Supistumaverbi on suomen kielessä verbi, jolla on kaksi- tai kolmitavuinen, pitkään vokaaliin tai kahden lyhyen vokaalin yhdistelmään loppuva vokaalivartalo sekä t-päätteinen konsonanttivartalo, sellaisia verbejä kuin avata, erota, halata, isota, osata, paikata, vastata, viitata jne. Supistumaverbit ovat siitä poikkeuksellisia suomen verbejä, että vokaalivartalo ei ole milloinkaan heikkoasteinen. Tämä selittyy kielihistoriallisilla syillä. Kun supistumaverbin konsonanttivartaloon liittyy potentiaalin tai toisen partisiipin tunnus, vartalon loppu-t assimiloituu n:ksi, esim. vastannut, osannut, vastannee, osannee (ei vastatnut, osatnut, vastatnee, osatnee). Supistumaverbien imperfektin pääte on -si, murteissa ja puhekielessä sanan lopussa usein pelkkä -s. Lounais­murteissa tämä pääte on eräissä tapauksissa levinnyt verbeihin, jotka eivät ole supistumaverbejä ja toisaalta on alettu muodostaa supistumaverbien imperfektejä muiden verbien imperfektien tavoin. Näin ollen lounaismurteissa saatetaan sanoa esim. sanosin, kertos, avoin, ja näitä yleiskielessä vastaavat sanoin, kertoi, avasin.[1]

Lähteet muokkaa

  1. Nykysuomen käsikirja, vuodelta 1991 oleva painos, s. 68