Antropometria

Antropometria on ihmisruumiin rakenteen, mittasuhteiden ja koostumuksen analysoimista erilaisin mittauksin. Antropometria kuuluu usein esimerkiksi urheilijoiden testausohjelmiin. Toinen esimerkki antropometriasta on niin sanotun painoindeksin määrittäminen. Ihmisruumiin mittaamiseen on kehitetty lukuisia menetelmiä ja järjestelmiä. Niiden luotettavuus (mittaustarkkuus ja toistettavuus) vaihtelee paljon. Syynä on lähinnä se, että suurin osa antropometriasta edustaa ns. epäsuoraa menetelmää, jossa kohteena oleva ihmisruumiin määre johdetaan ns. sovitetusta ennusteyhtälöstä. Näin menetelmän tarkkuuteen ja haettuun arvoon vaikuttavat ratkaisevasti ennusteyhtälön parametrit.

Historia

Bertillonin mittausmenetelmä

Bertillonin kortti Francis Galtonista.

Kallonmittausta eli kraniometriaa

Menneisyydessä antropometriaa on käytetty useissa eri yhteyksissä, ja sekä menetelmälle itselleen että eri antropometristen menetelmien antamille tuloksille on annettu erilaisia merkityksiä. Ihmisruumiin mittaamisen isänä on pidetty ranskalaista Alphonse Bertillonia. Hän kehitti 1880-luvulla järjestelmän, jossa tiettyjä kehon synnynnäisiä (pään ja kehon mittasuhteet) ja hankittuja (arvet, tatuoinnit) ominaisuuksia käytettiin rikoksenuusijoiden tunnistamisessa.

1900-luvulla antropometrisiä metodeja käyttivät laajasti eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset antropologit. Yksi päätavoitteista oli oletettujen rotupiirteiden kaavoittaminen antropometrisillä mitoilla. 1920- ja 1930-luvuilla kulttuuriantropologi Franz Boas puolestaan perusteli teoriaa biologisten ihmisrotujen olemattomuudesta antropometrisin tuloksin. 1900-luvun alun länsimaissa ja varsinkin Euroopan fasistisissa piireissä 1930–1940-luvuilla antropometrialla pyrittiin perustelemaan ihmisyksilöiden ja -populaatioiden paremmuusjärjestystä. Jyrkästi jaottelevat rotu- ja populaatioteoriat hylättiin laajasti kansallissosialistien järjestämän holokaustin jälkeen, koska eräs sen motiiveista olivat olleet rotuopit, joita pyrittiin tukemaan antropometrialla. Esimerkiksi ihmisen biologista evoluutiota ja adaptaatiota selvittelevä fyysisen antropologian koulukunta menettikin suuren osan merkityksestään omana tieteenalanaan toisen maailmansodan jälkeisenä aikana, mutta uudempien menetelmien (esimerkiksi DNA-tutkimukset) myötä se on saamassa lisäarvoa. Nykymuodossaan sitä pidetään kuitenkin tiukasti myös yhteiskuntatieteellisenä alana.

Nykyajan antropometria

Akateemisessa mielessä antropometriaa käytetään nykyään esimerkiksi ihmispopulaatioiden fenotyypin ja genotyypin välisten erojen vertaavassa tutkimuksessa muun muassa ympäristötekijöiden merkitystä selvitettäessä. On esimerkiksi arvioitu, että suurikehoisten nisäkkäiden fenotyyppivariaatiota kuvaavat Bergmannin sääntö ja Allenin sääntö koskevat myös ihmistä. Edellisen mukaan kylmemmissä ympäristöissä elävät yksilöt ovat keskimäärin suurempia ja jälkimmäisen mukaan lyhytraajaisempia kuin lämpimämmissä ympäristöissä elävät lajitoverinsa. Ihmisiin keskittyvät paleontologit käyttävät antropometriaa ihmisen biologisen evoluutioketjun selvittelyssä. Akateemisen maailman ulkopuolella antropometriaa käytetään ihmispopulaatioille valmistettavien käyttötavaroiden, esimerkiksi vaatteiden mittasuhteiden suunnittelemiseen ja merkitsemiseen. Lääketieteessä antropometriaa käytetään esimerkiksi lasten kasvun ja ravitsemustieteessä painon seurantaan. Oikeuslääketieteessä antropometriaa saatetaan käyttää rikosten selvittelyssä tai uhrien tunnistamisessa. Antropometria kuuluu ottaa huomioon myös työvälineitä, koneita ja työpisteitä kehitettäessä ja suunniteltaessa.

Historiallinen antropometria kehittyi, kun historiantutkijat alkoivat käyttää biologista aineistoa tutkimuksissaan. Ranskalainen annalistinen koulukunta oli edelläkävijä, ja Emmanuel Le Roy Ladurie kirjoitti ensimmäisiä nykymuotoisia tutkimuksia 1960–1970-lukujen taitteessa. Ladurie tutki ranskalaisten sotilaiden pituuksia ja vertasi niitä sotilaiden sosiaaliseen ja taloudelliseen asemaan.

1980-luvulla historiallinen antropometria kehittyi ja laajeni. Tutkimuksia muun muassa amerikkalaisten orjien ja sotilaiden pituuksista on käytetty mitä moninaisimpiin historiantutkimuksiin. Tärkein näistä alueista on ollut biologisen elintason mittaaminen. Näissä tutkimuksissa saatiin tietää, että teollistumisen alkuvaiheessa teollistuminen laskee elintasoa, ja että ihmisten keskipituudet ovat kehittyneet syklisesti, eivät lineaarisesti. Myös lukutaidon ja pituuskasvun selkeä yhteys saatiin selville.^selvennä Myös naisten ja miesten välistä tasa-arvoa on päästy tutkimaan joillain pienemmillä aineistoilla. Tällä hetkellä antropometriaa historiantutkimuksessa käyttää John Komlos, Ilkka Nummela ja Staney Engerman.

Katso myös

Eugeniikka

Lähteet

Nummela, Ilkka: Pätkä vai ei, suomalaisen pituuskasvun historiaa. Gummerus, 2000. ^{lähde tarkemmin?}
Cuff, Timothy: Historical Anthropometrics EH.net Encyclopedia. 30.8.2004. Economic History Services. Arkistoitu 2.12.2008. Viitattu 7.12.2008. (englanniksi)