Avaa päävalikko

Musiikki & Media on Suomen suurin musiikkialan ammattilaistapahtuma. Tampereella järjestettävä seminaari- ja verkostoitumistapahtuma kerää vuosittain yhteen yli 1 000[1] musiikkialan toimijaa Suomesta ja muualta maailmasta. Musiikki & Mediaa on järjestetty vuodesta 1989 saakka. [2] Vuosi 2019 on tapahtuman 30-vuotisjuhlavuosi.

Musiikki & Median seminaareissa ovat olleet aikaisempina vuosina puhujina muun muassa Seymour Stein, David Fricke, Roger Mavity, Mikael Jungner, Jim Griffin, Jonathan Forster, Harvey Goldsmith ja Artemy Troitsky.[3] Tapahtuman yhteydessä jaetaan alan sisäiset Industry Awards -palkinnot ja arvostettu Tampere Music Award[4].

HistoriaaMuokkaa

Kaikkien aikojen ensimmäistä Musiikki & Mediaa alettiin suunnitella keväällä 1989. Tamperelaiset musiikkialan vaikuttajat Epe Helenius, Jouko Karppanen, Tapio Korjus ja Pentti Teräväinen halusivat järjestää tapahtuman, joka kokoaa yhteen Suomen musiikki- ja media-alan ammattilaiset. Mukana tapahtumaa ideoimassa olivat muun muassa Yleisradion Jukka Haarma ja Matti Grönberg. Tapahtuman taustalle perustettiin Suomen Musiikki & Media-Tapahtumat S.M.M. Oy.

Ensimmäinen tapahtuma pidettiin syyskuussa 1989. Ensimmäisen Musiikki & Median pääkonsertissa otsikolla Ajan sävelet / Vuosisadan iskelmäparaati esiintyi kunniavieraana Eugen Malmsten, joka oli maan ensimmäisiä jazz- ja pop-laulajia jo 1920-luvulla. Estradilla nähtiin myös. Pate Mustajärvi, Mari Rantasila, Topi Sorsakoski, Solistiyhtye Suomi, Rainer Friman ja Erkki Junkkarinen.

Musiikki & Media vakiinnutti nopeasti paikkansa vuoden tärkeimpänä musiikkialan verkostoitumistapahtumana. Seminaareissa ja paneeleissa on käsitelty vuosien mittaan erilaisia musiikki- ja media-alojen ajankohtaisia asioita kulloisenkin ajan hengen mukaisesti[5]. Vuoden 2018 teemoja olivat muun muassa musiikkialan yhdenvertaisuus, kumppanuudet ja brändiyhteistyöt sekä ilmastonmuutos ja musiikkiala.

Musiikki & Medialla on ollut merkittävä rooli suomalaisen musiikin viennin ja kansainvälistymisen edistämisessä. Tapahtumaan osallistuu vuosittain kolminumeroinen määrä musiikkibisneksen vaikuttajia ympäri maailmaa. Seminaarien lisäksi ulkomailta saapuvat delegaatit tutustuvat suomalaiseen musiikkiin ja potentiaalisiin vientiartisteihin Lost in Musicin showcase-keikoilla. Musiikki & Media toimii tiiviissä yhteistyössä Music Finlandin kanssa[6].

Vuosina 2007–2009 Musiikki & Median tuotannosta vastasivat Lauri Laurila ja Kimmo Pekari. Vuosina 2010–2013 tapahtuman tuottajana työskenteli Anu Aittoniemi, joka valittiin vuonna 2011 myös Suomen Musiikki & Media-Tapahtumat S.M.M. Oy:n toimitusjohtajaksi. Vuosina 2014–2018 tuottajana toimi Kreetta Luoma ja vuosina 2016–2018 myös Kristiina Paananen. Vuonna 2018 yhtiön toimitusjohtajana toimi Rähinä Recordsilta siirtynyt Essi Kivitie, ja lokakuusta 2018 alkaen toimitusjohtajana on työskennellyt Elif Tähtinen[7]. Vuoden 2019 tapahtuman tuottaa Fiona Jokivuolle.

Musiikki & Median omistajat vaihtuivat loppuvuodesta 2017[8]. Uudet omistajat ovat Tampere-talo Oy, Tiketti Oy, Sublime Music Agency Oy ja Rauha Kyyrö. Uudessa hallituksessa vaikuttavat Paulina Ahokas (Tampere-talo), Rauha Kyyrö (Fullsteam Agency), Tiina Vihtkari (Sublime Music Agency Oy), Mirva Merimaa (Tiketti) ja hallituksen puheenjohtaja Riku Salomaa (Music Finland).

Industry Awards -gaalaMuokkaa

Musiikki & Median yhteydessä järjestettävässä Industry Awards -gaalassa jaetaan alan sisäisiä palkintoja, joilla huomioidaan kuluneen vuoden aikana työssään ansioituneet musiikkialan ammattilaiset. Palkinnot ovat tunnustus niille alan toimijoille, joiden työn tulokset ovat usein tuntuvampia ja näkyvämpiä kuin tekijät itse. Industry Awards -palkintoja on jaettu tapahtuman yhteydessä vuodesta 1995 alkaen. Perinteisten palkintokategorioiden lisäksi jaetaan vuosittain yksi tai useampia erikoispalkintoja. Yksi erikoispalkinnoista on Musiikki & Median ja Tampereen kaupungin yhdessä myöntämä Tampere Music Award. Se on erityinen kunnianosoitus henkilölle, taholle tai ajatukselle, jolla on ollut merkittävä rooli suomalaisen ja pohjoismaalaisen musiikkialan kehityksessä.[9]

Lost in Music -festivaaliMuokkaa

Musiikki & Median yhteydessä järjestetään Lost in Music -kaupunkifestivaali.[10] Suomen suurin klubifestivaali levittyy lokakuussa ympäri Tamperetta ja esittelee tuoreita artisteja paitsi Musiikki & Median delegaateille, myös lipun ostaneille kuulijoille. Lost in Music järjestetään vuonna 2019 jo 13. kerran. Tapahtuman promoottorina toimii Nem Agencyn Rowan Rafferty.

LähteetMuokkaa

  1. Tuhannen osallistujan Musiikki & Media 2018 on loppuunmyyty! Musiikki & Media 2019. 3.10.2018. Viitattu 15.8.2019.
  2. http://www.musiikkimedia.fi/fi/info/
  3. http://www.musiikkimedia.fi/fi/seminaarit/
  4. Industry Awards -gaala Musiikki & Media 2019. Viitattu 15.8.2019.
  5. Musiikki & Media Issuu. Viitattu 15.8.2019. (englanniksi)
  6. Search Music Finland. Viitattu 15.8.2019. (englanniksi)
  7. Musiikki & Median uusi toimitusjohtaja on kotimaisen ja kansainvälisen musiikkialan osaaja Elif Tähtinen Musiikki & Media 2019. 12.9.2018. Viitattu 15.8.2019.
  8. Musiikki & Media -tapahtuman omistajat vaihtuvat – uusi toimitusjohtaja tulee Rähinä Recordsista www.aamulehti.fi. Viitattu 15.8.2019.
  9. Industry Awards -gaala Musiikki & Media 2019. Viitattu 15.8.2019.
  10. Lost In Music 2019 | 2. - 5.10. Tampere Lost In Music - Festivaali. Viitattu 15.8.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa