Ford Model T eli T-Ford on Fordin vuonna 1908 lanseeraama automalli, jota yleisesti pidetään yhtenä varhaisen autotekniikan merkittävimmistä autoista ja autojen teollisen valmistuksen uranuurtajana. T-mallia valmistettiin vuoteen 1927 saakka. Ensimmäinen auto valmistui 1. lokakuuta 1908 Detroitissa.[1][2]

Ford Model T
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Kanada
 Iso-Britannia
Saksa
 Argentiina
 Ranska
Espanja
 Tanska
 Norja
 Belgia
Meksiko
Brasilia
 Japani
Valmistaja Ford Motor Company
Valmistusvuodet 1908 – 1927
Edeltäjä Ford Model S
Seuraaja Ford Model A

Auton tekniikka

muokkaa

T-Ford oli ensimmäinen nelipaikkainen, 4-sylinterinen auto alle 1 000 dollarin hintaluokassa. Auton moottorin edistyksellisyys näkyi esimerkiksi auton valmistuksen aloittamisen aikaan harvinaisessa irrotettavissa olevasta sylinterinkannesta.

Autossa oli sama 2-vaihteinen planeettapyörästö kuin aikaisemmissakin Fordeissa. Vastaava vaihteisto oli useissa amerikkalaisissa autoissa, koska amerikkalaiset eivät pitäneet vaihtamisesta, joka oli sekä hankalaa että äänekästä, kun rattaiden hampaat rahisivat vastakkain vaihdelaatikossa. Planeettavaihteisto oli helppokäyttöinen, koska siinä ei ollut toistensa lomaan hakeutuvia hammasrattaita, vaan kolme hihnaa, jotka kytkivät pyöriviä rumpuja toisiinsa tarpeen mukaan.

T-Fordin ajaminen oli erilaista kuin nykyautojen. Ajajalla oli kolme poljinta, joista kahdella ohjattiin vaihteita ja kolmas oli moottorijarru. Sen lisäksi oli kaksi vipua, käsijarru ja kaasu. Auto käynnistettiin veivillä.[3] Suomessa T-Fordin tunnetuiksi lempinimiksi tulivat ”Viiksi-Voorti” ja ”Urku-Voorti”. Edellinen johtui ohjauspyörän molemmin puolin olleista ”viiksistä” ja jälkimmäinen jalkapolkimista, joista syntyi mielleyhtymä urkuihin. Koska peruutusvaihteen välityssuhde oli pienin, T-Fordin ajajien yleiseksi tavaksi tuli ajaa peruuttamalla ylös sellainen mäki, jota auto ei jaksanut nousta etuperin.[4]

Yksinkertaisessa alustassa oli edessä ja takana poikittainen lehtijousi. Sen kestävyyteen suhtauduttiin epäilevästi, mutta se olikin tehty vankaksi kestämään kaikenlaisessa ajossa. T-Ford itse asiassa meni lähes minne vain.

4-sylinterinen sylinteriryhmä oli yhtä kappaletta, sillä niin sylinterit kuin jäähdytyskanavatkin syntyivät yhdellä valulla. Moottorin iskutilavuus oli 2,9 litraa ja se antoi 20 hevosvoimaa. Tällä moottorilla Ford saavutti 70 km/h:n huippunopeuden. Kulutus oli ajotavasta riippuen 13–21 mailia gallonalla (keskimäärin n. 11,4–19 l/100 km). Jarrut olivat takapyörissä. T-malli painoi noin 540 kilogramaa. Auton poltoainetankin tilavuus oli noin 38 litraa.[5][6]

Suunnittelijat

muokkaa

T-mallin suunnittelijoita olivat Henry Fordin lisäksi Childe Harold Wills (1878–1940) ja kaksi unkarilaista siirtolaista: József Galamb ja Jenő Farkas. Harry Love, C. J. Smith, Gus Degner ja Peter E. Martin olivat myös suunnittelutiimin jäseniä. T-malli oli Fordin yhdeksäs tuotantomalli. Childe Harold Wills oli Henry Fordin pääsuunnittelija, jonka kanssa hän oli aloittanut yhteistyön jo 1899. Ennen T-mallia Ford ja Wills olivat tehneet yhdessä yhdeksän eri mallia, joista osa jäi vain prototyypiksi.[7]

