Avaa päävalikko

Iiris Suomela

Suomalainen kansanedustaja

Iiris Suomela (s. 1. toukokuuta 1994) on suomalainen vihreiden kansanedustaja ja Tampereen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja.[1][2] Lisäksi hän on Tampereen yliopiston hallituksen jäsen.[3] Suomela valittiin kansanedustajaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Pirkanmaan vaalipiiristä 4 872 äänellä.[2] Samana vuonna Suomela oli myös vihreiden europarlamenttivaaliehdokkaita muttei tullut valituksi.[4]

Iiris Suomela
Kansanedustaja
17.4.2019–
Ryhmä/puolue Vihreä eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Pirkanmaa
Henkilötiedot
Syntynyt 1. toukokuuta 1994 (ikä 25)
Tampere
Tiedot
Puolue vihreät
Koulutus yhteiskuntatieteiden ylioppilas

TaustaMuokkaa

Suomela on kotoisin Tampereelta mutta on asunut myös ulkomailla yhteensä seitsemän vuoden ajan.[5] Hän on valmistunut IB-ylioppilaaksi UWC Atlantic Collegesta Walesista vuonna 2013[6], jonne hän sai Suomen Kulttuurirahaston stipendin 17-vuotiaana.[7]

Suomela on opiskellut Tampereen yliopistossa sosiologiaa. Suomela on toiminut toisena Vihreiden nuorten kahdesta puheenjohtajasta vuodet 2017 ja 2018[8], Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston jäsenenä vuodesta 2015[5][9] ja vihreiden puoluevaltuuskunnan jäsenenä vuosina 2015-2019[10][11]. Hänet valittiin Tampereen kaupunginvaltuustoon kuntavaaleissa 2017 1 981 äänellä.[12]

Aiemmin Suomela on toiminut Tampereen vihreiden nuorten varapuheenjohtajana ja Tampereen ammattikorkeakoulun hallituksessa.[13] Hän oli ehdolla eduskuntavaaleissa myös vuonna 2015, sai 958 ääntä eikä tullut valituksi[14].

PolitiikkaMuokkaa

Suomela kiinnostui politiikasta ilmastoahdistuksensa vuoksi. Hänen mukaansa 60-vuotias ei saa vähätellä 15-vuotiaan ilmastoahdistusta, koska 60-vuotias ei elä ilmaston kanssa yhtä pitkään.[15]

Suomelan mukaan kaikki luulevat häntä aina vihaiseksi ja nuoret naiset kärsivät usein siitä, että heidän kriittisyyttään pidetään vihaisuutena tai ahdistuksena.[15]

RaiskauksetMuokkaa

Suomela on toinen alullepanija Suostumus2018 -kansalaisaloitteessa, joka tähtää rikoslain uudistamiseen niin, että ilman toisen suostumusta tapahtuva sukupuoliyhteys olisi aina raiskaus.[16]

Kielenkäyttö ja väestöryhmätMuokkaa

Suomela nousi otsikoihin kritisoimalla Iltalehdessä ja Twitter-tilillään naispuolisiin poliitikkoihin kohdistuvaa ulkonäköperusteista kielenkäyttöä.[17] Toimittaja Seppo Varjus oli kutsunut sisäministeri Maria Ohisaloa "jääprinsessaksi".[18] Lisäksi vihreistä naisista oli Suomelan mukaan käytetty termejä kuten "misuehdokas" ja "vihreä herkku".[17] Suomela oli aikaisemmin kommentoinut perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon ulkonäköä vertaamalla tätä Tähtien sota -saagan pääviholliseen Darth Sidioukseen.[19] Keski-ikäisistä miehistä käytettyä termiä "setämies" Suomela ei nähnyt Ylen Aamu-tv:n haastattelussa halventevana vaan näki termin sellaisena ilmiönä, joka pyrkii tunnustamaan, että miehillä on enemmän valtaa yhteiskunnassa.[20]

Ensimmäisessä puheenvuorossaan eduskunnassa Suomela kutsui toista varapuhemiestä Juho Eerolaa puhemies-termin sijaan ”puheenjohtajaksi”. Suomelan mukaan puhemies-termi on sukupuolittunut, koska sen päätteenä on -mies. Suomela sanoi, että eduskunnan puheenjohtaminen ei ole sukupuolesta kiinni, minkä vuoksi hän kertoi kutsuvansa eduskunnan puheenjohtajistoa puheenjohtajiksi.[21]

Sukupolvien vastakkainasetteluMuokkaa

Heinäkuussa 2019 Suomela väitti, että hänen sukupolvensa on vanhempiaan köyhempi. Tutkijat oudoksuivat väitettä, koska tulot kaikissa ikäryhmissä ovat kasvaneet ja huono-osaisuus on vähentynyt joka ikäryhmässä.[22]

LähteetMuokkaa

  1. Kaupunginvaltuuston kokoonpano tampere.fi. 15.9.2015. Viitattu 27.3.2018.
  2. a b Yle: Vaalit.Yle vaalikone.yle.fi. Viitattu 17.4.2019.
  3. Uusi Tampereen yliopisto sai ensimmäisen hallituksen – kokoonpano kerää heti kritiikkiä: "Ei täytä tasa-arvovaatimuksia" Yle Uutiset. Viitattu 22.3.2019.
  4. Tulospalvelu | Eurovaalit 2019 | Iltalehti www.iltalehti.fi. Viitattu 7.6.2019.
  5. a b Esittely Iiris Suomela. Viitattu 27.3.2018. (englanniksi)
  6. Kunnianhimoinen nuori poliitikko tähtää eduskuntaan – opiskelu tuo arkeen rentouttavaa vaihtelua Moreenimedia. Viitattu 27.3.2018.
  7. Suomen kulttuurirahasto: Stipendit UWC-lukioihin jaettiin SKR.fi. 3.5.2011. Viitattu 16.4.2019.
  8. Vihreät nuoret: Iiris Suomela ja Jaakko Mustakallio ovat Vihreiden nuorten puheenjohtajat 2017! Vihreät nuoret. Viitattu 27.3.2018.
  9. Edustajisto | Tamy Tamy. Viitattu 27.3.2018.
  10. Puoluevaltuuskunta Vihreät - De Gröna. 25.9.2014. Viitattu 27.3.2018.
  11. Puoluevaltuuskunta 2015–2017 Vihreät - De Gröna. 18.6.2017. Viitattu 27.3.2018.
  12. Iiris Suomela - Ylen Vaalikone 2017 Ylen Vaalikone 2017. Viitattu 27.3.2018.
  13. Iiris Suomela Iiris Suomela. Viitattu 27.3.2018. (englanniksi)
  14. Kokeile HS:n vaalikoneella, kenen ehdokkaan arvomaailma on lähimpänä sinua www.vaalikone.fi. Viitattu 27.3.2018.
  15. a b Jostain Iiris Suomelakin suuttuu - Iiris Suomela haluaisi puhua verotuksesta, mutta lipsuu toistuvasti puhumaan tasa-arvosta Helsingin Sanomien NYT-liite. 27.6.2019.
  16. Suostumus2018-kansalaisaloite eduskuntaan: Raiskauksen määrittelyä suostumusperustaiseksi kannattaa 50 000 suomalaista Yle Uutiset. Viitattu 22.3.2019.
  17. a b ”Jääprinsessoja, misuehdokkaita, vihreitä herkkuja...” – Naiskansanedustajan mukaan seksismi rehottaa eduskunnassa www.iltalehti.fi. Viitattu 12.6.2019.
  18. Seppo Varjus: Kommentti: Loanheitto ja yhteenotot odottavat – vihreiden jääprinsessa Ohisalo ottaa ison riskin Ilta-Sanomat. 8.6.2019. Viitattu 12.6.2019.
  19. Nyt.fi: Maria Ohisaloa kutsuttiin ”jääprinsessaksi”, somessa hermostuttiin ja Alexander Stubb kertoi turtuneensa nimittelyyn – Mitä poliitikoista voi sanoa? Helsingin Sanomat. 11.6.2019. Viitattu 12.6.2019.
  20. ”Ylen aamu-tv | Iiris Suomela jääprinsessa-kohusta: "Kyse ei ole siitä miltä minusta tuntuu vaan siitä miltä tämä näyttää nuorille tytöille"”. fi
  21. Waris, Olli: Vihreiden Iiris Suomelalta kannanotto ensimmäisessä puheenvuorossa – kutsui puhemiestä puheenjohtajaksi: ”Termi on sukupuolittunut” Ilta-Sanomat. 12.6.2019. Viitattu 13.6.2019.
  22. Kansanedustajan mukaan nykynuoret ovat ensimmäinen vanhempiaan köyhempi sukupolvi – asiantuntijat vastaavat väitteeseen Helsingin Sanomat. 9.7.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa