Eduskuntavaalit 1939

Suomen 17. eduskuntavaalit järjestettiin 1.–2. heinäkuuta 1939. Tällöin valittu eduskunta toimi poikkeuksellisesti lähes kuusi vuotta, sillä jatkosodan takia eduskuntavaaleja ei voitu järjestää, vaan eduskunnan toimikautta pidennettiin kahdesti poikkeuslailla. Vuonna 1939 valittua eduskuntaa onkin sittemmin kutsuttu "pitkäksi parlamentiksi". Seuraavat eduskuntavaalit pidettiin vasta maaliskuussa 1945.

Eduskuntavaalit 1939
Suomi
1936 ←
1.–2. heinäkuuta 1939 → 1945

Kaikki 200 paikkaa eduskuntaan
Äänestysprosentti 66,6 % Nousua 3,7 %-yks.
  Ensimmäinen puolue Toinen puolue Kolmas puolue
 
Johtaja Kaarlo Harvala P. V. Heikkinen Pekka Pennanen
Puolue Sosiaalidemokraatit Maalaisliitto Kokoomuspuolue
Saadut paikat 85 56 25
Paikkojen muutos Nousua 2 Nousua 3 Nousua 5
Äänet 515 980 296 529 176 215
Kannatus 39,77 % 22,86 % 13,58 %

  Neljäs puolue Viides puolue Kuudes puolue
 
Johtaja Ernst von Born Vilho Annala A. K. Cajander
Puolue Ruotsalainen kansanpuolue IKL Edistyspuolue
Saadut paikat 18 8 6
Paikkojen muutos Laskua 3 Laskua 6 Laskua 1
Äänet 124 720 86 219 62 387
Kannatus 9,61 % 6,65 % 4,81 %

  Seitsemäs puolue
 
Puolue PMP
Saadut paikat 2
Paikkojen muutos Uusi puolue
Äänet 27 783
Kannatus 2,14 %

Pääministeri ennen vaaleja

A. K. Cajander
Edistyspuolue

Uusi pääministeri

A. K. Cajander
Edistyspuolue

Vaalit sodan uhan varjossa muokkaa

Eduskuntavaalien aikaan Euroopassa elettiin kiristyvässä poliittisessa ilmapiirissä, mutta Suomessa ei uskottu maan voivan joutua mukaan Euroopassa mahdollisesti syttyvään sotaan. Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystön lähetystösihteerin Boris Jartsevin huhtikuussa 1938 aloittamat neuvottelut Neuvostoliiton alue- ja tukikohtavaatimuksista Suomen suunnalla olivat tässä vaiheessa vain pienen johtavan piirin tiedossa. Äänestäjät antoivat eduskuntavaaleissa vahvan luottamuslauseensa punamultahallitukselle samaan aikaan kun Isänmaallinen Kansanliike, jonka sisäministeri Urho Kekkonen oli pyrkinyt marraskuussa 1938 lakkauttamaan, kärsi suurimman tappion. Suomen vaalitulokseen ei kuitenkaan juuri kiinnitetty huomiota ulkomailla, jossa diktaattorit Max Jakobsonin mukaan "laskivat sotilaita, eivät äänestäjiä".[1]

Huomattavimmista ulkomaisista sanomalehdistä vain muutamat, esimerkiksi sveitsiläinen Neue Zürcher Zeitung, totesivat eduskuntavaalien tuloksen osoittaneen, että suomalaiset kannattivat demokratiaa, parlamentarismia ja puolueettomuuspolitiikkaa, joka tähtäsi kiinteään yhteistyöhön Ruotsin kanssa ja Suomen pysyttäytymiseen kaikkien kansainvälisten selkkausten ulkopuolella. Neue Zürcher Zeitungin Helsingin-kirjeenvaihtaja, Suomen poliittiset olot perusteellisesti tuntenut filosofian tohtori Max Mehlem epäili, että tätä ei ymmärretty Moskovassa, jossa Suomen katsottiin asettuvan Saksan puolelle sen ja Neuvostoliiton välisessä sodassa. Mehlem arveli, että Neuvostoliitto pyrki tämän vuoksi lyömään kiilaa Suomen ja Ruotsin väliin ja alentamaan Suomen skandinaavisesta balttilaiseksi maaksi. Tähän suomalaiset eivät Mehlemin arvion mukaan tulisi alistumaan.[1]

Uusi eduskunta kokoontui valtiopäivien avajaisiin 1. syyskuuta 1939, samana päivänä, jolloin Saksa hyökkäsi Puolaan ja toinen maailmansota alkoi.[2] Talvisodan alettua eduskunta siirtyi Kauhajoelle, josta se palasi Helsinkiin vajaata kuukautta ennen sodan päättymistä, helmikuun puolivälissä 1940.[3]

