Avaa päävalikko

Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laitonta kauppaa vastaan

Vuoden 1988 Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laitonta kauppaa vastaan on yksi kolmesta keskeisimmästä voimassa olevasta huumevalvontasopimuksesta. Se tarjoaa uusia oikeudellisia mekanismeja vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen ja vuoden 1971 Psykotrooppisia aineita koskevan yleissopimuksen valvontaan. Yleissopimus tuli voimaan 11. marraskuuta 1990. Helmikuussa 2018 sopimuksen oli allekirjoittanut 190 osapuolta. 193 YK-maasta on mukana 185 (mukana eivät ole Päiväntasaajan Guinea, Kiribati, Palau, Papua-Uusi-Guinea, Salomonsaaret, Somalia, Etelä-Sudan, tai Tuvalu), ja lisäksi Pyhä istuin, Euroopan unioni, Cookinsaaret, Niue ja Palestiina.

Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laitonta kauppaa vastaan
Sopimuksen osapuolet   Osapuolet   Osapuolten alueet, joilla sopimusta ei sovelleta   Ei mukana sopimuksessa
Sopimuksen osapuolet
  Osapuolet
  Osapuolten alueet, joilla sopimusta ei sovelleta
  Ei mukana sopimuksessa
Allekirjoitettu Joulukuun 20, 1988
Astui voimaan Marraskuun 11. 1990
Sijainti Wien
Kielet arabia, kiina, englanti, ranska, venäjä ja espanja

TaustaaMuokkaa

1970- ja 1980-lukujen poliittinen ja yhteiskunnallinen kehitys loi tarpeen vuoden 1988 yleissopimukselle. Kannabiksen, kokaiinin ja heroiinin kasvanut kysyntä vapaa-ajan tarkoituksiin, enimmäkseen kehittyneissä maissa, laukaisi laittoman tuotannon kasvun niillä alueilla, joilla kannabista, kokapensasta ja oopiumia oli perinteisesti viljelty. Laittomien huumausaineiden kaupan kasvaessa kansainvälisestä huumekaupasta tuli rikosryhmien hallitsemaa miljardien dollarien liiketoimintaa. Tämä oli keskeisenä tekijänä vuoden 1988 yleissopimuksen luomisessa ja huumeiden vastaisen sodan kärjistymisessä.[1]

Sopimuksen Johdanto-osassa todetaan, että aiemmat toimet eivät ole lopettanut huumeiden käyttöä, ja varoitetaan, että "eri yhteiskuntaryhmät joutuvat yhä enenevässä määrin huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laittoman kaupan piiriin." Johdanto toteaa, että huumekauppa ja siihen liittyvä toiminta "jäytää valtioiden laillista taloutta ja uhkaa niiden vakautta, turvallisuutta ja täysivaltaisuutta." Tätä alleviivataan kuvaamalla viattomia tyttöjä ja poikia, joita huumekaupassa hyväksikäytetään:

[L]apsia käytetään monissa osissa maailmaa laittoman huumausaineidenkäytön markkinoina sekä huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laittomassa tuotannossa, jakelussa ja kaupassa, mihin liittyy mittaamattoman vakava vaara.

Huumeiden valmistus ja jakeluMuokkaa

 
Lähtöainekemikaalien kätkö Etelä-Amerikkalaisen kokaiininjalostuslaboratorion tuntumassa.

Sopimus painottaa järjestäytyneen rikollisuuden vastaista taistelua valtuuttamalla yhteistyön huumekauppaan liittyvien varojen jäljittämisen ja takavarikoinnin. Yleissopimuksen 5 artikla edellyttää osapuolilta huumerikosten tuottamien rikoshyötyjen takavarikointia. Lisäksi se edellyttää osapuolten valtuuttavan tuomioistuimensa tai muiden viranomaistensa määräämään pankki-, rahoitus- tai kaupalliset tiedot saataville tai takavarikoiduksi. Yleissopimuksessa määrätään, ettei tämän määräyksen noudattamisesta voi kieltäytyä pankkisalaisuuden perusteella.

Yleissopimuksen 6 artikla toimii oikeusperustana huumeisiin liittyvien tapausten luovutuksissa sellaisten maiden kesken, joilla ei ole muita sopimuksia rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta. Lisäksi yleissopimus velvoittaa sopimuspuolet antamaan toisilleen pyynnöstä keskinäistä oikeusapua tarkastuksissa, takavarikoissa ja asiakirjojen toimittamisessa ja niin edelleen.

Yleissopimuksen 12 Artikla määrittää kaksi laittomien huumausaineiden kiellettyjen lähtöaineiden ryhmää, taulukot I ja II. Huumaus­aine­toimi­kunnalla on valta päättää lähtöaineiden valvonnasta ja siitä, kumpaan taulukkoon kukin niistä kuuluu. Kansainvälisen Huumausainevalvontalautakunnan arvio kuitenkin sitoo Huumausainetoimikuntaa tieteellisissä kysymyksissä. Aineen lisäämiseksi taulukkoon vaaditaan kahden kolmasosan äänienemmistö.

12 artikla suojaa lääke- ja kemianteollisuuden yritysten etuja, edellyttämällä valvontalautakunnan huomioivan "aineen laillisten käyttötarkitusten laajuutta, merkitystä ja monimuotoisuutta, ja vaihtoehtoisten aineiden käytön helppoutta sekä laillisiin tarkoituksiin että huumausaineiden tai psykotrooppisten aineiden laittomaan valmistukseen."

