Annalistinen koulukunta

historiatieteen koulukunta

Annalistinen koulukunta eli Annales-koulukunta (ransk. École des Annales) on Ranskassa syntynyt ja kautta maailman levinnyt historiankirjoituksen koulukunta, joka on vaikuttanut voimakkaasti historiankirjoitukseen länsimaissa koko 1900-luvun. Koulukunta tunnetaan eritoten sosiologian tieteellisten menetelmien mukaanottamisesta historiantutkimukseen toteamalla, että historiantutkimuksessa piti ottaa huomioon kaikki yhteiskunnan osatekijät.[1]

SyntyMuokkaa

 
Marc Bloch
 
Lucien Febvre

Alsacessa sijaitseva Strasbourgin yliopisto oli siirtynyt ensimmäisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1918, takaisin ranskalaisten haltuun. Yliopistoa uudelleenperustamaan värvättiin nuoria ja innostuneita tiedemiehiä. Heistä kaksi historioitsijaa, Marc Bloch ja Lucien Febvre, perustivat yhdessä vuonna 1929 historiallisen aikakauslehden Annales d’histoire économique et sociale.[1] Lehden keskeisenä tarkoituksena oli suunnata historiantutkimus pois perinteisestä tapahtumahistoriasta, sotahistoriasta, poliittisesta historiasta sekä niin sanotuista merkittävistä yksilöistä. Taustalla oli tieteellistä kunnianhimoa ja kapinaa 1800-luvun historiankirjoituksen auktoriteetteja vastaan. Esikuvana oli muun muassa vuosisadan alun saksalainen historiankirjoitus, mutta eritoten uusi tiede: sosiologia. Näin perustettu lehti antoi nimensä vuosisadan merkittävimmälle historiankirjoituksen koulukunnalle, vaikka sen nimi on muuttunut useita kertoja.

Keskeiset tutkimuskohteetMuokkaa

Sosiologian tutkimusmenetelmien lisäksi omaksuttiin vaikutteita muun muassa psykologiasta, jota varsinkin Lucien Febvre on käyttänyt tutkimuksissaan. Myös maantieteellä oli erityisesti ranskalaisella maantieteilijällä Paul Vidal de la Blachella merkittävä rooli annalistien tutkimusmenetelmien kehittämiseen.

Annalistien keskuudessa kehittyivät uudenlaisten lähteiden avustuksella ja myötävaikutuksella muun muassa mentaliteettien historia, totaalinen historia, käsitykset eri pituisesta ajan ja tapahtumien välisestä kestosta (durée), joka oli tapahtumaa keskeisempi. Enää eivät vain asiakirjadokumentit olleet ainoata lähdemateriaalia, vaan historiankirjoitukseen pääsi toimijaksi myös materiaalinen kulttuuri.

Perustajista Marc Bloch toimi ensisijaisesti keskiajan historioitsijana ja tutkimusmenetelmien filosofina. Lucien Febvre keskittyi enemmänkin 1500-lukuun ja sen jälkeiseen historiaan. Myöhempiin suuntauksen edustajiin kuuluva Fernand Braudel käytti ensimmäisenä käsitettä totaalihistoria annalismin kuvaajana.[1] Totaalihistoriassa ilmiöt liitetään laajaan maailmanhistorialliseen taustaan. Braudelin mukaan historiaa on tarkasteltava usealta eri tasolta: (1) pitkältä aikaväliltä (longue druée), jossa paljastuu historian hitaita ja syviä liikkeitä, (2) lyhyehköltä ajanjaksolta (conjonctures), jossa ilmenevät vaihtelevat suuntaukset sekä (3) tapahtumien tasolta (èvénements), jossa ilmenee historian virran pintaväreilyä.[2]

Annalistien talous- ja sosiaalihistorian perinnettä jatkoivat muun muassa Pierre Vilar (1906–2003) ja Pierre Chaunu (1923–2009). Vilar sai runsaasti vaikutteita marxilaiselta koulukunnalta, jota taas Chaunu jyrkästi kritisoi. Marc Ferro (1924–2021) tuli tunnetuksi Venäjän vallankumouksen joukkopsykologiaa koskevalla tutkimuksella. Georges Duby (1919–1996) ja Jacques Le Goff (1924–2014) ovat tutkineet etenkin keskiajan sosiaali- ja kulttuurihistoriaa. Lukevan yleisön keskuudessa tunnetuimmaksi nousi Emmanuel Le Roy Ladurie (s. 1929) kahdella paikallishistoriallisella tutkimuksella, joissa hän analysoi kriisivaiheissa olevan pienyhteisön elämää. Nämä teokset ovat Montaillou – ranskalainen kylä 1294–1347 (Montaillou, village occitan) ja Karnevaalit: kynttelinpäivästä piinaviikolle, 1579-1580 (Le Carnaval de Romans : de la Chandeleur au Mercredi des cendres (1579–1580), Gallimard, 1979). [2]

Kun tarkastelee Annales. Histoire, Sciences Sociales -lehden sisältöä, voi havaita eritoten antropologian tulleen hyvin keskeiseksi aputieteeksi tutkimukselle. Samoin laaja sivilisaatioiden tutkimus, jota voidaan kutsua myös kulttuurihistoriaksi, on laajasti käsitettynä yksi nykyisen kirjoittajasukupolven toiminta-alue. Vahvimmin annalisteja on kritisoitu marxilaisen tutkimuksen näkökulmasta. Se on katsonut, että annalismilta puuttuu kattava yhteiskunnallinen teoria.[1]

Tunnettuja annalisteja sukupolvittainMuokkaa

Ensimmäinen sukupolvi
Toinen sukupolvi
Kolmas sukupolvi

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 638. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  2. a b Otavan suuri ensyklopedia. Täydennysosa 2, s. 10076–10077, art. annalistit. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-05125-3.

Aiheesta muuallaMuokkaa

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Burke, Peter : The French Historical Revolution. The Annales School 1929–1989. Polity Press, Cambridge 1990. ISBN 0-8047-1836-9
  • Born, Karl Erich: Neue Wege der Wirtschafts- und Sozialgeschichte in Frankreich. Die Historikergruppe der "Annales", in Saeculum 15, 1964, s. 298-309.
  • Erbe, Michael: Zur neueren französischen Sozialgeschichtsforschung. Die Gruppe um die ,Annales', Darmstadt 1978.