Voikukka

kasvilaji

Voikukka (Taraxacum officinale) on usein rikkaruohona pidetty monivuotinen kasvi, joka leviää tehokkaasti siementensä avulla. Voikukka on kuitenkin myös kauppayrtti, johon viittaa nimessä esiintyvä officinale (officinalis tarkoittaa lääkkeenä käytettyä). Ympäri maailmaa ja myös Suomessa tavataan monia voikukan alalajejalähde?, joiden väliset erot saattavat olla erittäin vähäisiä.

Voikukka
Rikkaruoho.JPG
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Asterikasvit Asteraceae
Suku: Voikukat Taraxacum
Laji: officinale
Kaksiosainen nimi

Taraxacum officinale
G.H.Weber ex Wiggers

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Voikukka Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Voikukka Commonsissa

KuvausMuokkaa

Voikukan lehdet ovat noin 5–25 senttimetriä pitkiä ja muodostavat tiheän ruusukkeen, joka tukahduttaa muita kasveja ja jonka keskeltä nousee yksi tai useampi, maitomaista nestettä sisältävä varsi 4–30 cm:n korkeuteen. Lehdet ovat varjoisemmissa paikoissa sileäreunaisempia ja aurinkoisemmissa paikoissa jopa huomattavan sakarareunaisia.

Jokaisen varren päässä on halkaisijaltaan 2–5 cm oleva kirkkaankeltainen kukinto, mykerö, joka on päivällä avoin ja sulkeutuu yön ajaksi. Mykerö muistuttaa ulkonäöltään yhtä kukkaa, mutta on itse asiassa muodostunut useista sadoista pienistä kukista, joista jokaisessa on kaikki tavallisen kukan osat: terälehdet, verholehdet, heteet ja emi.[2] Teriön muodostaa viisi keltaista, yhteen kasvanutta kapeaa terälehteä, jotka osoittavat samaan suuntaan ja muodostavat kielimäisen teriön. Kukkien teriöt ovatkin mykerön näkyvin osa. Niiden alla ovat valkoiset haivenmaiset verholehdet, jotka jäävät mykerön sisään piiloon. Alimpana verholehtien alla on sikiäin. Emin vartalo ulottuu koko kukan läpi, ja kaksihaarainen luotti on ylimpänä terälehtien yläpuolella. Heteiden ponnet ovat osittain kasvaneet yhteen ja muodostavat torven emin vartalon ympärille.[2] Mykerön alla on vielä joukko vihreitä suojuslehtiä,[2] jotka muistuttavat yksinkertaisten kukkien verholehtiä mutta eivät kuulu mihinkään mykerön kukista.

Suurin osa voikukista lisääntyy apomiktisesti eli ilman pölytystä kehittyneistä siemenistä.[3] Kun sikiäin kypsyy pähkylähedelmäksi, kukka lakastuu, mutta pähkylän lisäksi myös haiven­mainen verhiö jää jäljelle, jolloin koko mykeröstä tulee valkoinen haivenpallo.[2] Haivenet toimivat ikään kuin laskuvarjona, jonka avulla pähkylät ja niissä olevat siemenet voivat tuulen mukana kulkeutua pitkänkin matkan päähän uusiin kasvu­paikkoihin.[2]

Levinneisyys ja elinympäristöMuokkaa

Voikukka on alkuperältään euraasialainen laji, mutta se on levinnyt ihmisen mukana ja sitä kasvaa muun muassa Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Australiassa. Voikukka kasvaa monissa paikoissa rikkakasvina, ja sitä tavataankin ihmisen muokkaamissa ympäristöissä, kuten nurmikoilla, polkujen varsilla, joutomailla, niityillä ja teiden varsilla. Voikukkia kasvaa kuitenkin myös luonnollisissa tai puoliluonnollisissa elinympäristöissä, kuten soilla, hiekkadyyneillä ja kalkkipitoisla ruohomailla.[1]

Voikukan hyötykäyttöMuokkaa

Voikukkaa pidetään pääsääntöisesti rikkakasvina, mutta sitä käytetään sekä ruokana että lääkkeenä.[1] Voikukasta voi hyödyntää kaikki osat. Lehdet sopivat esimerkiksi salaatteihin, keittoihin ja muhennoksiin ja kuivattuina yrttijuomiin. Voikukan nuppuja puolestaan voidaan käyttää kasvilisäkkeenä, tai ne voidaan myös marinoida.[4] Voikukka sisältää myös paljon C- ja A-vitamiineja, kalsiumia, rautaa ja muita kivennäisaineita. Lehdet sisältävät muun muassa luteoliinia, apigeniinia ja apigeniiniglykosideja. Saksassa käytettiin molempien maailmansotien aikaan kuivattua voikukkaa kahvin korvikkeena.[5] Samoin tehtiin myös Suomessa sota-aikoina. Voikukan juuri sisältää jopa 25 % inuliini-nimistä tärkkelystä, josta sotien aikana on valmistettu myös alkoholia.

Villan värjäyksessä voikukan tuoreista kukista saadaan alunalla purettamalla punaista ja keltaista sekä juurista samalla puretusaineella oranssinkeltaista väriä. Ilman puretusainetta voikukan juurista saadaan magentanpunaista ja kuparinruskeaa väriä. Irlannissa voikukkaa on käytetty myös violetiksi värjäämiseen.

Voikukkaa muistuttavia kasvejaMuokkaa

Monia keltakukkaisia mykerökukkaisia kasveja saatetaan joskus sekoittaa voikukkaan. Tällaisia ovat esimerkiksi:

LähteetMuokkaa

  1. a b c Khela, S: Taraxacum officinale IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-3. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 21.3.2021. (englanniksi)
  2. a b c d e Jorma Soveri, Arvi Ulvinen, Reino Kalliola: Kasvioppi, s. 12. Otava, 1969.
  3. Luontoportti: Voikukat (Taraxacum) luontoportti.com. Viitattu 17.2.2016.
  4. Voikukka Martat. Viitattu 21.3.2021.
  5. Windridge Charles & Cheng Kam Fong: Tong Sing, Kiinalaisen viisauden kirja (2000 Tammi)

Aiheesta muuallaMuokkaa

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Voikukka – monikäyttökasvi, Taina Kuusi, Espoo 1986, ISBN KR20697058