Amfetamiinin kaltaisten piristeiden lähtöaineiden valvonnasta on tullut yksi YK:n keskeisistä prioriteeteista.[2]

Huumeiden hallussapitoMuokkaa

 
Kansainvälinen huumausainevalvontalautakunta tulkitsee vuoden 1988 yleissopimuksen edellyttävän sopimuspuolten kriminalisoivan myös huumeiden hallussapidon.

Yleissopimuksen 3 artikla saattaa vaatia valtioita kieltämään huumeiden hallussapito omaan käyttöön:

Huomioon ottaen perustuslakinsa periaatteet ja oikeusjärjestelmänsä keskeiset käsitteet kunkin sopimuspuolen on ryhdyttävä tarvittaviin toimiin määritelläkseen omassa lainsäädännössään rikoksiksi vuoden 1961 yleissopimuksen, muutetun vuoden 1961 yleissopimuksen tai vuoden 1971 yleissopimuksen määräysten vastaisen huumausaineiden tai psykotrooppisten aineiden hallussapidon, ostamisen tai viljelyn henkilökohtaiseen käyttöön, silloin kun niihin syyllistyminen on tahallista. .

Aiemmat huumeidenvalvontasopimukset keskittyivät käyttäjien sijaan huumeiden valmistajiin ja salakuljettajiin. Vuoden 2003 artikkelissaan "The Mechanics and Dynamics of the UN System for International Drug Control" David Bewley-Taylor ja Cindy Fazey selittävät: "Vuoden 1988 Yleissopimus oli yritys saavuttaa poliittinen tasapaino huumeita kuluttavien ja tuottavien maiden välillä. Laittoman tarjonnan tukahduttaminen ei siten ollut vain tuotantomaiden (esim. Aasian ja Etelä-Amerikan kehitysmaat), vaan myös kuluttajamaiden (esimerkiksi Euroopan ja Pohjois-Amerikan teollisuusmaat) vastuulla."[3]

On kuitenkin epäselvää, valtuuttaako tämä säännös omaan käyttöön tapahtuvan huumeiden hallussapidon, koska vaatimus hallussapidon kiellosta pätee ainoastaan, jos se on "vuoden 1961 yleissopimuksen, muutetun vuoden 1961 yleissopimuksen tai vuoden 1971 yleissopimuksen määräysten vastainen". Yhdysvaltojen Kannabiksen ja huumeiden väärinkäytön toimikunta katsoi, että vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen säännökset hallussapitoa koskien soveltuvat ainoastaan laittomaan kauppaan liittyvään hallussapitoon; Kanadan Huumausaineiden ei-lääketieteellisen käytön Le Cain -toimikunta puolestaan päätyi toisenlaiseen johtopäätökseen.[4]

Perustuslaillisia kysymyksiäMuokkaa

Useita yleissopimuksen määräyksiä edeltävät sanat "Huomioon ottaen perustuslakinsa periaatteet ja oikeusjärjestelmänsä keskeiset käsitteet kunkin sopimuspuolen on ryhdyttävä ..." Fazeyn mukaan "tätä on Yhdysvalloissa käytetty vuoden 1988 yleissopimuksen artiklan 3 sen kohdan toteuttamatta jättämiseen, joka estää yllyttämisestä muita huumaavien tai psykotrooppisten aineiden käyttöön, koska tämä olisi ristiriidassa sen perustuslain lisäyksen kanssa, jolla taataan sananvapaus."[5] Vastaavasti, jos huumeiden hallussapidon kielto rikkoo maan perustuslakia, nämä säännökset eivät olisi kyseisessä maassa sitovia.

Ehdotus kumoamisestaMuokkaa

Vuonna 2003 Euroopan Parlamentin komitea suositteli kumoamaan vuoden 1988 yleissopimuksen, todeten seuraavaa:

[Euroopan Parlamentti] ottaa huomioon, että huolimatta YK:n yleissopimusten mukaisesta massiivisesta poliisivoimien ja muiden keinojen käytöstä kiellettyjen aineiden tuotanto, käyttö ja kauppa on kasvanut eksponentiaalisesti 30 viime vuoden aikana, mikä on ehdoton tappio, jonka poliisi- ja oikeusviranomaisetkin tunnustavat ... katsoo, että YK:n yleissopimuksiin vuosilta 1961, 1971 ja 1988 perustuva huumausaineidenkieltopolitiikka on todellinen syy niiden kasvavien vahinkojen lisääntymiseen, joita laittomien aineiden tuotanto, kauppa, myynti ja käyttö aiheuttavat kokonaisille yhteiskunnan aloille, talouselämälle ja julkisille elimille, ja näin ollen myös yksilöiden terveys, vapaus ja elämä ovat uhattuina.[6]

Sopimuksen kumoaminen ei olisi helppoa. Yksittäiset valtiot voisivat vetäytyä sopimuksesta 30 artiklan säännösten perusteella. Kuten YK:n huumeasioiden virkamiehenä työskennellyt Cindy Fazey toteaa, yleissopimuksessa ei ole sen päättymistä määrittävää lauseketta, ja se jäisi siksi voimaan, vaikka allekirjoittajia jäisi jäljelle vain yksi. Euroopan ylikansallisen radikaalipuolueen raportti totesi irtisanoutumisen olevan ainoa reitti sopimuksen luoman valvontajärjestelmän muuttamiseen:

Vuoden 1988 yleissopimusta, jonka päätavoitteena oli vahvistaa kaikkia kieltolain elementtejä (myös käytön osalta, mikä käänsi todistustaakan niiden henkilöiden osalta, joiden epäillään pitävän hallussaan kiellettyjä aineita), ei ole mahdollista muuttaa, jolloin ainoa mahdollinen tapa edetä asiassa olisi riittävän monien sopimuspuolten irtisanoutuminen siitä.[7]

Katso myösMuokkaa

ViitteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa