Avaa päävalikko

Amerikansuomi

pohjoisamerikkalainen suomen kielen muoto

Amerikansuomi eli fingliska tai fingelska[1][2] tarkoittaa amerikansuomalaisten eli Pohjois-Amerikkaan muuttaneiden suomalaisten ja heidän jälkeläistensä käyttämää finglishiä eli suomen kieltä, johon englannin kieli on voimakkaasti vaikuttanut.[3] Amerikansuomea käytettiin aktiivisesti 1950-luvulle asti. Sen jälkeen sen käyttö on vähentynyt, kun amerikansuomalaisten uudemmat sukupolvet ovat siirtyneet englannin käyttöön.

HistoriaMuokkaa

Amerikansuomi sai alkunsa 1800-luvun lopulla, kun suomalaisia siirtolaisia alkoi saapua Amerikkaan. Kielimuoto syntyi spontaanisti, kun amerikansuomalaiset huomasivat, että Yhdysvalloissa oli paljon asioita, joille suomen kielessä ei ollut nimiä. Ennen tuntemattomia asioita syntyi lisäksi vuosikymmenten saatossa lisää, kuten auto. Joillain ammattialoilla kuten tehdastyössä tarvittiin erityisen paljon uutta sanastoa.[3]

Amerikansuomi oli ensisijaisesti puhekieli, mutta sitä näki myös amerikansuomalaisissa lehdissä, kirjoissä ja amerikansuomalaisten kirjoittamissa kirjeissä.[3] Amerikansuomesta tuli nopeasti tärkeä osa amerikansuomalaisten kulttuuria. Se jatkoi vakiintumistaan ja kehittymistään 1930-luvulle asti.[3]

Jotkut käyttivät amerikansuomen ilmaisuja puheessaan hyvin säästeliäästi mutta toiset mahdollisimman runsaasti. Kieli vaihteli myös sen mukaan, mistä päin Suomea siirtolainen oli Yhdysvaltoihin lähtenyt ja mille puolelle Yhdysvaltoja päätynyt. Kielen yksilölliseen vaihteluun saattoivat vaikuttaa lisäksi muun muassa puhujan ammattiala tai hänen tilaamansa sanomalehti.[3]

Amerikansuomea puhuivat ensimmäisen polven amerikansuomalaiset käyttökielenään aina 1950-luvulle asti, jonka jälkeen se alkoi hiljalleen kuihtua. Toisen polven amerikansuomalaiset puhuivat sitä enää vain kotioloissa ja omaksuivat käyttökielekseen englannin. Amerikansuomea puhutaan kuitenkin edelleen monin paikoin.[3]

PiirteitäMuokkaa

SanastoMuokkaa

Amerikansuomi on kieliopillisesti suomea, johon on sekoittunut tuhansia uusia käsitteitä ja englantilaisperäisiä sanoja suomalaisittain äännettynä, kuten kaara (’auto’, engl. car) tai paanari (’työtoveri’, engl. partner). Myös jotkin tutut sanat korvautuivat joidenkin puheessa uusilla, kuten leeki ('järvi', engl. lake) tai milkki ('maito', engl. milk). Roskapuhe oli pulsittia ja tosipuheeseen todettiin tätsrait.[3] Muita esimerkkejä ovat haussi (’talo’, engl. house), haali (engl. hall), rapoli ('hankaluus', engl. trouble), äpyli (’omena’, engl. apple).

Myös erisnimet saattoivat saada amerikansuomalaisen asun joskus kirjoitetussakin kielessä, kuten "Nuujorkki" tai "Nyyjörkki" New Yorkista.[3]

Sanoissa saattoi esiintyä myös melkoista äänteellistä vaihtelua , kuten panaana, pinaana, punaanus, plataatti (’banaani’). Englannista on tullut myös käännöslainoja: ota huolen < engl. take care, vapaatie < engl. freeway ja annettu nimi < engl. given name.

Amerikansuomessa oli myös suomen länsimurteille tyypillistä ruotsalaisperäistä sanastoa, kuten hantuuki, ’pyyheliina’.

