Armas Puolimatka

suomalainen yritysjohtaja

Armas Kaarlo Kustaa Puolimatka (3. kesäkuuta 1918 Turku28. elokuuta 1989 Naantali) oli vuorineuvos ja Suomen merkittävimpiin kuuluva rakennusurakoitsija 1960−1980-luvulla. Puolimatka kehitti yrityksessään voimakkaasti rakentamisen rationalisointia ja työmaatekniikkaa, ja hän on yksi teollisen rakentamisen pioneereista Suomessa.

Pankinjohtaja Teuvo Aura, toimitusjohtaja Armas Puolimatka, pankinjohtaja Mauno Koivisto ja Helsingin maalaiskunnan kunnanjohtaja Lauri Lairala Vantaan Kaivokselassa vuonna 1963.

Perhetausta ja koulutusMuokkaa

Armas Puolimatka syntyi vuonna 1918 Turussa mutta asui valtaosan lapsuudestaan Humppilassa, äitinsä Edith Sofia Puolimatkan lapsuuden kodissa. Puolimatkan äiti oli muuttanut jo aiemmin Turkuun paremman työn perässä, mutta piti huolta pojastaan sieltä käsin ja vietti lomat tämän kanssa. Humppilan Myllykulmassa Armas asui isoäitinsä Sofian ja enonsa Kallen perheen kanssa, jossa hän kävi myös koulua. Hän muutti äitinsä luo Turkuun 16-vuotiaana. [1]

Puolimatka työskenteli rakennustyömailla, kunnes haki ja pääsi Turun teknilliseen kouluun tie- ja vesirakentamisen opintosuunnalle. Puolimatka valmistui rakennusmestariksi vuonna 1939. Työskenneltyään lyhyen aikaa Turun kaupungin rakennustoimistossa hän siirtyi Turun suurimman rakennusliikkeen palvelukseen. Sodan aikana Puolimatka oli Ahvenanmaalla linnoitustöissä.[2]

Ura yrittäjänäMuokkaa

Sodan jälkeen Puolimatkan ollessa Uudessakaupungissa työmaan valvontatöissä, pyysi tilaaja häneltä tarjousta rakennusurakasta ohi hänen työnantajansa. Puolimatka teki tarjouksen ja sai urakan, jota varten hän perusti Rakennustoimisto Puolimatka Oy:n vuonna 1946.[2] [3]

Armas Puolimatka kehitti rakennusliikettään järjestelmällisesti kohti suurtuotantoa jo 1950-luvun alusta lähtien. Vuosikymmenen lopussa yritys oli maan suurin yksityinen rakennusliike. Puolimatka kehitti rakentamisen teollista tekniikkaa ja rationalisointia: hän toi maahan ensimmäiset rakennusnosturit ja laajensi yritystensä toimintaa teollisiin rakennusosiin sekä elementteihin. Toiminta laajeni vähitellen koko eteläisen ja keskisen Suomen alueelle. 1960-luvulla Puolimatka oli yksi maan suurimmista aluerakentajista ja kolmen suurimman rakennusliikkeen joukossa.[2][3] 1980-luvulla konserniksi kasvaneessa yritysryppäässä oli jo yli 6 000 työntekijää ja sen liikevaihto oli yli 2,5 miljardia markkaa.[2]

Patruunamainen johtajaMuokkaa

Persoonana Armas Puolimatka oli värikäs, isokokoinen ja räväkkä mies. Hänet tunnettiin häikäilemättömänä ja kovaotteisena liikemiehenä: omapäistä vaikuttajaa jopa pelättiin. Yrityksiään hän johti henkilökohtaiseen tyyliin, pitäen mahdollisimman paljon päätösvaltaa itsellään. Puolimatkan oma mieliurheilu oli kädenvääntö, jossa hän vahvana miehenä voitti lähes poikkeuksetta. Työtovereiltaan ja alaisiltaan Puolimatka vaati ehdotonta rehellisyyttä; hänen kerrotaan jopa piilotelleen omassa toimistossaan seteleitä mattojen alle nähdäkseen, olivatko siivoojat luotettavia.[3]