Kansanedustajat muokkaa

Uusina eduskuntaan valittiin vuoden 1939 vaaleissa muun muassa SDP:n Olavi Kajala, Eino Raunio, Martta Salmela-Järvinen ja Väinö Salovaara, maalaisliiton Lennart Heljas, Kauno Kleemola, Matti Luoma-aho, Eino Palovesi ja Antti Rantamaa, kokoomuksen Antti Hackzell, Väinö Havas, Kaiku Kallio ja Arno Tuurna, IKL:n Paavo Susitaival, sekä RKP:n Einar Holmberg. Eduskunnasta putosivat muun muassa IKL:n Hilja Riipinen ja Eino Tuomivaara. Eduskunnan jättivät muun muassa kokoomuksen Edvard Kilpeläinen ja Kaino Oksanen, sekä edistyspuolueen Oskari Mantere. Eduskuntaan palasivat muun muassa kokoomuksen Jaakko Ikola ja Paavo Virkkunen.

Ainoana istuvana kansanedustajana kaatui Kokoomuksen Väinö Havas, joka oli lähtenyt rintamalle vapaaehtoisena. Edistyspuolueen kansanedustaja, entinen pääministeri A. K. Cajander kuoli vuonna 1943 ja hänen tilalleen tuli professori Kalle Kauppi.

Yhdeksän näissä vaaleissa valittua kansanedustajaa oli valittu jo vuoden 1907 vaaleissa ensimmäiseen yksikamariseen eduskuntaan: SDP:n Anni Huotari, Albin Koponen, Miina Sillanpää, Väinö Tanner ja Matti Turkia, maalaisliiton Juhani Leppälä, kokoomuksen Pekka Pennanen, RKP:n Ernst Estlander, sekä IKL:n Kaarlo Kares. Viimeisenä näissä vaaleissa valituista kuoli Uuno Raatikainen vuonna 1999, viimeinen elossa ollut ensi kertaa noussut oli Varma K. Turunen, joka kuoli 1994. Vuonna 1940 varapaikalta eduskuntaan noussut Jorma Tuominen kuoli 2002 viimeisenä elossa olleena "pitkän parlamentin" jäsenenä.

Parlamentarismista poiketen istunut Cajanderin III hallitus ei jättänyt paikkaansa täytettäväksi vaalien jälkeen.

Tulokset muokkaa

Äänestysaktiivisuus 66,6 %[4][5] +3,7
Puolue Edustajat Äänet
Osuus Lukumäärä
  Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 85 +2 39,77 % +1,2 515 980 +63 229
  Maalaisliitto 56 +3 22,86 % +0,5 296 529 +33 612
  Kansallinen Kokoomuspuolue 25 +5 13,58 % +3,2 176 215 +54 596
  Ruotsalainen kansanpuolue 18 −3 9,61 % −1,6 124 720 −6 720
Isänmaallinen kansanliike 8 −6 6,65 % −1,7 86 219 −11 672
  Kansallinen Edistyspuolue 6 −1 4,81 % −1,5 62 387 −11 267
Pienviljelijäin ja maalaiskansan puolue 2 --a 2,14 % −0,5a 27 783 −2 825a
Ruotsalainen vasemmisto 0,46 % –  5 980 – 
Muut 0,12 % −0,1 1 506 −996
Yhteensä 200 100 % 1 297 319 +123 937
a Verrattuna Suomen pienviljelijäin puolueen ja Kansanpuolueen yhteenlaskettuun tulokseen.
Lähde: Tilastokeskus 2004[6]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Max Jakobson: Väkivallan vuodet: 20. vuosisadan tilinpäätös I, s. 262–263. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-13369-1.
  2. Martta Salmela-Järvinen: Taipui vaan ei taittunut: muistikuvia ja näkymiä vuosilta 1918–1939, s. 176. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1966.
  3. Martta Salmela-Järvinen: Kaikissa meissä vikaa on: muistikuvia ja näkymiä vuosilta 1939–1959, s. 23. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1968.
  4. Naisten ja miesten äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa 1908–2003 (Tilastokeskus 1.6.2005)
  5. Eduskuntavaalit 1907–2003 (Oikeusministeriö)
  6. Tilastokeskus: Suomen tilastollinen vuosikirja 2004, s. 562–563. Helsinki: Tilastokeskus, 2004. ISBN 952–467–350–9. ISSN 0081–5063.. Verkkoversio (PDF) (viitattu 19.1.2018).