ÄänneoppiMuokkaa

Amerikanenglannista otettujen lainasanojen äänteet mukautettiin yleensä suomen kieleen. Tutut konsonantit h, j, k, l, m, n, p, t ja v säilyivät yleensä samoina. Konsonantit g, d, b ja f saattoivat säilyä sellaisinaan tai korvautua äänteillä k, t, p ja v. Suhu-s (ʃ) ja soinnillinen z korvattiin yleensä s:llä. Soinnilliset ja soinnittomat dentaalispirantit, jotka englannissa merkittiin th, korvautuivat yleensä t:llä. Affrikaatat ja korvattiin ts:llä tai s:llä, ja w korvattiin v:llä tai u:lla.[4]

Sananalkuisten konsonanttiyhtymien edustus riippui puhujan lähtöseudun murteesta. Länsimurretaustaisilla sananalkuinen kaksoiskonsonanttisuus oli yleistä, kuten sanassa plänketti < blanket 'huopa, peite'. Sanansisäinen konsonanttiyhtymä hajosi joskus eri tavuihin, kuten sinkeli < single 'yksinäinen, naimaton'.[5]

Vokaalit korvautuivat amerikansuomessa huomattavasti epäsäännöllisemmin kuin konsonantit.[6]

LauserakenteetMuokkaa

Ensimmäisen siirtolaispolven amerikansuomalaisten puhe erosi suomensuomalaisesta puheesta vain sanastoltaan, sillä rakenteeltaan suomesta hyvin poikkeavana englannin kieli ei muulla tavoin voinut yksikieliseen suomalaiseen vaikuttaa. Toisen ja kolmannen polven puheessa alkoi kieleen jo ilmaantua myös muutoksia lauseiden rakenteessa. Näitä muutoksia olivat esimerkiksi sijajärjestelmän muutokset, jotka näkyivät subjektin ja objektin sijan valinnassa, ajan- ja paikanilmauksissa sekä rektiosuhteissa. Muita muutoksia olivat esimerkiksi omistusliitteiden pois jääminen, erilaiset inkongruenssitapaukset, omaleimainen passiivin muodostus, eräät infinitiivirakenteet sekä poikkeavat sivulause- ja sanajärjestystyypit.[7]

Muoto-oppiMuokkaa

Amerikansuomalaiset hallitsivat suomen kielen muoto-opin hyvin jopa kolmanteen sukupolveen, ja poikkeamat olivat usein vain satunnaisia lipsahduksia. Tavallisimpiin poikkeamiin kuuluvat esimerkiksi astevaihtelussa k:n esiintyminen heikossa asteessa (lakit pro lait), i- ja e-vartaloisten nominien sekaantuminen (kielit pro kielet), yksikön kolmannen persoonan muodon yleistyminen verbeissä (me sai) ja kieltoverbin taipumattomuus (me ei saa). Lainasanojen taivutus mukautettiin samantyyppisten tuttujen suomenkielisten sanojen taivutukseen. Konsonanttiin loppuvan lainasanan perään lisättiin yleensä i-vokaali, harvemmin a tai u. Lainaverbit olivat yleensä supistumaverbejä, kuten fikeerata 'ajatella, miettiä'.[8]

Vaikutus suomensuomeen ja amerikanenglantiinMuokkaa

Suomeen palanneiden siirtolaisten mukana on suomen kieleen tullut joitain amerikansuomalaisia sanoja. Suomen murteiden sanakirjassa on parisenkymmentä amerikansuomalaisperäistä sanaa, kuten haussi 'talo', huntata 'metsästää' ja tulsut 'työkalut'. Suomen arkikielessä käytettäviä, mahdollisesti amerikansuomalaisia sanoja ovat esimerkiksi kaara 'auto', mainari 'kaivosmies' ja taala 'dollari'. Amerikanenglantiin suomen kieli ei tiettävästi ole jättänyt mitään jälkiä, saunaa lukuun ottamatta. Edes suomalaisalueiden tukkijätkien vanhasta erikoissanastosta ei ole löydetty suomenlähtöisiä sanoja.[9]

LähteetMuokkaa

  • Pertti Virtaranta, Hannele Jönsson-Korhola, Maisa Martin & Maija Kainulainen: Amerikansuomi. Tietolipas 125. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1993.

ViitteetMuokkaa

  1. Kielitoimiston sanakirjan verkkoversio: amerikansuomi. (Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja, 35.) Kotimaisten kielten keskus. ISSN 2323-3370.
  2. Kielitoimiston sanakirjan verkkoversio: fingliska. (Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja, 35.) Kotimaisten kielten keskus. ISSN 2323-3370.
  3. a b c d e f g h Pitkänen, Silja & Sutinen, Ville-Juhani: Amerikansuomalaisten tarina, s. 217–222. Tammi, 2014. ISBN 978-951-31-7568-9.
  4. Martin 1993, s. 90–91.
  5. Martin 1993, s. 92–93.
  6. Martin 1993, s. 93–94.
  7. Jönsson-Korhola 1993, s. 102.
  8. Martin 1993, s. 97–101.
  9. Virtaranta 1993, s. 168–176.

Aiheesta muuallaMuokkaa