Muut rakennusalan vaikuttajat ovat muistelleet Armas Puolimatkaa rehevänä ja elämän nautintoja rakastaneena miehenä, jolla oli aina mukanaan paksu setelinippu. Onnistuminen tonttien hankinnassa kulki usein käsi kädessä puoluerahoituksen kanssa. Monista muista poiketen Puolimatka antoi käteistä rahaa suoraan poliitikoille ja puolueiden vaalikassoihin ohi kirjanpidon.[4] Aina ei ollut varmaa, tiesikö Puolimatka itsekään, mikä oli Puolimatka-konsernin kassan ja hänen oman kukkaronsa suhde. Hänen suurpiirteistä suhtautumistaan rahaan kuvaa, että joskus 1970-luvulla hän kysyi apulaisjohtaja Markku Markkolalta, olisiko hänen kenties alettava ottaa jonkinlaista palkkaakin pääjohtajan työstään.[3]

Rakennuslehdelle vuonna 1978 antamassaan haastattelussa Puolimatka ilmaisi huolensa maineestaan ja arvosteli lehdistön sensaatiohakuisuutta. Taustalla oli laajamittainen vanhojen, monessa tapauksessa historiallisesti arvokkaiden rakennusten purkaminen Turussa uudisrakennusten tieltä, mitä alettiin myöhemmin kutsua Turun taudiksi. Puolimatka sanoi, että jos julkisuuden paine rakennusalaa kohtaan kasvaa liian suureksi, vaarana on yrittämishalun hiipuminen.

1980-lukuMuokkaa

Vuonna 1980 Puolimatka sai aivoinfarktin, joka vauhditti hänen päätöstään luopua itse luomastaan yritysryppäästä.[4]

Kesäkuussa 1982 terveydeltään jo heikko Armas Puolimatka sai syytteen lahjonnasta. Hänet todettiin syylliseksi ja tuomittiin korkeimmassa oikeudessa ehdolliseen vankeusrangaistukseen.[2][5] Puolimatka anoi armahdusta presidentti Mauno Koivistolta, mutta tämä hylkäsi anomuksen.[6] Puolimatkalta lahjuksia vastaanottaneet Turun kaupungin virkamiehet, muiden muassa asemakaava-arkkitehti, tuomittiin sakkoihin ja viraltapantaviksi.[7] Puolimatka sai syytteitä poliitikkojen lahjomisesta myös Noppa-jutussa, mutta nämä syytteet kaatuivat, koska rahan antaminen poliitikoille ja puolueille ei sinänsä ollut rikollista.[4]

Puolimatka-konsernin tuloksen alettua heikentyä 1980-luvun puolessa välissä Armas Puolimatka toimi nopeasti ja myi vuonna 1985 koko rakennustoiminnan Hankkijalle 715 miljoonan markan kauppahinnalla (nykyarvolla 185 miljoonaa euroa).[8] Puolimatka kuoli 71-vuotiaana vuonna 1989 maatilallaan Naantalissa.

Armas Puolimatka oli perheellinen, ja hänellä oli neljä lasta. Suursijoittaja Rauno Puolimatka on hänen poikansa.

Luottamustoimet ja kunnianosoituksetMuokkaa

Puolimatka ei liiemmin osallistunut järjestötoimintaan tai muiden yhtiöiden hallituksiin, lukuun ottamatta pitkäaikaista jäsenyttä Vakuutusyhtiö Sammon hallintoneuvostossa. Puolimatkalle myönnettiin muun muassa Suomen Valkoisen Ruusun komentajan kunniamerkki. Vuorineuvoksen arvon hän sai vuonna 1967.[2]

Puolimatkan 70-vuotispäivänä 1988 paljastettiin Turun Patterinhaassa Maarit Nissilän betoniveistos Vahva.[9]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Raitis, Harri: Armas Puolimatka: Ison rakentajan vahva elämä. Rauno Puolimatka, 2014. ISBN 978-952-93-4006-4.
  2. a b c d e f Hoffmann (2006).
  3. a b c d Tuuri (1998), s. 69–73.
  4. a b c Mölsä, Seppo: Rakentamisen musta kirja: rötösherroja ja kartellien solmijoita Rakennuslehti.
  5. Mitä Missä Milloin: Kansalaisen vuosikirja 1983, s. 80. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-1-06728-1.
  6. Mitä Missä Milloin: Kansalaisen vuosikirja 1984, s. 17. Helsinki: Otava, 1983. ISBN 951-1-07461-X.
  7. Mitä Missä Milloin 1984, s. 97.
  8. Tuuri (1998), s. 121.
    Tilastokeskus 2007.
  9. Maarit Nissilä (1952–), Vahva. (Arkistoituja kopioita – Internet Archive) Turun museokeskus 8.8.2013. Viitattu 12.7.2014.

KirjallisuuttaMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa