Afrikaans

germaaninen kieli
(Ohjattu sivulta Afrikaansin kieli)

Afrikaans eli afrikaansi[2] on hollannista kehittynyt kieli, jota puhutaan Etelä-Afrikassa ja Namibiassa. Sitä nimitetään joskus myös die Taaliksi (suom. kieli).[3][4] Afrikaans on nuorin standardisoitu länsigermaanisen kieliryhmän kieli. Se kehittyi 1700-luvun puolivälissä Kapmaan alueella puhutusta hollannin murteesta, kaphollannista (holl. Kaaps Hollands).[5]

Afrikaans
Afrikaansin puhuma-alue
Afrikaansin puhuma-alue
Oma nimi Afrikaans
Muu nimi kaphollanti
Tiedot
Alue  Etelä-Afrikka
 Namibia
 Botswana
 Lesotho
 Swazimaa
Virallinen kieli  Etelä-Afrikka
 Namibia (alueellisesti)
Puhujia 6 miljoonaa
Sija ei sadan suurimman joukossa
Kirjaimisto latinalainen
Kielenhuolto Die Taalkommissie[1]
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta indoeurooppalaiset kielet
Kieliryhmä germaaniset kielet
länsigermaaniset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1 af
ISO 639-2 afr
ISO 639-3 afr
Afrikaanse Taalmonument lähellä Paarlin kaupunkia.
Etelä-Afrikan provinssit, jossa enemmistö puhuu afrikaansia äidinkielenään.

Etelä-Afrikassa afrikaans on valtakieli afrikaanerien ja värillisten (afrikaansiksi Bruinmense, Kleurlinge) keskuudessa.[6] Värilliset muodostavat noin puolet kaikista afrikaansin puhujista.[7] Maantieteellisesti se on puhutuin kieli Länsi- ja Pohjois-Kapin provinsseissa.[8] Afrikaansista on olemassa kolme päämuotoa: kapafrikaans, Oranjejoen afrikaans ja yleiskielen pohjana ollut Oosgrens-Afrikaans. Kapafrikaansia ja Oranjejoen afrikaansia puhuvat pääasiassa värilliset, ja niissä on havaittavissa enemmän englannin ja malaijin vaikutusta.[5]

HistoriaMuokkaa

Afrikaans kehittyi omaksi kielekseen vaiheittain 1700-luvulla Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian Kapmaan siirtokunnassa puhutusta kaphollanniksi nimitetystä hollannin murteesta, joka oli saanut vaikutteita paikallisilta khoikhoilta, aasialaisilta orjilta sekä ranskalaisilta ja saksalaisilta siirtolaisilta.[5]

Kielitieteilijät ovat erimielisiä siitä, miten afrikaans kehittyi omaksi kielekseen. Yleensä sen katsotaan eriytyneen omaksi kielekseen brittivallan aikana osittain englannin ja afrikkalaisten kielten vaikutuksesta, kun yhteys entiseen emämaahan, Alankomaihin, oli katkennut eikä siihen kohdistunut enää voimakkaita normatiivisia paineita.[9][5] Afrikaansia on pidetty myös seurauksena eri hollannin murteiden konvergenssista ja tasoittumisesta ilman merkittävää ei-eurooppalaisten kielten vaikutusta. Kreolinäkemyksen mukaan afrikaans on puolestaan puolikreolikieli, joka syntyi eurooppalaisen väestön puhuman hollannin ja alkuperäisasukkaiden puhumien hollannin pohjalta syntyneiden pidgin-kielten vuorovaikutuksesta.[10]

Afrikaansin syntymisen tarkkaa ajankohtaa on vaikea määrittää, mutta virallisesti sen olemassaolo tunnustettiin vuonna 1925 kun siitä tuli Etelä-Afrikan unionin toinen virallinen kieli.[5] Kielinä afrikaans ja hollanti kuitenkin muistuttavat toisiaan yhä siinä määrin, että ainakin kirjoitettuina niiden keskenäinen ymmärrettävyys on säilynyt.[9]

