Avaa päävalikko

Aleksis Kiven kuolinmökki

Tuusulassa kotimuseona toimiva mökki, jossa kirjailija Aleksis Kivi kuoli

Aleksis Kiven kuolinmökki on Tuusulassa kotimuseona toimiva mökki, jossa kirjailija Aleksis Kivi kuoli 31. joulukuuta 1872. Tuusulan Rantatien varrella olevan entisen torpan omistaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, ja sen ylläpidosta vastaa Tuusulan historiallinen museo.[1] Kiven muiston lisäksi se kertoo maaseudun käsityöläisten ja muiden vähävaraisten 1800-luvun lopun elinoloista.[2] Mökki ympäristöineen antaa myös kuvan siitä, millainen Tuusulan Rantatien alue oli ennen huvila-asutusta ja kuuluisan taiteilijayhteisön syntyä.[3]

Aleksis Kiven kuolinmökki
Aleksis Kiven kuolinmökki IMG 2897 C.JPG
Tyyppi kotimuseo
Perustettu 1908
Sijainti Aleksis Kiven kuja, Tuusula
Koordinaatit 60°25′25″N, 025°02′46″E
Ylläpitäjä Tuusulan historiallinen museo
Kotisivut www.tuusula.fi

HistoriaMuokkaa

Kiven viimeiset kuukaudetMuokkaa

 
Albert ja Vilhelmiina Stenvall kuolinmökin edustalla.

Elämänsä viimeisinä vuosina muun muassa alkoholismista, migreenistä ja skitsofreniasta[4] kärsinyt Kivi joutui Lapinlahden mielisairaalaan vuonna 1871. Sieltä hän muutti seuraavan vuoden maaliskuussa veljensä Albert Stenvallin perheen luokse Tuusulan Syvälahden kylään.[5] Albert oli pari vuotta aikaisemmin ostanut mökin Krapin tilalta perheensä asuinsijaksi. Hän oli myös vuokrannut parin hehtaarin maa-alueen viljelyä varten.[2] Nurmijärven kunta maksoi räätälinä toimineelle Albertille veljensä hoitamisesta palkkioksi neljä tynnyriä rukiita.[6] Kirjailija oli itse varaton, esimerkiksi hänen hoitomaksunsa Lapinlahden sairaalassa maksoi J. V. Snellman.[7] Kiven luona Tuusulassa vierailivat seuraavan kesän ja syksyn aikana muun muassa hänen mesenaattinsa Charlotta Lönnqvist, runoilija Emil Nervander ja professori Eliel Aspelin-Haapkylä.[6]

Aleksis Kiven aika Tuusulanjärven rannalla jäi vajaan vuoden mittaiseksi, sillä hän kuoli jo seuraavana uudenvuodenaattona. Kuolinsyystä ei ole varmaa tietoa, mutta sen on arveltu johtuneen muun muassa borrelioosista.[4] Kuolinmökissään Kiven sanotaan myös lausuneen kuuluisat viimeiset sanansa; ”Minä elän!”. Kivi on haudattu Tuusulan kirkon hautausmaalle, vaikka hän olikin koko elämänsä ajan kirjoilla Nurmijärven seurakunnassa.[7]

Mökin myynti ja Stenvallin pariskunnan ryöstömurhaMuokkaa

Albert Stenvall myi torppansa Helsingin yliopiston osakunnille ilmeisesti vuonna 1908, ja välikätenä kaupassa toimi muun muassa myöhempi professori Uunio Saalas. Osakunnat puolestaan siirsivät mökin lahjakirjalla Ylioppilaskunnan haltuun vuonna 1910. Albertille oli jo alkuperäisessä kauppakirjassa taattu asumisoikeus, ja niin hän jäi viettämään torppaan vanhuudenpäiviään yhdessä toisen puolisonsa Vilhelmiinan kanssa. Hänen ensimmäinen vaimonsa Karoliina oli kuollut vuonna 1886 pudottuaan mökin vintille vieviltä tikkailta ja lyötyään päänsä eteisessä olleeseen saaviin.[8]

Stenvallin pariskunta surmattiin mökissään joulukuun 2. päivänä vuonna 1913. Vanhukset oli tapettu paikalta löydetyllä puukolla, ja tekijät olivat myös vieneet rahaa.[9] Syynä pidettiin rahaa, jota ryöstäjät arvelivat pariskunnan saaneen mökkinsä myymisestä.[8] Ryöstömurhan johdosta vangittiin Robert Merinen -niminen irtolainen. Pitävien todisteiden puuttuessa häntä ei kuitenkaan voitu tuomita, ja niin Stenvallien surma jäi selvittämättä.[10]

 
Peräkamari.

Museotoiminnan alkuMuokkaa

Kuolinmökin muuttamista museoksi ehdotti tiettävästi ensimmäisenä runoilija J. H. Erkko. Hän oli huolissaan mökissä asuvan pariskunnan toimeentulosta ja ajatteli Albertin saavan hieman rahaa opastaessaan paikalla käyviä matkailijoita. Ajatus toteutui pari vuotta Erkon kuoleman jälkeen. Mökki oli ilmeisesti museona ensimmäisen kerran vuonna 1908. Tuolloin paikalla mainittiin käyneen lähes 300 vierasta. Varsinaisesti museotoiminta käynnistyi Stenvallin pariskunnan ryöstömurhan jälkeen,[8] jolloin mökki järjestettiin siihen kuntoon, missä se oli ollut Kiven kuollessa yli 40 vuotta aikaisemmin.[11]