Valmistus

muokkaa

Ensimmäinen T-mallin auto valmistui Piquettin tehtaalla Detroitissa 27. syyskuuta 1908. Piquettin tehdas ei kyennyt vastaamaan kysyntään ja vain 11 autoa valmistui ensimmäisen täyden tuotantokuukauden aikana. Tämä johtui siitä, että alussa autoja valmistettiin perinteisesti käsityönä. Vuonna 1910 lähes 12 000 valmistetun auton jälkeen tuotanto siirtyi uudelle Highland Parkin tehtaalle Michiganiin. Kymmenen miljoonan auton valmistusmäärä ylittyi vuonna 1924. Tuolloin yhdeksän autoa kymmenestä autosta maailmassa oli T-mallia. T-mallia valmistettiin 19 vuodessa (1908–1927) yhteensä 15 007 034 kappaletta. Vasta Volkswagen Kupla ylitti T-mallin valmistusmäärässä 45 vuoden kuluttua. T-malli oli niin tunnettu että Fordin ei tarvinnut käyttää sen mainontaan rahaa vuosina 1917–1923.[5][6]

T-Fordin tuotannon ennätysvuosi oli 1923, jonka aikana autoja valmistui 2 120 000 kappaletta. Yhden vuorokauden tuotantoennätys, 9 109 autoa, saavutettiin 31. lokakuuta 1925.[8]

Henry Fordin mukaan T-Ford ”oli valittavissa minkä tahansa värisenä kunhan se vain oli musta”. Ensimmäisissä autoissa oli useita eri värivaihtoehtoja, muun muassa punainen. Ford rajoitti värivaihtoehdot mustaan vasta vuonna 1914 kun valmistuksessa siirryttiin liukuhihnalle. Musta oli ainoa väri joka kuivui riittävän nopeasti valmistuslinjalla. Liukuhihnan idean esitteli Henry Fordille William C. Klann, joka sai idean siihen seuratessaan chicagolaisen teurastamon eläinten teurastamista. Liikkuvan tuotantolinjan idean kehittivät Fordin Piquetten tehtaan työntekijät. Ensimmäisen liikkuvalta tuotantolinjalta valmistetun auton ajoi valmistuslinjalta ulos median ja Henry Fordin edessä William Klann. Fordin valmistuslinja ei ollut ensimmäinen autotehdas, joka hyödynsi liukuhihnaa eli nykytermein kokoonpanolinjaa, sillä Oldsmobile oli ehtinyt ensin, mutta Fordin tehdas oli tehokkain ja tunnetuin sen hyödyntäjä.[2] Ennen liukuhihnatuotannon alkua auton valmistus kesti 12,5 tuntia. Vuonna 1914 kun Ford valmisti enemmän autoja kuin muut valmistajat yhteensä lempinimellä ”Tin Lizzie” tunnetun T-mallin valmistus vei aikaa liukuhihnalla vain 93 minuuttia. Autoja valmistui liukuhihnalta kolmen minuutin välein. Tuotanto oli kasvanut kahdeksankertaiseksi työvoiman samalla vähentyessä.[5][9]

T-malli mullisti autoteollisuuden menestyksekkäällä liukuhihnatuotannollaan ja se oli ensimmäinen auto, jota oli rakennettu yli miljoona kappaletta. T-malli oli myös ensimmäinen radiolla varustettu auto.[5] Malli esiintyi lisäksi useissa mykkäelokuvien kauden komediaelokuvissa.[10] Vuonna 1999 pidetyssä kansainvälisessä mielipidekyselyssä T-malli valittiin 1900-luvun merkittävimmäksi autoksi (katso myös Vuosisadan auto).[11]

Joukkotuotanto laski T-mallin hintoja. Ensimmäisten T-mallin autojen hinta oli 850 dollaria (alin hinta kaksiovisella roadsterilla 825 dollaria). Vuoteen 1917 mennessä hinta oli laskenut 345 dollariin. 1920-luvulle tultaessa halvin malli oli 300 dollaria (halvimmillaan 260 dollaria ilman mitään ekstraa). Vuonna 1914 Henry Ford kaksinkertaisti työntekijöidensä palkan ennenkuulumattomaan viiteen dollariin kahdeksalta tunnilta. Henry Ford halusi työntekijöillään olevan varaa ostaa valmistamansa auto. Vuonna 1914 T-mallin työntekijä kykeni ostamaan T-mallin neljän kuukauden palkalla.[5][9]