Afrikaans oli pitkään syrjitty ja halveksittu kieli: kun buurien asuinalueet joutuivat englantilaisten valtaan ja afrikaaneriälymystö pitäytyi standardihollannissa, afrikaans jäi oppimattoman kansan kieleksi. 1800-luvun loppupuolella buurien kansallisuustunne alkoi voimistua, ja he alkoivat perustaa omia ”kristillis-kansallisia” koulujaan, korostaa afrikaansin luonnetta omana hollannista erillisenä kielenään ja muodostaa itselleen uutta identiteettiä afrikaanereina.[11] Broederbond ja kansallispuolue pyrkivät aggressiivisesti levittämään afrikaansin käyttöä hollannin kustannuksella.[12]

Afrikaans sai virallisen kielen aseman englannin rinnalla vuonna 1925. Afrikaansinkielinen Raamattu julkaistiin 1930-luvun alkupuolella, kielen käyttöä kouluissa lisättiin ja useita järjestöjä, kuten Afrikaanse Taal en Kultuurvereniging (Afrikaansin kieli- ja kulttuuriseura) ja Afrikaanse Kultuurvereniginge (Afrikaansinkielisten kulttuurijärjestöjen liitto), perustettiin.[13]

Kansallispuolueen valtakaudella afrikaansin asema julkisten palveluiden kielenä vahvistui, ja myös englanninkieliset lapset velvoitettiin opettelemaan afrikaansia kouluissa.[14] Mustien eteläafrikkalaisten mielessä afrikaans liittyi maan sortojärjestelmään ja vuonna 1976 Soweton mellakat saivat alkunsa afrikaansin käyttöä kouluissa vastustaneesta mielenosoituksesta.[15][16]

Apartheid-kaudella afrikaansin kielenhuollossa vaikutti suiwert Afrikaans -liike (suom. puhdas afrikaans), joka vastusti vieraita vaikutteita ja erityisesti anglismeja. Tämän vuoksi afrikaansiin kehitettiin lukuisia uudissanoja englanninkielisten termien välttämiseksi. Afrikaansissa käytetään esimerkiksi sanoja rekenaar ja blitsverkoper asioista, joille hollannissa käytetään englantiperäisiä lainasanoja computer ja bestseller.[5]

Vuoden 1994 jälkeen afrikaansista tuli yksi maan 11 virallisesta kielestä,[17] ja sitä puhuu äidinkielenään noin 13 prosenttia maan väestöstä[18]. Rotuerottelun poistuttua afrikaansinkielinen kirjallisuus onkin pyrkinyt tuomaan yleiseen tietoisuuteen afrikaansinkielisten värillisten elämäntapaa, kulttuuria ja kieltä.

PiirteitäMuokkaa

Afrikaans kuuluu germaanisiin kieliin. Se perustuu varhaismoderniin murteelliseen ja arkikieliseen hollantiin. Koulutetut afrikaansin ja hollannin puhujat ymmärtävätkin toisiaan.[19]

Afrikaans ja hollanti eroavat toisistaan äännevalikoimaltaan ja prosodialtaan. Afrikaansin sanastossa on joitain sanoja, jotka hollannin kielessä ovat jo vanhentuneita, murteellisia tai semanttisesti poikkeavia.[19]

Afrikaans muistuttaa myös rakenteeltaan hollantia. Sen muoto-oppi on kuitenkin yksinkertaisempaa: sukua ei ole, eikä nomineilla ole sijoja, ainoa määräinen artikkeli on die, sekä monikkopääte -s on suhteellisen yleinen ja -e harvinainen. Subjektin ja verbin kongruenssia ei ole. Perussanajärjestys on subjekti-verbi-objekti.[19]

Lainasanoja on tullut etenkin englannista, khoikhoista, malaijista ja portugalista.[19]

ÄännerakenneMuokkaa

VokaalitMuokkaa

 
Afrikaansin vokaalikaavio.[20]

Afrikaansissa on 17 vokaalia, joista kymmenen on monoftongeja ja seitsemän diftongeja. Näiden lisäksi on seitsemän marginaalimonofrongia.

