William McKinley
William McKinley (29. tammikuuta 1843 Niles, Ohio – 14. syyskuuta 1901 Buffalo, New York) oli Yhdysvaltain 25. presidentti (1897–1901). Ennen presidentiksi nousuaan McKinley palveli Unionin armeijassa sisällissodassa, josta hän kotiutui vänrikkinä. Sodan jälkeen McKinley toimi Ohion kuvernöörinä ja Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenenä ennen valintaansa presidentiksi.
| William McKinley | |
|---|---|
 |
|
| Yhdysvaltojen 25. presidentti | |
| Varapresidentti |
Garret A. Hobart (1897–1899), Ei kukaan (1899–1901), Theodore Roosevelt (1901) |
| Edeltäjä | Grover Cleveland |
| Seuraaja | Theodore Roosevelt |
| Ohion 39. kuvernööri | |
| Varakuvernööri | Andrew L. Harris |
| Edeltäjä | James E. Campbell |
| Seuraaja | Asa S. Bushnell |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 29. tammikuuta 1843 Niles, Ohio |
| Kuollut | 14. syyskuuta 1901 (58 vuotta) Buffalo, New York |
| Ammatti | asianajaja |
| Puoliso | Ida Saxton McKinley |
| Tiedot | |
| Puolue | Republikaanit |
| Uskonto | metodisti |
 Nimikirjoitus |
|
Presidenttinä McKinley muistetaan suojatullien kannattamisesta ja voitokkaasta sodasta Espanjaa vastaan. McKinleyn presidenttikaudella Filippiinit, Puerto Rico, Guam ja Havaiji liitettiin osaksi Yhdysvaltoja. McKinley valittiin myös toiselle presidenttikaudelle, mutta hänet murhattiin pian toisen kauden alkamisen jälkeen.
Nuoruus
muokkaaWilliam McKinley syntyi Nilesissä, Ohiossa 29. tammikuuta 1843. Hänen samanniminen isänsä työskenteli puuhiiliteollisuudessa johtotehtävissä.[1] McKinley kävi hetken aikaa Allegheny Collegea ja ryhtyi tämän jälkeen opettajaksi.[2]
McKinleyn ollessa 18-vuotias Etelävaltiot erosivat Yhdysvalloista ja aloittivat pian tämän jälkeen sisällissodan. McKinley värväytyi sodan syttymisen jälkeen armeijaan, jossa hänet määrättiin majuri Rutherford B. Hayesin komentamaan Ohion 23. vapaaehtoisrykmenttiin[3]. Syyskuussa 1862[4] käydyn Antietamin taistelun jälkeen taistelussa kunnostautunut McKinley ylennettiin vänrikiksi. Sodan päätyttyä vuonna 1865 McKinley sai brevet-ylennyksen majuriksi.[1]
Sodan jälkeen McKinley palasi takaisin Ohioon ja ryhtyi opiskelemaan lakia. McKinley sai lakimiehenoikeudet vuonna 1867 ja asettui aloilleen Cantonin kaupunkiin.[1][2]
Poliittisen uran alku
muokkaaSodan jälkeen McKinley liittyi mukaan republikaanisen puolueen toimintaan. Hän tuki 1867 entistä komentajaansa Hayesia, joka pyrki Ohion kuvernööriksi, ja heti seuraavana vuonna Ulysses S. Grantia tämän presidentinvaalikampanjassa. McKinley valittiin 1869 Starkin piirikunnan syyttäjäksi, ja hän meni 1871 naimisiin Ida Saxtonin kanssa.[1]
Varsinaisen poliittisen uransa McKinley aloitti vuonna 1877, jolloin hänet valittiin Ohion edustajaksi Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen. McKinley edusti osavaltiotaan edustajainhuoneessa vuosia 1882–1884 lukuun ottamatta aina vuoteen 1891 asti. Kongressissa McKinley tuli tunnetuksi suojatullien puolestapuhujana. McKinleyn mielestä suojatullit auttoivat yritysten lisäksi myös tavallisia kansalaisia, sillä ne mahdollistaisivat korkean palkkatason. Kongressikautensa lopulla hän ajoi kongressissa läpi McKinley Tariff of 1890 -lakiehdotuksen, jonka myötä Yhdysvalloissa otettiin käyttöön sen historian korkeimmat tullimaksut.[1]
