Emmi Nuorgam

saamelainen toimittaja ja projektipäällikkö

Emmi Nuorgam (pohjoissaameksi Goržán Niillas-Jon Bávvál Armas Emmi; s. 14. marraskuuta 1988 Tampere) on Suomessa asuva saamelainen toimittaja, projektipäällikkö ja kulttuurivaikuttajalähde?.

Emmi Nuorgam

Toimittaja Miisa Nuorgam on Emmi Nuorgamin sisar.[1]

Ura muokkaa

Emmi Nuorgam on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta mediatuottajaksi vuonna 2012. Vuosina 2010–2014 Nuorgam työskenteli J. Karppanen Oy:ssä ja tuotti muun muassa -yhtyeen, Popedan ja Maija Vilkkumaan kiertueita ja konsertteja. Lisäksi Nuorgam toimi Musiikki & Media -ammattilaistapahtuman sekä Lost In Music -kaupunkifestivaalin tuottajana[2].

Vuosina 2007–2018 Nuorgam kirjoitti perhe-elämään, työhön, ruokaan ja yhteiskuntaan liittyvää blogia. Blogin alkuperäinen nimi oli "Mun elämä, milloin siitä tuli näin (ihana)" ja Nuorgam kirjoitti sitä vuosina 2013–2015 A-lehtien Trendin Lily-verkkoyhteisön nimikkobloggaajana. Vuonna 2015 Nuorgam muutti bloginsa nimeksi "Emmi Nuorgam" ja perusti Nuorgamin some & Sparraus -nimisen yrityksen. Vuonna 2015 Nuorgam kirjoitti blogiinsa kirjoituksen Anttilan tavaratalon sukupuolittuneesta mainonnasta ja joutui somekohun keskelle.[3] Keväällä 2016 Anttila sai Mainonnan Eettiseltä Neuvostolta huomautuksen sukupuolistereotypioita vahvistavasta mainonnasta Nuorgamin kirjoituksen perusteella.[4] Nuorgamin kohtaamaa somekohua ja tappouhkauksia käsiteltiin vuonna 2017 ilmestyneessä Johanna Vehkoon ja Emmi Niemisen Vihan ja inhon internet -sarjakuvakirjassa.[5]

Vuodesta 2016 eteenpäin Nuorgam on ollut mukana PING Helsinki -start upissa. PING Helsinki on sisältömarkkinointiin ja vaikuttajamarkkinointiin erikoistunut asiantuntijayritys. 2016–2017 hän toimi yrityksen Chief commercial officerina ja vuodesta lähtien yrityksen 2018 Influencer Matchmakerina. Nuorgam on edustanut suomalaisia somevaikuttajia Huoltovarmuuskeskuksen Mediapoolissa vuodesta 2018 lähtien.[6]

Vuonna 2018 Nuorgam aloitti toimittajana ja projektipäällikkönä Yle Kioskissa. Nuorgam veti projektia, jossa Yle toteutti maailman ensimmäisen chatbot-tyylisen vaalikoneen.[7] Vaalibotti herätti keskustelua mediassa ja sitä kritisoitiin sen puolueellisuuden takia.[8] Vaalibotista toteutettiin versio myös vuoden 2019 Europarlamenttivaaleihin.

Vuonna 2020 Mediapooli, Valtioneuvoston kanslia ja PING Helsinki käynnistivät hankkeen, joka otti somevaikuttajat mukaan koronavirusta koskevaan viestintään ja määritteli somevaikuttajat huoltovarmuuskriittiseksi toimijaksi. Nuorgam toimii hankkeessa johtavana asiantuntijana.[9] Hanke sai myös kansainvälistä huomiota.[10]

Vuodesta 2020 lähtien Nuorgam on työskennellyt Suvi Westin Eatnameamet – Hiljainen taistelumme -dokumenttielokuvan vaikuttavuustuottajana.[11]

