Abd al-Aziz Rantisi

(Ohjattu sivulta Abdulaziz al-Rantisi)

Abd al-Aziz Rantisi (arab. عبدالعزيز الرنتيسي‎, ‘Abd al-‘Azīz ar-Rantīsī, s. 23. lokakuuta 1947, k. 17. huhtikuuta 2004) oli palestiinalainen lääkäri ja Hamasin poliittinen johtaja ja yksi järjestön perustajista. Yhdysvallat ja Euroopan unioni pitävät Hamasia terroristijärjestönä. Rantisista tuli Hamasin korkein johtaja maaliskuussa 2004 sen jälkeen kun Israelin armeija oli tappanut hänen edeltäjänsä šeikki Ahmad Yasinin. Rantisi ehti olla Hamasin johdossa vain 25 päivää.[1]

Toiminta

muokkaa

Rantisi syntyi vuonna 1947 Palestiinassa Yibnan kylässä lähellä Jaffaa, josta joutui pakenemaan kuusikuukautisena vuonna 1948 Israelin operaatio Barakin toisessa vaiheessa. Hän varttui Khan Yunisissa Gazan kaistalla. Hän opiskeli Aleksandrian yliopistossa Egyptissä lastenlääkäriksi ja palasi Gazaan vuonna 1971, jossa harjoitti lääketiedettä ja luennoi Gazan yliopistossa. Rantisi palasi Aleksandriaan erikoistumaan lastentauteihin, suoritti maisterin tutkinnon vuonna 1976 ja palasi sitten työhönsä Gazassa, jolloin hänestä tuli Nasirin sairaalan lastentautien johtaja.[2]

Rantisista tuli islamistiaktivisti. Vuonna 1973 hän oli perustamassa Islamilaisen veljeskunnan avustuksella islamilaista keskusta Gazaan. Hän oli yksi Hamasin johtavia hahmoja sen perustamisen jälkeen 1988 ja käytännössä sen johtaja šeikki Ahmad Yasinin ollessa Israelin vankilassa. Rantisi vangittiin myös intifadan aikana[2] ja Israel karkotti hänet Libanoniin satojen muiden aktivistien kanssa joulukuussa 1992. Hän sai kansainvälistä näkyvyyttä toimiessaan karkotettujen puhemiehenä. Kun hän palasi seuraavana vuonna, hänet vangittiin joulukuussa 1993 ja hän oli vankilassa huhtikuuhun 1997 asti. Rantisi ei ikinä lopettanut Palestiinan vapauttamisen vaatimista ja kehotti iskuihin Israelia vastaan, mistä syystä Israel piti häntä vastuullisena jopa sadoista kuolemista.[1]

Rantis arvosteli Gazaan palattuaan myös Jasser Arafatin palestiinalaishallintoa ja vaati sen johtajien eroa. Palestiinalaishallinto pidätti hänet 1998, mutta korkein oikeus määräsi vapauttamaan hänet.[3]

Kuolema

muokkaa

17. huhtikuuta 2004 Hamas teki itsemurhaiskun Gazan kaistan ja Israelin välisellä raja-asemalla, jossa kuoli yksi israelilaissotilas. Tämän jälkeen Israelin armeijan taisteluhelikopterit ampuivat ohjuksia kohti al-Rantisin autoa Gazassa. Hän haavoittui iskussa vakavasti ja kuoli sairaalassa noin puoli tuntia iskun jälkeen. Myös al-Rantisin poika ja kaksi henkivartijaa kuolivat iskussa. Hamas ilmoitti valinneensa jo uuden johtajan, mutta ei suostunut paljastamaan tämän henkilöllisyyttä. Isku tuomittiin maailmalla laajalti ja palestiinalaiset vannoivat kostoa. Rantisin tappamisen katsotaan heikentäneen Hamasin toimintakykyä ja luoneen liikkeeseen väliaikaisen valtatyhjiön.[4]

Saman vuoden elokuussa 31. elokuuta 2004 Israelin Beershebassa tehtiin itsemurhaisku, jossa kuoli 16 ihmistä. Hamas ilmoitti iskun olleen kosto Ahmad Yasinin ja al-Rantisin surmista.[5]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Derek Brown: Abdel-Aziz al-Rantissi The Guardian. 19.4.2004. Viitattu 12.7.2024. (englanniksi)
  2. a b Encyclopedia Of The Palestinians: Biography of Abd al-Aziz al-Rantisi Palestine Remembered.
  3. Abd al-Aziz Rantissi www.jewishvirtuallibrary.org. Viitattu 12.7.2024.
  4. The ‘Lion of Palestine’: Hamas co-founder Abdel Aziz Al-Rantisi (23 October 1947-17 April 2004) Middle East Monitor.
  5. [https://edition.cnn.com/2004/WORLD/meast/08/31/mideast/ CNN.com - 16 killed in�suicide bombings on buses in Israel - Aug 31, 2004] edition.cnn.com. Viitattu 12.7.2024.

Aiheesta muualla

muokkaa