Markku Suominen

suomalainen laulaja, säveltäjä ja sanoittaja

Markku Olavi Suominen (8. marraskuuta 1949 Ämmänsaari22. toukokuuta 2013 Oulu[1]) oli suomalainen laulaja, säveltäjä ja sanoittaja. Suomisen levytysura alkoi vuonna 1968. Hänet muistetaan parhaiten Bobby Goldsboron kappaleen ”Honey” suomenkielisestä versiosta ”Hän” vuodelta 1968, ja José Felicianon listahitin "Sade" suomalaisversiosta vuodelta 1970.[1]

Markku Suominen
Markku Suominen Narrien iltojen kuvauksissa vuonna 1970.
Markku Suominen Narrien iltojen kuvauksissa vuonna 1970.
Henkilötiedot
Syntynyt8. marraskuuta 1949
Ämmänsaari
Kuollut22. toukokuuta 2013 (63 vuotta)
Oulu
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti laulaja, säveltäjä, sanoittaja

Hänen veljensä Tapio Suominen on elokuvaohjaaja, jonka esikoiselokuva Narrien illat (1970) kertoi iskelmälaulaja Markku Suomisen arjesta ja keikkailusta puolidokumentaariseen tyyliin.[2]

Suominen levytti myös kaksi levyllistä lastenmusiikkia: levyn Pilvien paimen vuonna 1977 sekä albumin Hottentottilaulu ja muita suosittuja lastenlauluja vuonna 1982. Vuonna 1986 hän perusti levy-yhtiön Ring Music, mutta se teki konkurssin vuonna 1987.[1]

Suomisella diagnosoitiin keväällä 2013 ruokatorven syöpä. Hän menehtyi Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa 22.5.2013.[1] Markku Suomisen poika Olavi Suominen on laulukilpailuissa menestystä saavuttanut tenori, poika Anton Suominen ja tytär Tuuli Suominen ovat jazzmuusikkoja.[1]

Salanimet muokkaa

  • Picanen B.
  • Thomas

Diskografia muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Latva, Tony – Tuunainen, Petri: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.

Viitteet muokkaa

  1. a b c d e Pajukallio, Arto: Markku Suominen. (Muistokirjoitus.) Helsingin Sanomat. 22.7.2013. Viitattu 25.2.2021.
  2. Narrien illat Elonet.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.