Monoftongit
  etu keski taka
lavea pyöreä lavea pyöreä
suppea i () y(ː) u ()
väli ɛ ɛː ə (əː) œ (œː) ɔ (ɔː)
lähes väljä (æ) (æː)
väljä a ɑː

/y/ ääntyy usein [i], samoin kuin /i/. /u/ on heikosti pyöreä, ja sitä voidaan merkitä tarkemmin [u̜] tai [ɯ̹]; joskus foneemia merkitään /ɯ/.[21]

Väliset vokaalit /ɛ ɛː ɔ ɔː/ vaihtelevat äänearvoltaan välisen [ɛ̝ ɛ̝ː ɔ̝ ɔ̝ː] ja puolisuppean [e eː o oː] välillä.[22] Välisten vokaalien /ə, əː, œ, œː/ äännearvoja on kuvailtu väliseksi [ə əː ɞ̝ ɞ̝ː][22] tai puoliväljäksi [ɜ ɜː ɞ ɞː].[20] /œ œː/ ovt heikosti pyöreitä, ja ääntyvät usein [ə], samoin kuin /ə/, jopa huolitellussa puheessa.[22] Tätä ääntämystä on havaittu puhekielessä jo 1920-luvulta lähtien.[23]

Painollisen švaan /ə/ äännearvon on kuvailtu olevan suppeampi [ɪ̈];[21] toisaalta eroa painollisen ja painottoman švaan välille ei usein tehdä.[22][24]

Painoton /a/ ääntyy joskus [ə].[21] Muutoin se on väljä lähes etinen [a̠],[22] mutta vanhemmat lähteet kuvailevat sitä keskisenä, joko lähes väljänä [ɐ][24][21] tai väljänä [ä].[25] Pitkä /ɑː/ on väljä, joko lähes takainen [ɑ̟ː] tai takainen [ɑː]. Erityisesti painollisena jälkimmäinen ääntämys saattaa pyöristyä [ɒː] ja ääntyä jopa yhtä korkealta kuin /ɔː/. Pyöreä ääntämys yhdistetään usein nuoriin, erityisesti naispuolisiin, pohjoisiin puhujiin.[22]

Pitkä /əː/ esiintyy vain sanassa wîe, joka lausutaan [ˈvəːə] tai [ˈvəːɦə]. Pitkät vokaalifoneemit /iː uː/ esiintyvät vain sanoissa spieël ’peili’ ja koeël ’luoti’, joissa ne ääntyivät aiemmin [i.ə] ja [u.ə]. Muutoin [iː uː] esiintyvät lyhyiden vokaalien /i u/ allofoneina /r/:n edellä. Yhdistelmien /rt rd rs/ edellä parit /ɛ ɛː/ ja /ɔ ɔː/ neutraloituvat ja kyseiset vokaalit ääntyvät pitkinä.[21]

/æ/ esiintyy ainoastaan eräissä englantilaisperäisissä lainasanoissa, tai /ɛ/:n allofonina ennen konsonantteja /k χ l r/, erityisesti Transvaalin ja Vapaavaltion alueilla.[21]

Joissakin sanoissa, kuten hamer, /a/ ja /ɑː/ ovat vapaassa vaihtelussa keskenään, vaikka oikenkirjoituksen perusteella ääntämys olisi pitkä. Joissakin sanoissa vokaali lausutaan etenkin puhekielessä lyhyenä homonyymien erottamiseksi, kuten laat /lat/ ’antaa, sallia’ ja laat /lɑːt/ ’myöhäinen’. Joissakin sanoissa lyhyt ääntämys on vakiintunut yleiskieleen, kuten aan.[21] Tätä lyhentymistä on havaittu jo 1920-luvulta lähtien.[23]

/ns/ saattaa joskus aiheuttaa edeltävän vokaalin nasalisoitumisen ja pidentymisen.[21] Joskus nasaalivokaalit /ɑ̃, ɛ̃, ɔ̃/ lasketaan jopa omiksi foneemeikseen.[26]

Diftongit[21][27]
alku loppu
etu keski taka
suppea lavea iʊ̯
pyöreä uɪ̯
väli lavea əɪ̯ ɪə
pyöreä œɪ̯ ɔɪ̯ oːɪ̯ ʏə ʊə œʊ̯
väljä lavea aɪ̯, ɑːɪ̯

Diftongien /ʏə, ɪə, ʊə/ alkuosia on kuvailtu puolisuppeiksi [ë ë ö] tai [ɪ̞, ɪ̞, ʊ̞],[27] mutta toisaalta kahden jälkimmäisen alkuosia on kuvailtu myös lähes suppeiksi [ɪ ʊ].[28]