Kuolinmökin sisustus ja esineistöMuokkaa

Aleksis Kiven kuolinmökki on pienikokoinen maalaamaton hirsimökki, joka on vuorattu laudoilla. Rakennuksessa on kaksi huonetta, tupakeittiö ja peräkamari. Tuvassa sijaitsee suurikokoinen uuni ja lisäksi muun muassa astioita sisältävä seinähylly. Peräkamarissa on niin ikään uuni sekä keinutuoli, sohva ja kirjakaappi. Kamarin seinillä on muun muassa Johan Ludvig Runebergiä esittävä taulu ja Nurmijärven Palojokea kuvaava maisemamaalaus. Mökin muu esineistö käsittää päivittäisiä tarvekaluja ja Albert Stenvallin räätälintyössään käyttämiä välineitä. Aleksis Kiven omaisuutta mökissä ovat hänen ylioppilaslakkinsa ja kävelykeppi.[3] Rakennuksen pihapiirissä on pieni sauna.[12]

Mökin restauroinnit ja kritiikki aitoudestaMuokkaa

 
1950-luvulla mökkiin asennettu alkuperäinen ikkuna.

Kuolinmökkiä on restauroitu useita kertoja. Joidenkin paikallisten asukkaiden ja asiantuntijoiden mielestä entistykset ovat tuhonneet rakennuksen alkuperäisen ilmeen.[13] Ensimmäinen suurempi restaurointi toteutettiin 1939, jolloin muun muassa mökin ulkovuoraus purettiin osittain. Lisäksi pahoin ränsistyneeseen mökkiin vaihdettiin muutamia hirsiä ja sen kattoa paikattiin. Samalla mökki maalattiin punaisella ja keltaisella värillä. Jo aikaisemmin 1930-luvun alussa oli suunniteltu mökin siirtämistä Seurasaaren ulkomuseoon, mutta hankkeesta luovuttiin varojen puutteessa. Vuonna 1953 valmistuneessa restauroinnissa kuolinmökkiä pyrittiin palauttamaan asuun, jollaisessa sen tulkittiin olleen vuonna 1872 Kiven kuollessa. Hirsirakenteisesta mökistä muun muassa purettiin siihen myöhemmin liitetty lämmittämätön lautarakenteinen osa ja asennettiin vintiltä löytyneet ikkunat, joiden todettiin olevan alkuperäiset. Muutostöiden suunnittelusta vastasi arkkitehti Erkki Helamaa.[11]

Vuonna 1982 kuolinmökin piha-aluetta kunnostettiin ja samalla syntyi vilkasta keskustelua mökin aitoudesta. Vastakkain oli paikallisten asukkaiden perimätietona saama muistikuva rakennuksen Kiven aikaisesta ulkoasusta ja 1950-luvun restauroinnin yhteydessä tehdyt asiantuntijoiden kartoitukset. Lähteenä on käytetty myös mökissä Kiven elinaikana vierailleen Eliel Aspelin-Haapkylän kuvauksia. Helsingin kaupunginmuseon tutkija Irma Savolainen väitti, että mökistä olisi vuosien 1952–1953 korjaustöiden yhteydessä purettu siihen Kiven kuoleman aikoihin kuuluneita osia. Myös joidenkin muiden henkilöiden näkemyksien mukaan tuolloin purettu lautarakenteinen porstua olisi ollut mökissä jo vuonna 1872. Lisäksi perimätieto kertoi juoppohulluuskohtauksia saaneen Kiven olleen teljettynä mökin vintille, jonne ei nykyään enää ole kulkua. Vintillä ei ole myöskään ikkunaa, josta hänen kerrotaan kurkistelleen.[14]

Vuonna 1997 mökin aitoudesta syntyi uusi keskustelu, kun Helsingin Sanomien artikkelissa puhuttiin ”kulttuuriskandaalista”. Toimittajan haastatteleman Museoviraston rakennushistorian osaston silloisen johtajan mielestä kuolinmökin autenttisuus on kärsinyt vuosikymmenten kuluessa tehtyjen korjaustöiden yhteydessä. Tuusulan historiallinen museo puolestaan teetti samana vuonna selvityksen, jonka mukaan mökki olisi samassa asussa kuin Kiven kuolinvuonna.[14]

LähteetMuokkaa

  • Holma, Jaakko: Totta vai tarua? – Aleksis Kiven kuolinmökin museoarvo ja aitous. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopiston taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos, 2011. Teoksen verkkoversio.

ViitteetMuokkaa

  1. Aleksis Kiven kuolinmökki Tuusulan kunta. Viitattu 23.6.2014.
  2. a b Aleksis Kiven kuolinmökki Virtuaali-Tuusula. Viitattu 23.6.2014.
  3. a b Aleksis Kiven kuolinmökki Uudenmaan museo-opas. Viitattu 23.6.2014.
  4. a b Professori: Aleksis Kivi saattoi kuolla borrelioosiin 10.10.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 23.6.2014.
  5. Kiven sairaudet Aleksis Kivi – Suomen kansalliskirjailija. Viitattu 23.6.2014.
  6. a b Aleksis Kiven elämä Aleksis Kivi – Suomen kansalliskirjailija. Viitattu 23.6.2014.
  7. a b Elämän vuodet Aleksis Kivi – Suomen kansalliskirjailija. Viitattu 23.6.2014.
  8. a b c Holma, s. 27–28.
  9. Kaksoismurha Aleksis Kiven kuolinmökissä 8.12.2013. Helsingin Sanomat. Viitattu 23.6.2014.
  10. Aleksis Kiven kuolinmökin ryöstömurha jäi selvittämättä 15.12.2013. Helsingin Sanomat. Viitattu 23.6.2014.
  11. a b Holma, s. 30–32.
  12. Holma, s. 4.
  13. Holma, s. 2.
  14. a b Holma, s. 33–39.

Aiheesta muuallaMuokkaa