Avaa päävalikko

Wienin toinen välitystuomio oli Saksan ja Italian antama välitystuomio koskien Romanian ja Unkarin rajakiistoja. 30. elokuuta 1940 annettu ratkaisu liitti Unkariin Transsilvanian pohjoisosat. Välitystuomio tehtiin Wienin Belvedere-palatsissa 30. elokuuta 1940. Pohjois-Transilvania siirtyi Romanialta Unkarin hallintaan.

Wienin toinen välitystuomio
Unkarin ulkoministeri István Csáky (vas.) ja Romanian ulkoministeri Mihail Manoilescu allekirjoittamassa sopimusta Wienin Belvedere-palatsissa.
Unkarin ulkoministeri István Csáky (vas.) ja Romanian ulkoministeri Mihail Manoilescu allekirjoittamassa sopimusta Wienin Belvedere-palatsissa.
Allekirjoitettu 30. elokuuta 1940
Astui voimaan 5. syyskuuta 1940
Sijainti Flag of Germany (1935–1945).svg Wien, Saksa
Allekirjoittajat Flag of Hungary (1915-1918, 1919-1946).svg Unkarin kuningaskunta
Flag of Romania.svg Romanian kuningaskunta
Unkarin vuosina 1938–1941 saamat alueet.

TaustaMuokkaa

Unkarille tappioon päättyneen ensimmäisen maailmansodan jälkeen monikansallinen Unkarin kuningaskunta joutui luovuttamaan kesäkuussa 1920 solmitussa Trianonin rauhansopimuksessa useita alueitaan tällöin naapuriksi syntyneille kansallisvaltioille. Sen seurauksena Unkarin kuningaskunnan alue supistui vain kolmasosaan maailmansotaa edeltävästä valtiosta. Samalla miljoonia etnisiä unkarilaisia siirtyi Unkarin rajojen ulkopuolisien naapurivaltioiden kansalaisiksi. Unkarin historiallisia alueita siirtyi näin naapurivaltioiden osaksi.[1]

Unkarin maailmansotien välisen ajan kuningaskunnan julkista keskustelua leimasi "Trianon häpeärauha" ja sen seurauksista keskustelu.[2] Kuningatonta Unkarin kuningaskuntaa johti valtiohoitaja, amiraali Miklós Horthy, joka loi 1930-luvulla läheiset suhteet fascistiseen Italiaan ja sen johtajaan Benito Mussoliniin. Syyskuussa 1938 solmittu Münchenin sopimus johti Tšekkoslovakian sudeettialueen luovuttamiseen natsi-Saksalle. Edelleen sen seurauksena Unkari esitti omat vaatimuksensa Tšekkoslovakian alueeseen, joka johti marraskuussa 1938 natsi-Saksan ja fascistisen Italian johtamaan ensimmäiseen Wienin välitystuomioon. Sen mukaan Unkari sai takaisin Trianon rauhassa menettämänsä eteläisen Slovakian vahvasti unkarinkielisiä alueita. Maalis-huhtikuussa 1939 Unkari kävi rajasodan itsenäistyneen Slovakian kanssa. Unkari sai Saksalta luvan miehittää vielä sodan seurauksena Rutenian alueen.[3]

Nämä Trianon rauhan korjaukset Unkarin kannalta eivät olleet riittäviä, sillä Romanialle Trianon rauhan tuloksena luovutettu Transilvanian alue oli Unkarin pääkohde korjattaessa Trianon rauhan seurauksia.

Unkarin ja Romanian keskinäiset neuvottellut Transsilvaniasta kesällä 1940Muokkaa

 
Romanian Unkarille luovuttama Transsilvanian alue merkitty keltaisella.

Neuvostoliitto esitti kesäkuussa 1940 uhkavaatimuksen Romanialle Bessarabian ja Bukovinan liittämisestä Neuvostoliittoon. Tämä oli osa Saksan ja Neuvostoliiton elokuussa 1939 tekemää Molotov-Ribbentrop-sopimuksen salaista lisäpöytäkirjaa, jolla Saksa oli antanut valtuudet Neuvostoliitolle aluejärjestelyyn.[4] Kun Romania joutui suostumaan ao. alueluovutuksiin Neuvostoliitolle, Unkarin hallitus valtionhoitaja, amiraali Horthyn johdolla päätti hyödyntää tilannetta ja esitti vaatimuksen Transilvanian aluejärjestelyihin.