KonsonantitMuokkaa

  Labiaalit Alveolaarit Postalveolaarit Dorsaalit Glottaalit
Nasaalit m n ŋ
Plosiivit p b t d tʃ dʒ k (g)
Frikatiivit f v s (z) ʃ ʒ χ ɦ
Approksimantit (w) l j
Tremulantit r

Kaikki sananloppuiset obstruentit ääntyvät soinnittomina; näin ollen esimerkiksi /d/ on sanan lopussa [t].[21] /p b/ ovat bilabiaalisia, kun taas /f v/ ovat labiodentaalisia. /v/:tä on kuvailtu myös approksimantiksi [ʋ].[29] /k/ saattaa ääntyä hieman etisempänä ennen etuvokaaleja sekä etenkin diminutiivipäätteissä -djie ja -tjie.

/χ/ on useimmiten uvulaarinen, joko frikatiivi [χ] tai soinniton tremulantti [ʀ̥]. Jälkimmäinen ääntämys esiintyy etenkin sanan alussa ennen painollista vokaalia.[29] /l/ ääntyy aina velarisoituna [ɫ]. /r/ on yleensä tavallinen tremulantti /r/ tai yksitäryinen [ɾ].[27] Osissa entistä Kapmaata se saattaa ääntyä uvulaarisesti joko tremulanttina [ʀ] tai frikatiivina [ʁ].[21]

KielinäyteMuokkaa

»Alle menslike wesens word vry, met gelyke waardigheid en regte, gebore. Hulle het rede en gewete en behoort in die gees van broederskap teenoor mekaar op te tree.»

Suomeksi:
»Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.»

(YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 1. artikla) [30]

KirjallisuusMuokkaa

Langenhoven on kirjoittanut sanat Etelä-Afrikan toiseen kansallislauluun ”Die Stem van Suid Afrika”. Muita tärkeitä kirjailijoita olivat Etienne Leroux, Eugene Marais, W. E. G. Louw ja tuottelias, monipuolinen Uys Krige. Monet afrikaansinkieliset kirjailijat, kuten Suomessakin tunnettu André Brink, ovat kirjoittaneet sekä englanniksi että afrikaansiksi. Brink kuului niin sanottuihin Sestigers-kirjailijoihin eli kuusikymmenlukulaisiin, jotka toivat afrikaansinkieliseen kirjallisuuteen avoimet seksuaalisuuskuvaukset, yhteiskunnallisen realismin ja modernistisen kerronnan. Runoilijoista Breyten Breytenbach osallistui apartheidin vastaiseen taisteluun ja joutui kahdeksaksi vuodeksi eteläafrikkalaiseen vankilaan.

Tunnettuja afrikaansin puhujiaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Taalkommissie akademie.org.za. Die Suid-Afrikaanse Akademie vir Wetenskap en Kuns. Arkistoitu 3.9.2011. Viitattu 3.3.2012.
  2. Korhonen, Mikko: Kielen synty, s. 60. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1993. ISBN 951-0-18519-1.
  3. MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0 "afrikaans hollannista kehittynyt Etelä-Afrikan buurien puhuma kieli."
  4. Wallace G. Mills: Origins of Afrikaner Nationalism husky1.stmarys.ca. Arkistoitu 7.8.2007. (englanniksi)
  5. a b c d e f Keith Brown, Sarah Ogilvie (toim.): ”Afrikaans”, Concise encyclopedia of languages of the world, s. 71–72. Elsevier, 2009. ISBN 0080877745. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.9.2010). (englanniksi)
  6. ”1. Home language”, Census 2001: Primary tables South Africa. Statistics South Africa. Report No. 03-02-04 (2001). Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 31.8.2010). (englanniksi)
  7. Orville Boyd Jenkins: The Coloureds of Southern Africa mixedfolks.com. Elokuu 1996. MixedFolks.com. Arkistoitu 17.5.2008. Viitattu 9.10.2009. (englanniksi)
  8. Table: Census 2001 by province, language, population group and gender Statistics South Africa. Arkistoitu 3.6.2012. Viitattu 31.8.2010. (englanniksi)
  9. a b Anhava, Jaakko: Maailman kielet ja kielikunnat, s. 60. Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-734-X.
  10. Anhava, s. 204
  11. History of South Africa: Vereeniging and Union: AD 1902-1910 Historyworld. Viitattu 17.7.2009. (englanniksi)
  12. The Origin and History of the Afrikaans Language web.archive.org. Viitattu 8.7.2009. (englanniksi)
  13. The Origin and History of the Afrikaans Language (Sivu Archive.orgin arkistosta) About South Africa. Viitattu 4.2.2010. (englanniksi)
  14. Koivuporras, Kirsi: Rotuerottelun perintö. Etelä-Afrikan ja Rhodesian vähemmistövaltojen vaikutukset ihmisten käsityksiin ja tulevaisuuskuviin ensimmäisten vapaiden vaalien alla, s. 29–30. Yleisen historian pro gradu -tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto, 2009. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.7.2009).
  15. Matt McAulay: The Soweto Riots Charlotte Country Day School. Arkistoitu 13.8.2007. Viitattu 9.8.2007. (englanniksi)
  16. Charlayne Hunter-Gault, CNN Johannesburg Bureau Chief: Inside Africa: Soweto Uprising Remembered 15.6.2001. CNN. Viitattu 9.8.2007. (englanniksi)
  17. What are the 11 official languages of South Africa? Translate.org.za. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 17.10.2007. (englanniksi)
  18. South Africa 19.7.2007. CIA - The World Factbook. Viitattu 15.8.2007. (englanniksi)
  19. a b c d Roberge, Paul T. (toimittaneet Garry, Jane & Rubino, Carl): ”Afrikaans”, Facts about the World’s Languages: An Encyclopedia of the World’s Major Languages, Past and Present, s. 4–7. H. W. Wilson Company, 2001. ISBN 0-8242-0970-2.
  20. a b Daan Wissing: Integrasie van artikulatoriese en akoestiese eienskappe van vokale: 'n beskrywingsraamwerk. LitNet Akademies, 2012, 9. vsk, nro 2, s. 701–743. Stellenbosch: LitNet. ISSN 1995-5928. Artikkelin verkkoversio Viitattu 10. elokuuta 2021. (afrikaansiksi)
  21. a b c d e f g h i j k Bruce C. Donaldson: ”1. Pronunciation”, A Grammar of Afrikaans, s. 1–35. Berliini: Mouton de Gruyter, 1993. ISBN 978-3-11-0134261. (englanniksi)
  22. a b c d e f Daan Wissing: Afrikaans Phonology – Segment Inventory Taalportaal. Viitattu 10. elokuuta 2021. (englanniksi)
  23. a b J. F. Swanepoel: The sounds of Afrikaans. Their Dialectic Variations and the Difficulties They Present to an Englishman. Lontoo: Longmans, Green and Co., 1927. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 10. elokuuta 2021). (englanniksi)
  24. a b T. H. le Roux, R. de Williers Pienaar: Afrikaanse fonetiek. Kapkaupunki: Juta & Kie. Beperk, 1927. Teoksen verkkoversio (viitattu 10. elokuuta 2021). (afrikaansiksi)
  25. Roger Lass: Vowel System Universals and Typology: Prologue to Theory. Phonology Yearbook, 1984, 1. vsk, nro 1, s. 75–111. Cambridge University Press. doi:10.1017/S0952675700000300. JSTOR 4615383. (englanniksi)
  26. Beverley Collins, Inger M. Mees: The Phonetics of English and Dutch. Leiden: Brill Publishers, 2003. ISBN 9004103406. (englanniksi)
  27. a b c John Anderson, Jack Durand: ”Roger Lass: ”Intradiphthongal Dependencies””, Explorations in Dependency Phonology, s. 109–131. Dordrecht: Foris Publications Holland, 1987. ISBN 9067652970. (englanniksi)
  28. Meyer De Villiers: Afrikaanse klankleer: fonetiek, fonologie en woordbou. Balkema, 1976. (afrikaansiksi)
  29. a b Ton van der Wouden: ”Hans Den Besten: "Speculations of [χ]-elision and intersonorantic [ʋ] in Afrikaans"”, Roots of Afrikaans: Selected Writings of Hans Den Besten, s. 79–93. John Benjamins Publishing Company, 2012. ISBN 978-90-272-5267-8. (englanniksi)
  30. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusvaltuutetun toimisto

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Afrikaans.
Afrikaansinkielinen Wikipedia, vapaa tietosanakirja