Palkinnot ja ehdokkuudet muokkaa

  • Vuonna 2016 Nuorgam oli ehdolla blogikirjoituksestaan Anttila, are you kidding me Inspiration Blog Awardsin Vuoden blogiteko -kategoriassa. Hän tuli toiseksi Saku Timosen voitettua kategorian blogikirjoituksellaan Suvakin kääntymys.[12][13]
  • Vuonna 2018 Nuorgam oli ehdolla Suomen Kirjasäätiön jakaman Finlandia Junior -palkinnon saajaksi kirjan Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) – Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan muiden kirjailijoiden kanssa.[14] Kirja palkittiin lopulta Yleisö-Finlandialla. [15]
  • Vuonna 2019 Nuorgam palkittiin Tampereen Yliopiston sukupuolentutkimuksen Kunniafloora -arvonimellä. Kunniafloora-tunnustus myönnetään aktiivisesta feministisestä toiminnasta tutkimuksen tai yhteiskunnallisen vaikuttamisen saralla.[16]
  • Vuonna 2020 Nuorgam nostettiin ensimmäisenä suomalaisena kansainväliselle TOP 50 Influencer -listalle, joka listaa maailman merkittävimmät vaikuttajamarkkinoinnin ammattilaiset. Tunnustus tuli sosiaalisen median vastuullisuustyöstä. [17]

Tuotanto muokkaa

  • 2016 – Kaikki tasan! — Pamfletti epätasa-arvosta
  • 2018 – Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) – Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan
  • 2019 – Sankaritarinoita kaikille - Kertomuksia rohkeista suomalaisista

Lähteet muokkaa

  1. https://www.lapinkansa.fi/saamelaiset-mediapersoonat-emmi-ja-miisa-nuorgam-o/157737
  2. Tampereen Ammattikorkeakoulun blogi TAMK-TTVO 26.10.2011. Viitattu 9.5.2019
  3. Blogisti julkaisi saamansa raiskausuhkaukset ja huorittelut , Helsingin Sanomat 17.12.2015. Viitattu 9.5.2019.
  4. MEN, MEN 2/2016: Lelujen mainostaminen, stereotypia 8.2.2016. Viitattu 9.5.2019
  5. Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut normaalia – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja, Helsingin Sanomat 17.10.2017. Viitattu 9.5.2019.
  6. PING Helsinki, Somevaikuttajat mukaan torjumaan valeuutisia, 10.9.2018 PING Helsinki. Viitattu 9.5.2019.
  7. Ylen vaalikone esittelyssä, Yle Areena 14.3.2019. Viitattu 9.5.2019.
  8. Lapin yliopiston lehtori kritisoi nuorille suunnattua vaalikonetta: "Räikeintä propagandaa, mitä ennen vaaleja on nähty", Lapin Kansa 27.3.2019. Viitattu 9.5.2019.
  9. Somevaikuttajat mukaan jakamaan tietoa koronaviruksesta – viestinnän asiantuntija: "Tietoa saadaan perille nopeasti, oikeaan aikaan" Yle Uutiset. Viitattu 8.4.2020.
  10. Jon Henley, Europe correspondent: Finland enlists social influencers in fight against Covid-19 The Guardian. 1.4.2020. Viitattu 8.4.2020. (englanniksi)
  11. Eatnameamet-filmmain boktalit ságastallat earret eará sámiid eanavuoigatvuođain – vuosttas ságastallandilálašvuohta DocPoint-filbmafestiválas Yle Uutiset. Viitattu 23.4.2021. (pohjoissaameksi)
  12. Näkkäläjärvi, Pirita: Emmi Nuorgam birgii bloggagilvvus Yle Sápmi. 25.4.2016. Yle. Viitattu 27.4.2019. (pohjoissaameksi)
  13. Suomen ja Pohjoismaiden ins­pi­roi­vim­mat blogit valittu Kaleva. 23.4.2016. Viitattu 27.4.2019.
  14. Rasmus, Linnea: Oanehaččat: Giehtaruohttasa sáhpánat, sámegielat eatnigielagat, nissonolbmuid sáŋgármáidnasat, Sámi girjebussiid ruhtadeapmi, sámefilmmat Helssegis ja sámit Oulus (Nissonolbmuid sáŋgármáidnasat evttohassan Finlandia-bálkkašupmái) Yle Sápmi. 9.11.2018. Yle. Viitattu 27.4.2019. (pohjoissaameksi)
  15. Yleisö-Finlandia 2018 voittajaksi äänestettiin Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille), Into Kustannus 28.22.2018. Viitattu 9.5.2019.
  16. Vuoden 2019 Kunniafloora on Emmi Nuorgam | Tampereen korkeakouluyhteisö www.tuni.fi. Viitattu 15.5.2019.
  17. Piritta Palokangas: Somevaikuttaja Emmi Nuorgam valittiin kansainväliselle InfluencerTOP50-listalle – tunnustus tuli vastuullisuustyöstä Tärkeimmät talousuutiset | Kauppalehti. Viitattu 23.4.2021.

Aiheesta muualla muokkaa