Euroopassa tilanne oli muuttunut Saksan kannalta edulliseksi lähes vuoden käynnissä olleessa Toisessa maailmansodassa, sillä Ranska joutui tekemään tappion kärsineenä aselevon Saksan kanssa 22. kesäkuuta 1940. Ranska oli ollut Romanian takaaja maan länsirajan suhteet. Nyt Saksa oli siis nujertanut Ranskan. Tilanne oli Romanialle uusi. Romanian kuningas Kaarle II kääntyi tilanteessa Saksan ja sen johtajan Adolf Hitlerin puoleen vaatien Saksaa tukemaan Romanian koskemattomuuden Unkarin vaatimuksille. Saksalaiset kehottivat romanialaisia tässä tilanteessa neuvottelemaan unkarilaisten kanssa.[5],

Neuvottelut asiasta Unkarin ja Romanian välillä alkoivat 16. elokuuta 1940 Romanian Turnu Severin -kaupungissa. Unkarin valtuuskunta esitti laajoja aluevaatimuksia, kun taas Romania esitti vain väestönsiirtoja pienillä rajakorjauksilla. Unkarin alueelliset vaatimukset olivat 69,000 km², jossa asui 3,8 miljoonaa ihmistä ja niistä 2/3 romanialaisia. Neuvottelut ajautuivat umpikujaan 24. elokuuta 1940. Neuvottelujen katkettua Unkari mobilisoi 400 000 miestä. Romanialla puolestaan oli Transilvaniassa aseissa 450 000 miestä. Rajalla syntyi myös kahakoita. Unkari esitti Saksan ja Italian osallistumista jälleen välimiehinä Transsilvanian asian järjestelyyn. Koska natsi-Saksa ei halunnut riidan eskaloituvan Unkarin ja Romanian välillä, natsi-Saksa ja sen kanssa akseliliitossa ollut fascistinen Italia päättivät rauhoittaa tilanteen. Saksa halusi erityisesti, että Ploiestin öljyn kuljetuksissa ei tapahdu mitään häiriötä.[6]

Wienin toinen välitystuomioMuokkaa

 
Pohjois-Transsilvanian etninen jakauma.

Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop ja Italian ulkoministeri Galeazzo Ciano kutsuivat osapuolet Wieniin Belvedereen 30. elokuuta 1940.[7] Neuvotteluissa Unkarin vaatimuksia supistettiin kolmanneksella unkarilaisten alkuperäisiin vaatimuksiin nähden niin, että Unkarille siirtyisi sovintoesityksen mukaan Transilvanian pohjoisosasta 43,492 km², jossa asui lähes 2,7 miljoonaa ihmistä: Heistä runsas miljona oli romanialaisia. Romaniaan jäävään osaan Transsilvaniaa jäi vielä noin 400 000 unkarilaista. Heille jäi vuoden pituinen harkinta-aika siirtyä Unkariin.[8]

Unkarilaisten iloitessa välitysehdotuksesta Romanian ulkoministeri Mihail Manoilescu pyörtyi kokouspöydän ääreen nähtyään välitysehdotuksen.[9] Lääkintätoimenpiteidne jälkeen kokousta voitiin kuitenkin jatkaa. Romanian kruununneuvosto kuningas Kaarlen johdolla kokoontui seuraavana yönä hyväksyen esityksen.[10] Vaatimukset kuningas Kaarlen erosta ja hänen 1930-luvun lopulla syntyneen diktatuurin lopettamisesta lisääntyivät tällöin Romaniassa. Kuninkaan asemaa heikensi samaan aikaan Bulgarian kanssa sovittu Etelä-Dobrudžan palauttaminen Romanialta Bulgarialle.[7] Kuningas Kaarlen ero tapahtuikin viikon kuluttua Romanialle kielteisten aluejärjestelyiden jälkeen.

Romanialaisilla oli 14 päivää aikaa vetäytyä luovutettavalta alueelta. Alueella oli merkittäviä kaupunkeja eli Oradea eli unkarilaisittain Nagyvarádin sekä Cluj-Napocan eli Koloszvárin kaupungit. Unkarilaisjoukot aloittivat alueen haltuunoton 5. syyskuuta 1940. Valtionhoitaja, amiraali Horthy seurasi joukkoja Unkarille siirtyneellä alueella ratsastaen alueen suurimpiin kaupunkeihin, mm. Nagyvarád ja Koloszvár, kuten hän oli tehnyt kukistaessaan kommunistisen Unkarin ja noustessaan valtaan vuonna 1919. Alueen siirtyminen Unkarin hallintaan tapahtui 13. syyskuuta 1940 mennessä.[10]

Etniset unkarilaiset ottivat vastaan siirtymisen Unkarin kuningaskunnan osaksi tyytyväisyydellä.[11] Unkarin armeija toteutti alueelle jääneisiin romanialaisiin sortoa. Suoranaisia romanialaisiin kohdistuneita murhiakin tapahtui miehitysvaiheessa.

 
Valtionhoitaja, amiraali Miklós Horthy saapuu ratsastaen Transilvaniaan Satu Maren eli unkarilaisittain Szatmárnémetin kaupunkiin 5. syyskuuta 1940.

