Saksan kristillisdemokraattinen unioni
Saksan kristillisdemokraattinen unioni (saks. Christlich Demokratische Union Deutschlands, lyh. CDU) on saksalainen konservatiivinen ja keskusta-oikeistolainen puolue, joka on ollut perustamisestaan lähtien toinen Saksan pääpuolueista sosiaalidemokraattien SPD:n ohella.
| Saksan kristillisdemokraattinen unioni | |
|---|---|
| Christlich Demokratische Union Deutschlands | |
|
|
|
| Perustettu | 1945 |
| Puheenjohtaja | Friedrich Merz |
| Pääsihteeri | Mario Czaja |
| Ideologia | |
| Poliittinen kirjo | keskusta-oikeisto[3][2] |
| Toimisto |
Klingelhöferstraße 8 10785 Berliini |
| Jäsenmäärä | 384 204 (2021)[4] |
| Liittopäivät |
152 / 736
(2021) |
| Osavaltioiden pääministerit |
6 / 16 |
| Euroopan parlamentti[5] |
23 / 96 |
| Kansainväliset jäsenyydet |
– Euroopan kansanpuolue – International Democrat Union – Centrist Democrat International |
| Kotisivu |
www |
CDU:n puheenjohtajaksi valittiin tammikuussa 2022 Friedrich Merz. CDU on Saksan liittopäivien suurin puolue 152 edustajallaan.
CDU perustettiin toisen maailmansodan jälkeen. Sen perustajiin kuului muiden muassa Konrad Adenauer, josta tuli Saksan liittotasavallan ensimmäinen liittokansleri vuonna 1949.[6] Ludwig Erhardin johdolla CDU omaksui sosiaalisen markkinatalousmallin ajatuksen.[7]
CDU ei toimi Baijerissa, jossa toimii sen sisarpuolue Baijerin kristillissosiaalinen unioni (Christlich-Soziale Union in Bayern, lyh. CSU). Puolueilla on yhteinen puoluekokous ja yhteistyötä liittovaltion tasolla, eivätkä ne kilpaile toistensa kanssa. CDU/CSU:lla on kannattajia katolilaisten, protestanttien ja maaseudulla asuvien joukossa kaikissa yhteiskuntaluokissa.
CDU on Centrist Democrat Internationalin, International Democrat Unionin ja Euroopan kansanpuolueen jäsen. CDU on Euroopan kansanpuolueen ryhmän suurin ryhmittymä 23 europarlamentaarikollaan. Nykyinen Euroopan komission puheenjohtaja, Ursula von der Leyen on CDU:n jäsen.
PolitiikkaMuokkaa
CDU perustetiin katolisen Zentrum-puolueen pohjalle, joka yhdisti toimintaansa sekä protestantteja että porvarillisia liberaaleja ja konservatiivisia kannattajia. Kannattajia yhdistävä tekijä oli sosialismin ja vallankumouksen uhan torjunta.[8] Kirkkokuntajaosta vapautunut CDU määritteli arvonsa protestanttisessa vaikutuksessa selkeämmin. Puolue ajoi keskustalaista konsensuksen ja toisiinsa sopeutumisen politiikkaa, joka perustui katoliseen käsitykseen sopusointuisesta yhteiskunnasta, jossa työväestö ja työnantajat pystyvät yhteistyöhön ja kirkolla oli iso rooli sosiaalipalvelujen tuottamisessa.[9]
HistoriaMuokkaa
TaustaMuokkaa
CDU:n perustamisen taustalla olivat toisen maailmansodan vainoista selvinneet Zentrum-puolueen poliitikot. Zentrumilaiset perustivat yhteiskristillisiä puolueita, kuten CDU:n ja Baijerin kristillissosiaalisen unionin, CSU:n. Katoliseen puolueeseen yhdistyivät protestanttiset toimijat, sekä porvarillisia liberaaleja ja konservatiivisia kannattajia. Kannattajia yhdistävä tekijä oli sosialistisen vallankumouksen uhan torjuminen.[8] Kristillisdemokraateista muodostui suuri oikestolais-keskustalainen sateenvarjopuolue, joissa porvarilliset voimat yhdistyivät kristillisdemokratian ympärille. CDU:n pyrkimys protestanttien mukaan saamiseen ja kristittyjen yhdistämiseen lopetti katolisten ja protestanttien vuosisataiset riidat. CDU on nähty neutraalina ja yhdistävänä, ihmisistä välittävän "sydämen konservatismin" äänenä.[9]
Ajatus aikaisempiin haasteiisin vastaavasta Kristillisdemokraattisesta Unionista toteutui Saksassa sosiaalisena markkinataloutena tunnettuna synteesinä, joka yhdistää liberaalit markkinat ja yhteiskuntajärjestyksen. Kristillisdemokraattinen Unioni syntyi Herman Ehlersin vuonna 1952 perustaman CDU:n ja CSU:n protestanttisen EAK-työryhmän tuloksena. EAK:n toiminnalla oli useita tavoitteita. Työryhmä pyrki osallistamaan protestantteja molempien puolueiden toimintaan. Työryhmän oli määrä perustaa myös foorumi, jossa molempien puolueiden protestanttiset jäsenet voisivat ajaa etujaan katolisten hallitsemissa puolueissa. Lisäksi työryhmän oli tarkoitus laajentaa suhdetta katolisiin kirkkoihin sekä lisätä luottamuksellista yhteistyötä eri tunnustuskuntien välillä.[10]
Perustamisen jälkeenMuokkaa
Liittotasavallan perustamisen jälkeen CDU sai hallitusvastuun ja kristillisdemokraattien Konrad Adenauer valittiin Saksan ensimmäiseksi liittokansleriksi. CDU otti johtavan aseman sodanjälkeisen demokraattisen yhteiskuntamallin rakentamisessa. Kristillisdemokraattien ohjelma yhteiskunnan ja talouden rakentamiselle perustui kristilliseen etiikkaan, tunnustuskuntien rajat ylittävän puolueen rakentamiseen, yhteiseen ay-liikkeen perustamiseen, perustuslailliseen oikeusvaltioon ja demokratian turvaamiseen sekä eurooppalaiseen yhteistyöhön. Politiikan linja oli sosiaalinen markkinatalous, länsisuuntautuneisuus, pyrkimys Saksojen yhdistymiseen, valmius uudistuksiin sekä eurooppalaisen yhdentymisen kehittäminen.[8]
Itä-Saksassa toimineen CDU:n perustajista monet olivat toimineet fasismin vastaisessa vastarintaliikkeessä. DDR:n muodostumisen jälkeen Itä-Saksan CDU:n täytyi taipua miehittäjän tahtoon ja se tunnustautui SED-kommunistipuolueen alle 1952. Jäsenistössä kapinahenki jäi kuitenkin kytemään ja heräsi uudelleen glasnostin ja perestroikan aikaan. Vuonna 1990 Itä-Saksan CDU peruutti sitoumuksensa SED:n johtoasemaan tuomiten sosialismin ja sitoutui sosiaaliseen markkinatalouteen, demokraattisiin uudistuksiin ja Saksojen yhdistymiseen. Pari päivää ennen 3. lokakuuta 1990 tapahtunutta Itä- ja Länsi-Saksan yhdistymistä Itä-Saksan ja Länsi-Saksan CDU:t yhdistyivät.[11]
Sodan jakamassa Euroopassa CDU:sta tuli eräs eurooppalaista keskinäistä yhteistyötä ajava voima ja Euroopan unionin uranuurtaja. Pyrkimys federalistisista, lainsäädäntöalueisiin jakautuneista, itsenäisistä valtioista ja Euroopan yhteisöstä periytyi siitä, että eri Saksan tai Belgian osia ei haluttu täysin yhtenäistää ja liittää toisiinsa, vaan niille jätettiin itsehallinto, jota keskushallinnon tuli palvella. Vuoden 2008 talouskriisin yhteydessä CDU ajoi tiukan talouskurin politiikkaa.[11]