McKinley hävisi vuonna 1890 edustajainhuoneen vaaleissa demokraattien ehdokkaalle, minkä seurauksena hänen kongressiuransa päättyi seuraavan vuoden alussa. Vaalitappion syynä on pidetty nousseita kuluttajahintoja, joiden syypäänä pidettiin republikaanien ajamia suojatulleja. Vuonna 1892 McKinley valittiin Ohion kuvernööriksi, ja hän palveli virassa kaksi kautta aina vuoteen 1896 asti. McKinleyn kuvernöörinvalintaa edesauttoi merkittävä teollisuusmies ja hänen hyvä ystävänsä Mark Hanna.[1][2]
Nousu presidentiksi
muokkaaHannan avustuksella republikaanipuolue valitsi McKinleyn presidenttiehdokkaakseen vuoden 1896 vaaleihin. Hänen vastaehdokkaansa vaaleissa oli demokraattien ja populistipuolueen yhteisehdokas William Jennings Bryan. Vuoden 1893 paniikki ja sitä seurannut lama olivat heikentäneet demokraattien suosiota. Vaalien pääteemaksi nousi Yhdysvaltain rahapolitiikka. McKinley kannatti kultakantaan sidottua dollaria, Bryan taas sekä kultaan että hopeaan perustuvaa kaksimetallikantaa. Bryan matkusti ennen vaaleja ympäri maata ja piti satoja puheita, joissa hän puolusti kaksimetallijärjestelmää ja sanoi sen auttavan erityisesti maanviljelijöitä ja velkaantuneita. McKinley sen sijaan kampanjoi lähinnä kotikaupungissaan ja piti vain muutamia tarkkaan harkittuja puheita. Varsinaisen kampanjoinnin hoiti Mark Hanna, joka hankki suhteidensa avulla McKinleylle huomattavan määrän vaalitukea suuryrityksiltä ja järjesti tilaisuuksia, joissa muut republikaanit puhuivat McKinleyn puolesta. McKinley voitti vaalit lopulta selvästi valitsijamiesäänin 271–176. Hän vannoi virkavalansa 4. maaliskuuta 1897.[1][2]
Presidenttinä McKinley jatkoi aluksi suojatullien nostamista. Hän kutsui heti presidenttikautensa alussa kongressin ylimääräiseen istuntoon, jonka tarkoituksena oli suunnitella suojatullien kohottamista. Istunnon seurauksena syntyi heinäkuussa 1897 hyväksytty Dingley Tariff -laki, joka nosti suojatullit ennätyskorkealle.[2] Toisen kautensa alkuun mennessä McKinley oli kuitenkin luopunut korkeiden suojatullien kannattamisesta ja puhui juuri ennen kuolemaansa kansainvälisen kaupankäynnin puolesta.[1]
McKinleyn presidenttikausien tärkeimmät vaiheet liittyivät Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan. Hänen kaudellaan Yhdysvallat hylkäsi eristäytymispolitiikan ja ryhtyi aktiivisesti puuttumaan muiden maiden sisäpolitiikkaan. Parhaiten tämä näkyi Kuubassa, jossa saarta hallinnut Espanja oli tukahduttanut väkivalloin Kuuban itsenäisyyttä ajaneen liikkeen. Valtaosa yhdysvaltalaisista olisi keltaisen lehdistön innoittamina halunnut Yhdysvaltojen auttavan Kuuban itsenäistymistä, mutta McKinley oli aluksi haluton osallistumaan konfliktiin. Tilanne muuttui helmikuussa 1898, kun Espanjan Yhdysvaltain ministerin Enrique Dupuy de Lôme kirjoittama kirje, jossa McKinleytä kuvattiin heikoksi presidentiksi, vuoti julkisuuteen. Pian tämän jälkeen yhdysvaltalainen sotalaiva USS Mainella tapahtui voimakas räjähdys, joka upotti laivan Havannan satamassa ja surmasi 266 yhdysvaltalaissotilasta. Vaikka myöhemmät tutkimukset osoittivat räjähdyksen tapahtuneen laivan sisällä, yhdysvaltalaislehdet väittivät laivan uponneen espanjalaisten asettaman miinan takia.[1][2]
Yhdysvaltalaiset halusivat kostaa Havannan tapahtumat Espanjalle ja vaativat McKinleytä hyökkäämään Kuubaan. Maaliskuussa McKinley antoi Espanjalle listan vaatimuksista, joihin kuului muun muassa kuubalaisten itsenäisyysliikkeiden väkivaltaisen kohtelun lopettaminen ja Kuuban itsenäistymisprojektin aloittaminen. Espanja suostui useimpiin McKinleyn vaatimuksiin, mutta kieltäytyi luopumasta viimeisestä siirtomaastaan. Tämän seurauksena Yhdysvallat julisti huhtikuussa 1898 sodan Espanjalle.[1][2]
Lyhyeksi jäänyt sota alkoi toukokuun alussa ja päättyi Yhdysvaltain voittoon elokuun puolivälissä. Sodan seurauksena Kuuba itsenäistyi ja Espanjan hallussa olleet Filippiinit, Puerto Rico ja Guam siirtyivät Yhdysvalloille. Uusien alueiden liittäminen Yhdysvaltoihin herätti vastustusta osassa kongressiedustajia, joiden mielestä merentakaisten alueiden liittäminen Yhdysvaltoihin ilman näiden asukkaiden omaa suostumusta oli väärin. McKinley kuitenkin kannatti aluelisäyksiä, sillä hänen mielestään Yhdysvalloilla oli ”velvollisuus huolehtia ulkomaalaisista”.[1] Itsenäisyyttä vaatineiden filippiiniläisten aloittaessa kapinan pian sodan päättymisen jälkeen McKinley lähetti alueelle yhdysvaltalaisia sotilaita rauhoittelemaan tilannetta.[2] Voittoisan sodan jälkeen Yhdysvalloissa alettiin jälleen puhumaan myös Havaijin liittämisestä Yhdysvaltoihin. Presidentti Grover Cleveland oli vuonna 1894 tyrmännyt Havaijin vastavalitun presidentin Sanford Dolen pyynnön liittää Havaiji osaksi Yhdysvaltoja, mutta McKinley suostui ehdotukseen vuonna 1898.[5][6]
Kiinan suhteen Yhdysvallat ryhtyi McKinleyn presidenttikaudella harjoittamaan niin kutsuttua avoimien ovien politiikkaa, jonka tarkoituksena oli tukea Yhdysvaltain taloudellisia intressejä Kiinassa ja vahvistaa näin Yhdysvaltain asemaa maailmankaupassa. Osana avoimien ovien politiikkaa McKinley lähetti Yhdysvaltain sotilaita tukahduttamaan ulkomaalaisia vaikutteita vastustanutta bokserikapinaa.[2]
Uudelleenvalinta ja murha
muokkaa
Ensimmäisen kautensa jälkeen McKinley valittiin suoraan puolueensa presidenttiehdokkaaksi. Vaaleissa hänen vastaehdokkaansa oli jälleen William Jennings Bryan. McKinley, jonka suosio oli voitokkaan sodan ja hyvän taloustilanteen ansiosta nousussa, voitti vaalit vielä edellisiäkin vaaleja selvemmällä erolla.[1][2]