Alueluovutusten vastapainona Romania sai Saksan ja Italian takuut rajoilleen. Unkari joutui aiemmin Saksaan poliittisesti etäisyyttä pitäneenä ottamaan huomioon tarkemmin Saksan edut ja solmimaan uuden taloussopimuksen Saksan kanssa. Poliittisesti oli annettava parempi toimintamahdollisuus Unkarissa saksalaismieliselle Nuoliristi-puolueelle ja vapautettava puolueen johtaja Ferenc Szálasi vankilasta.[12]

Romanian liittyminen akselivaltioihin tuli selväksi Saksan siirtäessä Romaniaan divisioonansa turvaamaan saksalaisetuja alueella.[11] Samana syksynä marraskuussa 1940 molemmat kiistelevät osapuolet, Unkari ja Romania, liittyivät Saksan, Italian ja Japanin syyskuussa 1940 solmimaan Kolmen vallan sopimukseen.[13] Unkari ja Romania olivatkin mukana Saksan hyökätessä kesällä 1941 Neuvostoliittoon. Saksan valtakunnankansleri Hitler käytti Transsilvanian menetystä Unkarille välineenä, kun käynnistyneessä Barbarossa-operaatiossa Neuvostoliittoon kesällä 1941 Romanialle annettiin kompensaationa Romanian itäpuolelta Transnistrian alue ns. Transnistrian kuvernoraatti. Romaniassa kuningas Kaarlen jälkeen valtaan noussut marsalkka Ion Antonescu hyväksyi tällöin ratkaisun.[14]

Sopimuksen kumoaminenMuokkaa

Aluejärjestely oli voimassa Toisen maailmansodan loppuvaiheeseen asti eli aina siihen vaiheeseen asti, kun Romania teki välirauhan Moskovassa liittoutuneiden kanssa 12. syyskuuta 1944. Välirauhan mukaan Romania vaihtoi osapuolta ja taisteli Saksaa ja Unkaria vastaan. Samalla sovittiin, että Transilvania siirtyisi takaisin Romanialle. Lopullisesti asia vahvistettiin Pariisin vuoden 1947 rauhansopimuksessa. Sen mukaan Unkarin ja Romanian raja noudatti Trianon rauhan mukaista rajaa.[15]

ViitteetMuokkaa

  1. Olli Vehviläinen: Maailmansotien aika - Sanelurauha, s. 202-204
  2. Jörg K. Hoensch: A History of Modern Hungary 1867-1994, s. 104-106
  3. Ignác Romsics: Hungary in the Twentieth Century, s. 197-199
  4. Mikko Uola: Eritahtiset aseveljet, s. 122
  5. Andreas Hillgruber: Hitler, König Carol und Marschall Antonescu, s. 77-78
  6. Andreas Hillgruber: Hitler, König Carol und Marschall Antonescu, s. 89
  7. a b Mikko Uola: Eritahtiset aseveljet, s. 128
  8. Mikko Uola: Eritahtiset aseveljet, s. 128-129
  9. Andreas Hillgruber: Hitler, König Carol und Marschall Antonescu, s. 92
  10. a b Mikko Uola: Eritahtiset aseveljet, s. 129
  11. a b Mikko Uola: Eritahtiset aseveljet, s. 136
  12. Mikko Uola: Eritahtiset aseveljet, s. 131
  13. Mikko Uola: Eritahtiset aseveljet, s. 136-139
  14. George Bariţi: Ocuparea orașului Odessa... history-cluj.ro. Viitattu 23.7.2018. (romaniaksi)
  15. Ignác Romsics: Hungary in the Twentieth Century, s. 216, 219

LähteetMuokkaa

  • Andreas Hillgruber: Hitler, König Carol und Marschall Antonescu. Die deutsch-rumänischen Beziehungen 1938–1944. Wiesbaden: Franz Steiner Verlag, 1954. (saksaksi)
  • Jörg K. Hoensch: A History of Modern Hungary 1867-1994. London and New York: Longman, 1996. (englanniksi)
  • Árpád E. Varga: Erdély magyar népessége 1870-1995 között. Budapest: Magyar Kisebbség 3-4, 1998. (unkariksi)
  • Ignác Romsics: Hungary in the Twentieth Century. Budapest: Corvina Books, 1999. (englanniksi)
  • Juhani Huotari ja Olli Vehviläinen (toim.): ”Olli Vehviläinen: Maailmansotien aika - Sanelurauha”, Unkari - maa, kansa, historia. Helsinki: SKS, 2004.
  • Mikko Uola: Eritahtiset aseveljet - Suomi ja muut Saksan rinnalla taistelleet aseveljet 1939-1944. Jyväskylä: Docendo Oy, 2015.