T-malli oli yksinkertainen rakenteeltaan ja tekniikaltaan luotettava. Mallia markkinoitiin keskiluokalle. T-mallia myytiin ja valmistettiin kaikilla mantereilla Antarktista lukuun ottamatta. Auto oli myös helppo korjata ja huoltaa ja se sopi aikakauden huonoille teille. Auton osia voitiin hankkia eri puolilta maailmaa ja ne myös sopivat autoon. Ford väitti keksineensä sanat ”palvelu” ja ”massatuotanto”. T-malli oli alun perin suunniteltu bioetanolia (maanviljelijöiden viljasta valmistamaa alkoholia) tai etanolia käyttäväksi, mutta öljyn hinnan halpeneminen ja Yhdysvaltain kieltolaki merkitsi sitä, että suurin osa autoista käytti öljystä valmistettua bensiiniä.

Ensimmäisen maailmansodan aikana ympärysvallat käyttivät T-mallia taistelukentillä. Noin 5 745 T-mallin sotilasambulanssiversiota valmistettiin, joista suurin osa lähetettiin Eurooppaan. Ernest Hemingway ja Walt Disney ajoivat T-mallin sotilasambulanssia.[9]

Henry Ford uskoi, että T-malli täyttäisi ”yleismaailmallisena” autona (engl.The Universal Car”) kaikki asiakkaan tarpeet, joten mallia ei juuri kehitetty vuosien aikana. Kilpailijat tarjosivat tehokkaampia, tyylikkäämpiä ja mukavampia autoja jonka vuoksi Fordin markkinaosuus laski.[9]

Valmistuksen loppuminen

muokkaa

Viimeinen T-Ford valmistui 26. toukokuuta 1927. T-mallin seuraajan A-mallin valmistui alkoi lokakuussa 1927. T-mallin moottoreita valmistettiin vielä 4. elokuuta 1941 saakka. Moottoreita käytettiin muun muassa kilpa-autoissa.[9][6]

T-Ford oli toteuttanut Henry Fordin unelman edullisesta autosta massoille ja samalla se käynnisti suuren ihmisten elintapojen ja yhteiskuntarakenteen muutoksen.[12]

Suomessa

muokkaa

Vuonna 1911 saivat Yhdysvalloissa siirtolaisina olleet veljekset Aleksander, Fritiof ja Tor Nyberg Fordin edustuksen Suomeen Fordin Pariisissa toimineelta edustajalta. Seuraavana vuonna veljekset aloittivat myyntitoimintansa Helsingissä ja heidän ensimmäinen myyntieränsä käsitti kolme T-Fordia. Ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä T-Fordeja ehdittiin myydä eri puolilla maata toimineiden kahdeksan Ford-jälleenmyyjän kautta noin sata kappaletta. [13]

Fordin myyntiverkoston jälleenrakennus sodan jälkeen alkoi vuonna 1919, jolloin Kööpenhaminaan perustettiin Fordin kokoonpanotehdas Skandinavian maita varten, ja Ford Motor Companyn agentit alkoivat etsiä Suomesta jälleenmyyjiä. Vuonna 1921 Ford Motor Company solmi edustussopimuksen Korpivaara & Halla Oy:n kanssa, mutta sopimus purkautui jo vuonna 1924 osapuolten erimielisyyksien vuoksi. Tämän jälkeen Ford Motor Company vuokrasi Helsingin Hernesaaresta tehdas- ja konttoritilat, joihin suunniteltiin myös kokoonpanotehdasta. Vuonna 1923 eri puolilla Suomea toimi jo 21 Fordin jälleenmyyjää. Vuonna 1921 Ford T -henkilöautoja myytiin Suomessa 19 kappaletta, vuonna 1922 myyntimäärä oli 117 autoa ja vuonna 1923 jo yli 1 000 autoa. Vuonna 1926 perustettiin pääyhtiön alainen tytäryhtiö Ford Motor Company of Finland Oy, joka oli ensimmäinen Suomeen perustettu autotehtaan tytäryhtiö.[14] Vuonna 1926 Suomessa rekisterissä olleista yhdysvaltalaisista autoista 47 prosenttia oli Fordeja. Ainoa vakavasti otettava Fordin kilpailija oli Chevrolet, jonka osuus oli 17 prosenttia. Vuoteen 1927 mennessä Suomeen tuotiin T-Fordeja kaikkiaan runsaat 7 000 kappaletta.[15]

T-Ford näytteli merkittävää osaa myös Suomen autoistumisen alkuvaiheissa. Mallin parhaina myyntivuosina 1920-luvun ensimmäisellä puoliskolla kuljetusyrittäjyys – siinä mielessä kuin se nykyisin ymmärretään – otti Suomessa ensiaskeliaan, ja jotkut ammattiautoilijoiksi ryhtyneet suorittivat myös henkilökuljetuksia. Tällöin alun perin tavarankuljetuksiin tarkoitetuille T-Fordin alustoille rakennettiin alkeellisia linja-auton koreja, joissa istuimina olivat auton pituussuuntaan asennetut penkit. Pienen moottoritehonsa ja eräiden muidenkin seikkojen vuoksi T-Ford ei soveltunut erityisen hyvin linja-autoksi.[16] Muuan entinen linja-autoliikennöitsijä kertoi 1920-luvulla sanotun, että ”kun oli linjapihdit ja rautalankaa, T-malli-Fordilla kyllä pärjäsi”.[17] Vuonna 1926 voimaan tullut autoasetus, jossa määriteltiin tarkat linja-autoja koskevat tekniset vaatimukset, käytännössä lopetti T-Fordin käytön linja-autona. Siirtymäaikaa tällaisten autojen poistamiseen liikenteestä annettiin vuoteen 1928 saakka.[18] Moni linja-autokäytöstä poistunut T-Ford jatkoi palvelustaan kuorma-autona tai vaikkapa puimakoneen voimanlähteenä vielä vuosikausia.[19]

Ford Model T -auton moottorin käynnistäminen.

 

Lähteet

muokkaa
  • Glenning, Christer & Bengt Ason Holm: Vuosisatamme autot. (Suomennos Antti Räsänen) Porvoo, Uusimaa: WSOY, 1998.
  • Chaline, Eric: 50 konetta, jotka muuttivat maailmaa (50 Machines that Changed the Course of History). Quid Publishing, (suom. versio Moreeni 2013), 2012. ISBN 978-952-254-160-4. Suomi

Viitteet

muokkaa
  1. Tieteen kuvalahti Historia 15/2013, s. 74
  2. a b Chaline, s. 108
  3. Chaline, s. 109
  4. Matti Viitaniemi ja Aarne Mäkelä: Suomen linja-autoliikenteen historia, s. 155. Helsinki: Linja-autoliitto, 1978. ISBN 951-99162-8-8.
  5. a b c d e Ford Model T reaches 100 Telegraph 25.7.2008
  6. a b c Model T Facts Ford Motor Company. Arkistoitu 28.7.2013. Viitattu 27.9.2018.
  7. Chaline, s. 107–108
  8. Leila Suutarinen (toim.): Vehoniemeläinen 2/1984, s. 23. Kangasala: Vehoniemen Automuseo, 1984.
  9. a b c d e Celebrating the Ford Model T, only 100 years young! (Arkistoitu – Internet Archive) Auto Atlantic Automotive Industry Magazine
  10. IMCDb.org Ford Model T in movies and TV series
  11. Car of the Century? Ford's Model T, of courseJoyrides 20.12.1999. Viitattu 27.9.2008]
  12. Chaline, s. 105
  13. U. E. Moisala: Auto Suomessa: auton kaupan, käytön ja korjaamotoiminnan historia vuoteen 1982, s. 40–41. Helsinki: Autoalan Keskusliitto ry ja Autotuojat ry, 1983.ISBN 951-99459-8-9.
  14. Moisala 1983, s. 90–91.
  15. Kimmo Levä (toim.): Kammella käyntiin: Mobilia-vuosikirja 1992, s. 36–37. Kangasala: Vehoniemen Automuseosäätiö, 1992.
  16. Jorma Rimpelä ym. (toim.): Porin Autoteknillinen Yhdistys 1937–1987, s. 97. Pori: Porin Autoteknillinen Yhdistys, 1987. ISBN 951-99817-7-2.
  17. Viitaniemi & Mäkelä, 1978, s. 149.
  18. Kirsti Lehtomäki (toim.): Linjakasta menoa: Mobilia-vuosikirja 2018, s. 34. Kangasala: Mobilia-säätiö, 2018. ISBN 978-952-67739-8-8.
  19. Viitaniemi & Mäkelä, 1978, s. 151.

Aiheesta muualla

muokkaa