Gneisenau (1936)

saksalainen taistelulaiva
Tämä artikkeli kertoo Saksan laivaston Scharnhorst-luokan taisteluristeilijästä. Muita saman nimisiä aluksia on täsmennyssivulla.

Gneisenau oli Saksan laivaston Scharnhorst-luokan taisteluristeilijä, joka oli nimetty preussilaisen kenraalisotamarsalkan ja armeijan uudistajan August Neidhardt von Gneisenaun mukaan ja kunnioittaen ensimmäisen maailmansodan taisteluristeilijä SMS Gneisenauta.

Gneisenau
Gneisenau
Gneisenau
War ensign of Germany (1938-1945).svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Deutsche Werke, Kiel
Kölinlasku maaliskuu 1936
Laskettu vesille 8. joulukuuta 1936
Palveluskäyttöön 21. toukokuuta 1938
Tekniset tiedot
Uppouma 31 552 t (vakio)
38 900 t (täysi lasti)
Pituus 235,4 m (kokonaispituus)
229,8 m (vesiraja)
Leveys 30 m
Syväys 9,91 m
Koneteho Deschimag-höyryturbiinit 12 Wagner-korkeapainehöyrykattilaa
3 kolmilapaista potkuria, halk. 4,8 m
165 000 hv (120,18 MW)
Nopeus 31.3 solmua (nopeuskokeissa)
Toimintamatka 10 000 meripeninkulmaa@17 solmua
Miehistöä 1 968 (60 upseeria, 1 909 merimiestä)
Aseistus 9 × 280 mm (3 × 3)
12 × 150 mm (4 × 2, 4 × 1)
14 × 105 mm AA (7 × 2)
16 × 37 mm AA (8 × 2)
38 × 20 mm AA
6 × 533 mm torpedoputket
Lentokoneet:
3 × Arado Ar 196A-3, 1 katapultti

ValmistusMuokkaa

Alus tilattiin Kielistä Deutsche Werkeltä, missä köli laskettiin maaliskuussa 1936. Alus laskettiin vesille 8. joulukuuta 1936 ja otettiin palvelukseen 21. toukokuuta 1938.lähde?

PalvelusMuokkaa

Gneisenau lähti 22. marraskuuta vastaisena yönä merelle sisaraluksensa Scharnhorstin kanssa. Taisteluristeilijät purjehtivat kohti Färsaaria ja niiden saattajina alkumatkasta olivat kevyet risteilijät Leipzig ja Köln sekä hävittäjät Z11 Bernd von Arnim, Z12 Erich Giese ja Z20 Karl Galster. Operaation tarkoituksena oli Etelä-Atlantilla olevan Admiral Graf Speen toiminnan tukeminen vetämällä Britannian kuninkaallisen laivaston raskaat yksiköt Pohjois-Atlantille.[1]

Scharnhorstin tähystäjä havaitsi 23. marraskuuta 1939 kello 16.07 HMS Rawalpindin (16 697 brt), joka seuranneessa yhteenotossa upposi.[2] Taisteluristeilijät poistuivat englantilaisten kevyiden risteilijöiden HMS Newcastlen ja HMS Delhin saapuessa kello 19.15. Taisteluristeilijät palasivat Wilhelmshaveniin 27. marraskuuta kierrettyään niitä jahtaavan Britannian Kotilaivaston Shetlannin ja Bergenin välistä.[3]

Gneisenau, Scharnhorst ja raskas risteilijä Admiral Hipper suojanaan kaksi hävittäjää toteuttivat 20. helmikuuta 1940 Pohjanmerellä Britannian kauppamerenkulkuun kohdistetun operaatio Nordmarkin, joka ulottui aina Shetlannin ja Norjan väliselle alueelle. Se ei tuottanut merkittäviä tuloksia.[4]