Merkittäviä poliitikkojaMuokkaa
PuheenjohtajatMuokkaa
Helmut Kohl oli CDU:n johdossa vuodesta 1973 aina vuoden 1998 vaalitappioon asti, jonka jälkeen Wolfgang Schäuble nousi puolueen johtoon. Schäuble erosi kuitenkin jo alkuvuodesta 2000 laittomista rahalahjoituksista syntyneen skandaalin vuoksi, minkä jälkeen hänen seuraajakseen valittiin Angela Merkel. Merkel toimi CDU:n puheenjohtajana 18 vuotta ajalla 2000 2018. Saksan liittokansleri hän on ollut vuodesta 2005 lähtien.[12]
Syyskuussa 2017 pidettiin liittopäivävaalit, joissa suurimmaksi puolueeksi tuli taas selkeästi CDU/CSU, joka keräsi yhteensä 33 prosenttia äänistä ja sai liittopäiville 246 paikkaa. Edustajia liittopäiville valitaan yhteensä 709.[13] Koska kumpikin hallituspuolue hävisi vaaleissa, uuden hallituksen muodostaminen oli vaikeaa. Lopulta maaliskuussa 2018 muodostettiin taas liittokansleri Angela Merkelin johtama suuri koalitio eli kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien yhteishallitus. Liittokanslerina siis jatkoi Angela Merkel.[14]
Annegret Kramp-Karrenbauer valittiin CDU:n puheenjohtajaksi joulukuussa 2018.[15] Kramp-Karrenbauer ilmoitti helmikuussa 2020, ettei ole käytettävissä liittokansleriksi. Kramp-Karrenbauer myös ilmoitti, ettei aio johtaa puoluetta vuoden 2021 vaaleihin.[16] Tammikuussa 2021 Kramp-Karrenbauerin seuraajaksi valittiin Armin Laschet, joka erosi syksyllä 2021 puolueen kärsittyä tappion parlamenttivaaleissa.[17]
Friedrich Merz äänestettiin 62,1 prosentin kannatuksella uudeksi puheenjohtajaksi joulukuussa 2021. Vastaehdokas Norbert Röttgen sai äänistä 25,8 prosenttia. Valinta vahvistettiin puoluekokouksessa tammikuussa 2022.[18]
| Puheenjohtaja | Kausi |
|---|---|
| Konrad Adenauer | 1950–1966 |
| Ludwig Erhard | 1966–1967 |
| Kurt Georg Kiesinger | 1967–1971 |
| Rainer Barzel | 1971–1973 |
| Helmut Kohl | 1973–1998 |
| Wolfgang Schäuble | 1998–2000 |
| Angela Merkel | 2000–2018 |
| Annegret Kramp-Karrenbauer | 2018–2021 |
| Armin Laschet | 2021–2022 |
| Friedrich Merz | 2022– |
VaalihistoriaMuokkaa
LiittopäivävaalitMuokkaa
| Vaalit | Johtaja | Kannatus | Paikat | +/– | Hallitus | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Äänet | % | |||||
| 1949 | Konrad Adenauer | 5 978 636 | 25,2 % | 115 / 402 |
Hallitus | |
| 1953 | 10 016 594 | 36,4 % | 197 / 509 |
 82
|
Hallitus | |
| 1957 | 11 875 339 | 39,7 % | 222 / 519 |
25
|
Hallitus | |
| 1961 | 11 283 901 | 35,8 % | 202 / 521 |
 21
|
Hallitus | |
| 1965 | 12 387 562 | 38,0 % | 202 / 518 |
1
|
Hallitus | |
| 1969 | Kurt Georg Kiesinger | 12 079 535 | 36,6 % | 201 / 518 |
1
|
Oppositio |
| 1972 | Rainer Barzel | 13 190 837 | 35,2 % | 186 / 518 |
15
|
Oppositio |
| 1976 | Helmut Kohl | 14 367 302 | 38,0 % | 201 / 518 |
15
|
Oppositio |
| 1980 | 12 989 200 | 34,2 % | 185 / 519 |
15
|
Hallitus | |
| 1983 | 14 857 680 | 38,1 % | 202 / 520 |
17
|
Hallitus | |
| 1987 | 13 045 745 | 34,4 % | 185 / 519 |
17
|
Hallitus | |
| 1990 | 17 055 116 | 36,7 % | 268 / 662 |
83
|
Hallitus | |
| 1994 | 16 089 960 | 34,2 % | 244 / 672 |
24
|
Hallitus | |
| 1998 | 14 004 908 | 28,4 % | 198 / 669 |
46
|
Oppositio | |
| 2002 | Angela Merkel | 14 167 561 | 29,5 % | 190 / 603 |
8
|
Oppositio |
| 2005 | 13 136 740 | 27,8 % | 180 / 614 |
10
|
Hallitus | |
| 2009 | 11 828 277 | 27,3 % | 194 / 622 |
14
|
Hallitus | |
| 2013 | 14 921 877 | 34,1 % | 254 / 630 |
61
|
Hallitus | |
| 2017 | 12 445 832 | 26,8 % | 200 / 709 |
54
|
Hallitus | |
| 2021 | Armin Laschet | 10 451 524 | 22,5 % | 152 / 736 |
48
|
Oppositio |
LähteetMuokkaa
- Konrad-Adenauer-Stiftung: Christian Democracy: Principles and Policy-Making. Handbook for the European and International Cooperation of the Konrad-Adenauer-Stiftung. Sankt Augustin/Berliini: Konrad-Adenauer-Stiftung, 2011. ISBN 978-3-942775-30-4. (englanniksi)
- Esa Erävalo: Yhteinen hyvä - Johdatus kristillisdemokratiaan. Helsinki: Ajatuspaja Kompassi ry, 2018. ISBN 978-952-7289-03-7.
ViitteetMuokkaa
- ↑ a b Germany Parties and Elections in Europe. Viitattu 3.5.2015. (englanniksi)
- ↑ a b Kansainvälisen keskusta-oikeistolaisen allianssin jäsenet idu.org. Viitattu 12.6.2020.
- ↑ Germany: Political parties nsd.no. Norsk senter for forskningsdata. Viitattu 4.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Mitgliederschwund bei CDU und CSU - Grüne legen zu ZEIT ONLINE. Deutschen Presse-Agentur (dpa). Viitattu 18.1.2022. (saksaksi)
- ↑ MEPs: Germany europarl.europa.eu. Euroopan parlamentti. Viitattu 2.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Chase, Jefferson: What you need to know about Angela Merkel's CDU dw.com. 24.9.2017. DW. Viitattu 4.9.2019. (englanniksi)
- ↑ The CDU and the "Social Market Economy": Düsseldorf Guidelines for Economic Policy, Agricultural Policy, Social Policy, and Housing (July 15, 1949) ghdi.ghi-dc.org. German History in Documents and Images. Viitattu 4.9.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c Erävalo 2018, s. 31
- ↑ a b Erävalo 2018, s. 33
- ↑ Christian Democracy 2011, s. 17-22
- ↑ a b Erävalo 2018, s. 35
- ↑ Bundeskanzlerin | Biography www.bundeskanzlerin.de. Arkistoitu 28.3.2020. Viitattu 24.2.2020.
- ↑ Tässä on Saksan liittopäivien paikkajako ja lopullinen vaalitulos: Populisteille lähes sata paikkaa Yle Uutiset. Viitattu 24.2.2020.
- ↑ Saksan uudet ministerit julki – perheministeriksi nousee Berliinin ongelmallisen trendialueen pormestari, terveysministeriksi Merkel-kriitikko Yle Uutiset. Viitattu 24.2.2020.
- ↑ Merkelin seuraajaksi kaavailtu Annegret Kramp-Karrenbauer ei ole käytettävissä liittokansleriksi Yle.fi. Viitattu 29.11.2020.
- ↑ Saksan valtapuolue CDU:n uusi puheenjohtaja on Annegret Kramp-Karrenbauer Yle.fi. Viitattu 29.11.2020.
- ↑ Saksan kristillisdemokraateille jälleen uusi johtaja Yle.fi. 17.12.2021. Viitattu 1.8.2022.
- ↑ Merkel-kriitikko nousi Saksan CDU:n uudeksi puheenjohtajaksi Iltalehti. 22.1.2022. Viitattu 23.1.2022.
Aiheesta muuallaMuokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saksan kristillisdemokraattinen unioni Wikimedia Commonsissa
- Saksan kristillisdemokraattinen unioni (saksaksi)