Uudelleenvalintansa jälkeen McKinley lähti kiertämään Yhdysvaltain länsiosia. McKinley saapui 5. syyskuuta 1901 Buffaloon, jossa hän puhui yli 50 000 kuulijalle panamerikkalaisessa teollisuusnäyttelyssä. Seuraavana päivänä McKinley tapasi kansalaisia näyttelyssä. Kesken tapaamisten detroitilainen anarkisti ja työttömäksi jäänyt tehdastyöläinen Leon Czolgosz ampui lähietäisyydeltä kaksi laukausta McKinleytä kohti. Laukauksista toinen osui presidentin rintaan ja toinen vatsaan. McKinley vietiin buffalolaiseen sairaalaan. Aluksi McKinley näyttikin toipuvan vammoistaan, mutta luotien aiheuttamat kuoliot heikensivät pian hänen vointiaan. McKinley menehtyi vammoihinsa lopulta aamuyöllä 14. syyskuuta.[1][2]
McKinleyn kuoltua presidentiksi nousi varapresidentti Theodore Roosevelt.[1] Leon Czolgosz teloitettiin lokakuussa 1901.[2]
Yksityiselämä
muokkaaMcKinley meni vuonna 1871 naimisiin pankkiirin tyttären Ida Saxtonin kanssa. Kaksi vuotta naimisiinmenon jälkeen Saxtonin äiti ja kaksi tytärtä menehtyivät lyhyen ajan sisällä. Kuolemat järkyttivät Saxtonia, jonka terveys heikkeni tapahtumien jälkeen merkittävästi. Saxton ei koskaan toipunut menetyksistään ja oli loppuelämänsä ajan invalidi. Tästä huolimatta McKinley pysyi vaimonsa rinnalla aina kuolemaansa saakka.[1][2]
Perintö
muokkaaMcKinleyn muistoa on vaalittu Yhdysvalloissa usein eri tavoin. Pohjois-Amerikan korkein vuori Denali oli vuosien 1896–2015 aikana nimetty McKinleyn mukaan Mount McKinleyksi.[7] McKinleyn syntymäpaikalla Ohiossa on nykyään McKinleyn elämänvaiheista kertova museo ja tämän mukaan nimetty julkinen kirjasto[8]. Lisäksi McKinley on kuvattuna 1900-luvun puolivälissä käytöstä poistetun 500 dollarin setelin viimeisessä versiossa.[9]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o "McKinley, William." Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Ultimate Reference Suite. Chicago: Encyclopædia Britannica, 2015.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m William McKinley History. Viitattu 4.1.2016. (englanniksi)
- ↑ Rutherford B. Hayes History. Viitattu 4.1.2016. (englanniksi)
- ↑ "Antietam, Battle of." Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Ultimate Reference Suite. Chicago: Encyclopædia Britannica, 2015.
- ↑ Salonen, Lippo & Salonen, Sirkka (suom.) & Väänänen, Juha (toim.): ”McKinley, William”, Kuka teki mitä, Kuvitettu elämäkerrallinen hakuteos, s. 172. (Alkuteos Howat, Gerald & Wallis, Frank (toim.): Who Did What? Mitchell Beazley Illustrated Biographical Dictionary. Mitchell Beazley 1985) Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1986. ISBN 951-643-251-4
- ↑ The 1897 Petition Against the Annexation of Hawaii National Archives. Viitattu 14.9.2018.
- ↑ Obama palauttaa alkuperäisen nimen P-Amerikan korkeimmalle vuorelle Kaleva. 31.8.2015. Viitattu 31.8.2015.
- ↑ Niles McKinley Memorial mckinley.lib.oh.us. Viitattu 6.1.2016. (englanniksi)
- ↑ 5 Famous Discontinued And Uncommon U.S. Currency Denominations Investopedia. Viitattu 6.1.2016. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
Sitaatteja aiheesta William McKinley Wikisitaateissa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta William McKinley Wikimedia Commonsissa