Taistelu NorjastaMuokkaa

Pääartikkeli: Taistelu Norjasta

Saksan suunnitelmassa Norjan ja Tanskan valtaamiseksi, Operaatio Weserübung, Gneisenau ja Scharnhorst muodostivat Narvikiin suunnattujen ryhmien 1 ja 2 suojaosaston. Ryhmä 1 koostui kymmenestä hävittäjästä, joissa kussakin oli 200 vuoristojääkäriä. Ryhmä 2:ssa oli raskas risteilijä Admiral Hipper ja neljä hävittäjää. Suojaosasto kohtasi 9. huhtikuuta Vestvuonon edustalla Britannian kuninkaallisen laivaston taisteluristeilijä HMS Renownin. Seuranneessa taistelussa Renowniin osui kahdesti, mutta kranaatit eivät räjähtäneet. Gneisenauhun osuu kolme kranaattia, mutta vahingot jäivät vähäisiksi. Taisteluristeilijät palaavat vihollista kohtaamatta takaisin Wilhelmshaveniin saatettuaan ryhmät tavoitteisiin.[5]

4. kesäkuuta alkaneeseen operaatio Junoon osallistui Gneisenau ja Scharnhorst, raskas risteilijä Admiral Hipper ja hävittäjät Z20 Karl Garlster, Z10 Hans Lody, Z15 Erich Steinbrink ja Z7 Hermann Schoemann. Alusten tehtävänä oli Eduard Dietlin joukkojen tukeminen häiritsemällä liittoutuneiden merikuljetuksia Narvikin ja Harstadin väliselle alueelle ja sieltä pois.[6]

Saksan radiotiedustelu ilmoitti 7. kesäkuuta merellä tapahtuvan vilkasta radioliikennettä brittien Harstadin tukikohdan ja merellä olevan laivasto-osaston välillä. Saksalaisalukset siirtyvät Harstadin korkeudelle kaukana rannikosta ja tankkaavat kohtaamastaan merivoimien säiliölaivasta tankkinsa täyteen.[6]

Osasto upotti matkalla operaatioalueelle 8. kesäkuuta Narvikista pohjoiseen joukkojenkuljetusalus Orient Linen Oraman (kapteeni Sherburne, 19 840 t), British Oil Shipping Companyn Oil Pioneerin (5 666 brt) (67°44′N, 003°52′E )[7], Van Dyck sekä sukellusveneentorjuntatroolari HMS Juniperin. Evakuointiin liittyvien joukkojenkuljetusten jäätyä löytymättä osasto jakautuu kahtia. Taisteluristeilijät purjehtivat kohti pohjoista ja Admiral Hipper hävittäjien tukemana kohti Trondheimia tukemaan Dietlin vuoristojääkäreitä taistelussa.[6]

Scharnhorstin tähystäjä havaitsee 8. kesäkuuta iltapäivällä taivaanrannassa lentotukialus HMS Gloriousin saattajineen. Taisteluristeilijöiden raskaat tykit upottavat lentotukialuksen, joka ei kyennyt lähettämään lentokoneitaan ilmaan. Saattajina toimineet hävittäjät HMS Acasta ja HMS Ardent upotetaan niiden yrittäessä estää lentotukialuksen tuhoamisen.[6]

Operaatio Berlin 22. tammikuuta – 22. maaliskuuta 1941Muokkaa

Gneisenau ja Scharnhorst livahtivat 22. tammikuuta 1941 Skagerrakin läpi Atlantille[8] Saksan laivaston komentajan amiraali Erich Raederin käskystä (operaatio Berlin). Alusten tehtävänä oli häiritä liittoutuneiden meriliikennettä sekä vetää peräänsä brittien taisteluyksiköitä, jotta kaapparit muilla alueilla saisivat paremmat toimintamahdollisuudet.[9]

Gneisenau ja Scharnhorst havaitsivat saattueen HX106 8. helmikuuta Newfoundlandin itäpuolella, mutta eivät hyökänneet havaittuaan saattajana olevan taistelulaivan HMS Ramilliesin. Amiraali Lütjens mieluummin vetäytyi kuin riskeerasi aluksensa. Saksalaiset alukset purjehtivat kohti etelää, mutta neljätoista päivää myöhemmin 22. helmikuuta alukset palasivat pohjoiseen kohdaten 24 tuntia aiemmin hajaantuneen saattueen OB283 jäännökset (47.12°N, 040.13°W ).[10][11]

Jo edellisenä päivänä oli saksalaisten tiedustelulentokone havainnut alukset. Saattuesta upposivat:

  • J&C Harrisonin Harlesdan 5483 brt – seitsemän kuoli
  • tankkeri Lustrous 6156 brt
  • Hain Steamshipin Trelawney 4689 brt
  • Kantara 3237 brt
  • A.D.Huff 6219 brt[10]

Upotusten jälkeen taisteluristeilijät poistuivat lounaaseen, missä viettivät seuraavat kolme viikkoa aiheuttaen huolta Britannian Amiraliteetissa.[10]

Gneisenau ja Scharnhorst kohtasivat saattueen SL67 350 mailia koilliseen Cap Verdestä, mutta havaittuaan taistelulaiva HMS Malayan sekä hävittäjät HMS Faulknorin ja HMS Foresterin vetäytyivät pois. Saksalaiset ilmoittivat saattueen sijainnin alueella oleville sukellusveneille U-105 (kapteeniluutnantti Schewe) ja U-124 (kapteeniluutnantti Mohr), jotka upottivat 8. maaliskuuta vastaisena yönä saattueesta viisi alusta (Harmodius, Nardana, Hindpool, Tielbank ja Lahore yhteensä 28488 brt). Samanaikaisesti taisteluristeilijät suuntasivat pohjoiseen kohden Halifaxin reittiä.[12][13]

Gneisenau ja Scharnhorst törmäsivät 15. maaliskuuta seitsemään ilman saattajia kulkevaan kauppalaivaan, jotka kuuluivat hajaantuneeseen länteen kulkeneeseen saattueeseen OB295. Seuraavana päivänä kahdeksan muuta kauppalaivaa, jotka kuuluivat Cjilean Reeferiä lukuun ottamatta hajaantuneeseen saattueeseen OB296. Taisteluristeilijät upottivat tai kaappasivat aluksista 16, joista 12 oli brittiläisiä.[14][15]

Saksalaiset taisteluristeilijät palasivat 22. maaliskuuta Brestiin vaurioitta.[16][14]

Operaation aikana saksalaiset pinta-alukset yhteensä upottivat 22 alusta yhteensä 115622 brt. Toiminta-alueella olivat Britannian aluksista taistelulaivat HMS Rodney (saattue HX114), taistelulaiva HMS King George V (saattue HX115) sekä HMS Nelson, risteilijä HMS Nigeria ja kaksi hävittäjää. Gibraltarilta käskettiin HMS Ark Royal ja Force H (HMS Renown, HMS Sheffield sekä 2 hävittäjää) 8. maaliskuuta Kanariansaarten vesille etsimään saksalaisia taisteluristeilijöitä ja suojaamaan Yhdysvalloista tulevia saattueita.[17]

Operaatio Cerberus 11.–12. helmikuuta 1942Muokkaa

 
RAF:n ilmakuva Kielistä. Kuvassa Scharnhorst telakalla 1942

Taisteluristeilijät Gneisenau ja Scharnhorst sekä risteilijä Prinz Eugen lähtevät merelle 11. helmikuuta kello 23.00 Brestistä. Alusten suojana on 5. Hävittäjälaivueen kuusi hävittäjää ja Le Havresta saapuneet 2. Torpedovenelaivueen viisi torpedovenettä sekä Dunkerquesta saapuneet 3. Torpedovenelaivueen neljä torpedovenettä. Myöhemmin saattueeseen liittyy vielä 5. Torpedovenelaivueen viisi venettä. Lisäksi alusten suojana oli runsaasti pienempiä aluksia kuten miinanraivaajia ja E-veneitä. Alusten ilmasuojana oli 250 yksi- ja kaksimoottorista hävittäjää.[18]

Alukset ennättivät ohittaa Seinen suun ennen kuin englantilaiset havaitsivat jotain tapahtuvan. Vasta kello 11.00 alukset havaitaan, mutta lentäjän tiedustelutietoja ei uskota. Englannin amiraaliteetti sai vahvistetun tiedon läpimurrosta vasta kello 12.25 toisen tiedustelulennon jälkeen.[19] Doverin kapeikon oheitettuaan saksalaiset havaitsevat kello 13.16 suuliekkejä rannikkopatterien avatessa tulen.[20]

Englantilaisten ilmahyökkäykset eivät vaurioita suojattavia raskaita yksiköitä. Samoin käy laivaston hävittäjien yrittäessä hyökkäystä. Tuloksena ainoastaan hävittäjän HMS Worcesterin vakava vaurioituminen ja muiden lievä.[21]

Gneisenau ajaa miinaan Texelin pohjoispuolella kärsien vain lieviä vaurioita. Alus kiinnittyy 12. helmikuuta noin kello 21.00 Elben suulle yhdessä Prinz Eugenin kanssa.[22]

LoppuMuokkaa

Gneisenau siirretään 14. helmikuuta Kieliin Deutsche Werken uivalle telakalle korjattavaksi. Alus saa 27. helmikuuta ilmapommituksessa osuman, joka aiheuttaa suurta tuhoa aluksella. Aluksella päätettiin tehdä korjausten yhteydessä muutostöitä ja se siirrettiin Gotenhafeniin muutostöitä varten.[23]

Toinen valkovenäläinen rintama aloittaa 7. maaliskuuta 1945 hyökkäyksensä Marienwerderin läheltä. Samana päivänä materiaaleista riisuttu Gneisenaun hylky siirrettiin Gotenhafenin sataman suulle sulkulaivaksi ja upotettiin paikalleen.[24] Aluksen runko nostettiin 12. syyskuuta 1951 ja romutettiin.[25]

LähteetMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gneisenau (1936).
  • Nauroth, Holger: Taisteluristeilijät Scharnhorst & Gneisenau. Suomentanut Väisänen, Hannu. Hämeenlinna: Koala-Kustannus, 2006. ISBN 952-5186-71-7.
  • Whitley, M. J.: Battleships of World War Two – an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1998. ISBN 1-85409-386-X. (englanniksi)
  • Bekker, Cajus: Kirottu meri. Gummerus, 1973. ISBN 951-20-0239-6.
  • Slader, John: The Red Duster at War – A History of the Merchant Navy During the Second World War. Bristol: William Kimber, 1988. ISBN 0-7183-0679-1. (englanniksi)
  • Galland, Adolf: Ensimmäiset ja viimeiset. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1956.

ViitteetMuokkaa

  1. Nauroth s. 40
  2. Slader s. 29
  3. Nauroth s. 40–41
  4. Nauroth s. 62
  5. Nauroth s. 63
  6. a b c d Nauroth s. 64
  7. Slader s. 48
  8. Slader s. 105
  9. Nauroth s. 90
  10. a b c Slader s. 116
  11. Nauroth s. 91
  12. Nauroth s. 91–92
  13. Slader s. 118–119
  14. a b Nauroth s. 92
  15. Slader s. 119
  16. Slader s. 118
  17. Nauroth s. 90–92
  18. Nauroth s. 119
  19. Galland: s. 186–190
  20. Nauroth s. 120
  21. Nauroth s. 120–121
  22. Nauroth s. 121
  23. Nauroth s. 122
  24. Nauroth s. 186
  25. Nauroth s. 187