Sakari Kukko

suomalainen muusikko
(Ohjattu sivulta Auvo Z. Kaipaala)

Jyrki Sakari Kukko (s. 8. heinäkuuta 1953 Kajaani) on suomalainen muusikko.[1] Hän säveltää ja soittaa muun muassa saksofonia ja huilua. Kukko tunnetaan erityisesti etnovaikutteisesta musiikistaan, jota hän on ollut tekemässä Piirpauke-yhtyeessä. 1980-luvulla Kukko soitti myös Youssou N'Dourin Etoile du Dakar -yhtyeessä Senegalissa. Hän on toiminut vierailevana soittajana myös suomalaisessa rock-musiikissa, muun muassa Amorphiksen ja Kingston Wallin levyillä.

Sakari Kukko
Sakari Kukko esiintymässä Piirpauken kanssa Turussa joulukuussa 2009.
Sakari Kukko esiintymässä Piirpauken kanssa Turussa joulukuussa 2009.
Henkilötiedot
Syntynyt8. heinäkuuta 1953 (ikä 70)
Kajaani
Ammatti muusikko
Muusikko
Aktiivisena 1979–
Tyylilajit maailmanmusiikki
Soittimet saksofoni, huilu, piano
Yhtyeet Helsingin kaupunginorkesteri
Radion sinfoniaorkesteri
Kalevala
Punainen lanka
Jukka Tolonen band
Heikki Sarmanto band
Kingston Wall (vierailijana)
Amorphis (vierailijana)
Piirpauke
Aiheesta muualla
Kotisivut

Kukon musikaalisuus huomattiin jo hänen ollessaan 11-vuotias koululainen, kun hänet valittiin Yleisradion Hyppy huipulle -radio-ohjelmaan vuonna 1964, jossa hän esitti laulun Laulu laululle[2]. Kukko kirjoitti ylioppilaaksi 1973 ja opiskeli Sibelius-Akatemiassa 1973–1975. Lisäksi hän opiskeli yksityisesti sävellystä Edward Vesalan johdolla ja on tehnyt opintomatkoja eri maihin Aasiassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Itä-Euroopassa. Kukko on esiintynyt Piirpauken tai paikallisten muusikoiden kanssa yli 30 maassa.

Kukon elämäkerta Sakari Kukko – kaiken maailman pelimanni julkaistiin elokuussa 2017 (kirj. Elina Saksala, LIKE Kustannus Oy)

Soololevyt muokkaa

Kokoonpanot muokkaa

Kukko on soittanut tai levyttänyt seuraavissa kokoonpanoissa:

Palkinnot muokkaa

  • Suomen jazzliiton Yrjö-palkinto 1976[3]
  • Kulttuurityöntekijäin liiton palkinto 1977
  • Oulun taidepalkinto 2002
  • Kajaanin kaupungin kulttuuripalkinto 2004
  • Golden Gospel -palkinto 2009[4]
  • Erikois Emma 2014[5]
  • Taiteilijaeläke 2014[6]

Lähteet muokkaa

  • Rantala, Risto (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2007. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 951-1-20606-0.

Viitteet muokkaa

  1. Kuka kukin on 2007, s. 445.
  2. Sakari Kukko 11-vuotiaana radio-ohjelmassa Hyppy huipulle youtube.com.
  3. Kotimaan toiminta: Valtakunnalliset Jazzpäivät ja Yrjö-palkinto Jazz Finland. Jazzliitto. Viitattu 30.7.2018.
  4. Sakari Kukko sai Golden Gospel 2009 -palkinnon 17.8.2009. Kirkon tiedotuskeskus. Arkistoitu 1.2.2014. Viitattu 22.8.2009.
  5. http://www.sakarikukko.com/home/blog/sakari-kukko-received-the-special-emma-award (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. He saivat taiteilijaeläkkeet – katso lista! 30.6.2014. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 8.12.2015. Viitattu 30.6.2014.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.