueen keskusjärvi. Keskusjärveen laskee sellaisia järviä tai lampia, jotka ovat aivan järven lähialueella. Niitä ovat pohjoispuolella sijaitsevat Vähä Kurkijärvi (1 ha), Paskolammi, Valkeajärvi, Ämmäjärvi (1 ha) ja Rimmijärvi. Etelärannalla on lisäksi Haukijärvi (5 ha) ja Humalainen. Länsipuolelta Haikupohjalta tulee Lahnalahteen laskeva oja, jonka valuma-alueella sijaitsevat Vähä Pihlajajärvi (42 ha), Hertunjärvi (7 ha) ja Puukkoislammi (3 ha), sekä sivuojaa myöten vielä Keskinen Terrijärvi (5 ha), Pieni Terrijärvi (2 ha), Iso Terrijärvi (9 ha) ja Rökkölammi. Harjujakson länsipuolella laskee pohjoisrantaan Myllyoja, jonka valuma-alueella ovat Saarijärvi (20 ha), Huhtiainen (3 ha), Vähä Huhtiainen, Vähä Kaitajärvi, Kurkijärvi (12 ha) ja Pahajärvi (1 ha). Harjujakson itäpuolella laskee etelärantaan Höyläksenoja, joka on Höyläsjärven (24 ha) laskuoja. Sen valuma-alueelta löytyy myös Yrjöjärvi, Vehkajärvi (12 ha) ja Haukiainen. Harjujakson länsipuolelta laskee etelärantaan Sääksoja, joka alkaa Iso Sääksjärvestä (119 ha). Sääksojan alajuoksulla on sivuoja Liiveoja, joka on yhteinen laskuoja Vähälle Liivejärvelle (2 ha), Myyräjärvelle (1 ha) ja Isolle Liivejärvelle (23 ha), ja joiden yläjuoksulta löytyvät vielä Liivelammi ja Lakkajärvi (3 ha). Liiveojan yläpuolella Sääksojaan yhtyy Iso-Onkiaisen (2 ha), Pikku-Onkiaisen (2 ha) ja Niemijärven (4 ha) yhteinen laskuoja. Sääksojan keskijuoksulla yhtyy vasemmalta puolelta Vähän Sääksjärven (18 ha), Löytöjärven (2 ha) ja Lakkajärven (3 ha) yhteinen laskuoja, ja oikealta puolelta Niilammin, Jolojärven (3 ha) ja Onkiaisen (1 ha) yhteinen laskuoja. Sääksojan latvajärven Ison Sääksjärven ympäriltä tulee järveen joitakin ojia, jotka tuovat Hörisevänlammin ja Lepolammin vedet. Ja lopulta viimeiseksi, eristäytyneeseen Kuorelahteen laskee yhtä ojaa myöten Sorajärvi (1 ha), Kuorejärvi (20 ha), Myyrälammi, Iso-Loirakko (1 ha), Vähä-Loirakko, Kirvesjärvi, Luokkijärvi ja Saarijärvi (2 ha).[4][5]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126. Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4.
- ↑ a b c d e Iso-Pihlajajärven valuma-alue Karttaikkuna. Paikkatietoikkuna. Viitattu 3.4.2023.
- ↑ Koski-inventointi, s. 64–65. raportti 188. Helsinki: Vesihallitus, 1980. ISBN 951-46-4852-8. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 3.4.2023).
- ↑ a b c Iso-Pihlajajärven valuma-alue (14.225) Järvi-meriwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 3.4.2023.
- ↑ a b c d Pihlajajoki, suisto (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 3.4.2023.
- ↑ a b c Iso-Pihlajajärven valuma-alueen pinta-alamääritys ja maaperän käyttötilasto, VALUE - Valuma-alueen rajaamistyökalu KM10, Suomen ympäristökeskus, viitattu 3.4.2023
- ↑ Havumäki, Matti & Ranta, Tomi: Päijänteen järvitaimenen tila ja tulevaisuus (PDF) (sivut 15–16) 2018. Keski-Suomen kalatalouskeskus ry & Hämeen kalatalouskeskus. Viitattu 30.3.2023.