Vilhelm I Paha

Vilhelm I Paha (1120/1121 Palermo, Sisilian kuningaskunta – 7. toukokuuta 1166 Palermo), (sisiliaksi Gugghiermu lu Malu) oli Sisilian kuningaskunnan toinen kuningas, joka hallitsi vuosina 1154–1166.

Vilhelm I, Sisilian kuningas

Suku

Hän oli Sisilian kuningas Roger II:n ja Kastilian prinsessa Elviran (n. 1100–1135) neljänneksi vanhin poika. Hänen äitinsä kuningatar Elvira oli Kastilian kuningas Alfonso VI:n ja muslimiprinsessa Zaida de Sevillen tytär. Hän kuului Hauteville-sukuun.

Vilhelmin isoisä oli Sisilian kreivi Roger I ja isoisoisä Tancred di Hauteville. Hän varttui ilman odotuksia tulla hallitsijaksi. Hänen kolmen vanhemman veljensä Apulian herttua Roger III:n (1118–1148), Barin prinssi Tancredin (1120–1138) ja Capuan prinssi Alfonson (1122–1144) kuolemat muuttivat tilanteen, vaikka isänsä kuoltua vuonna 1154 Vilhelm ei ollut vieläkään valmistautunut ottamaan paikkaansa. Hänellä oli kaksi nuorempaa sisarusta: Firenzen herttuatar Adelisia (1226–1184 jälkeen), joka avioitui ensin Loreton kreivi Jozzelinon kanssa ja sitten Loritellon kreivi Robert III:n kanssa sekä Taranton prinssi Henrik (1130–1143) sekä kolme sisaruspuolta, joista aikuiseksi eli Sisilian kuningatar Constanza I. Lisäksi hänellä oli ainakin viisi aviotonta sisar- ja velipuolta.

Kuningas

Sisilian kuningaskunta Vilhelm I:n valtaantulon aikana vuonna 1154. Rajat pysyivät käytännössä muuttumattomina 700 vuotta.

Vilhelm kruunattin Sisilian kuninkaaksi Palermon katedraalissa pääsiäisunnuntaina 4. huhtikuuta 1154.

Noustuaan valtaan Vilhelm säilytti hallinnon, joka oli ohjannut hänen isänsä valtaa hänen viimeisinä vuosinaan. Vain englantilainen Thomas Brun erotettiin, ja ministeri, kansleri Maione di Bari ylennettiin. Todellista valtaa valtakunnassa käytti aluksi Maione, alhaista syntyperää oleva mies, jonka arvonimi ammiratus ammiratorum (yliamiraali) oli valtakunnan korkein. Maione jatkoi Roger II:n politiikkaa sulkemalla aateliset pois hallinnosta ja mikä oli yksi keskiajan vihatuimmista hallitsijan antamista laeista ja pyrki myös rajoittamaan kaupunkien erivapauksia. Bysantin keisari Manuel I Komnenos ja keisari Fredrik I Barbarossa sekä paavi Hadrianus IV, joiden tunnustusta Vilhelm ei ollut vielä saanut, yllyttivät kuninkaanvaltaa vastaan aina hangoittelevia paroneja kapinaan.

Vilhelmin lisänimi "Paha" ei näytä ansaitulta ja ilmaisee aikalaiskronikoitsija Hugo Falcanduksen mukaan paroni-säädyn puolueellisuuden kuningasta ja sitä valtaa käyttävää ryhmittymää kohtaan, joiden johdateltavana hän oli.

Vuoden 1155 lopussa kreikkalaiset joukot saivat takaisin Barin, Tranin, Giovinazzon, Andrian ja Taranton ja alkoivat piirittää Brindisiä. Vilhelm ja hänen armeijansa rantautuivat niemimaalle ja tuhosivat Kreikan laivaston 4 alusta ja armeijan Brindisissä 28. toukokuuta 1156 ja valtasivat Barin takaisin. Paavi Hadrianus IV suostui sopimukseen Beneventossa, joka allekirjoitettiin 18. kesäkuuta 1156, missä hän luopui kapinallisten kumppanuudesta ja vahvisti Vilhelmin kuninkaana. Kesällä 1157 Vilhelm lähetti 164 aluksen laivaston ja 10 000 miestä valtaamaan Euboian ja Almiran. Vuonna 1158 Vilhelm teki rauhan kreikkalaisten kanssa.

Normannivaltio noin vuonna 1160, joka käsitti Sisilian saaren lisäksi Italian mantereen eteläosan ja nykyisen Tunisian, Algerian ja Libyan alueella sijainneen "Regno d'African"

Tämä diplomaattinen menestys oli luultavasti kansleri Maione di Barin ansiota, toisaalta Afrikan puoleiset alueet nykyisessä Tunisiassa, Algeriassa ja Libyassa menetettiin almohadeille. On mahdollista, että hän neuvoi luopumaan niistä valtakuntaa pohjoisesta uhkaavien vaarojen edessä. Vuonna 1156 Sfaxissa alkoi kapina, joka levisi nopeasti eikä sen tukahduttamiseksi tehty mitään. Vuonna 1159 amiraali Ahmed es-Sikeli (Pietari, Pietro) johti 160 aluksen ryöstöretkeä saraseenien hallussa olevia Baleaareja vastaan. Hän yritti vapauttaa piiritettyä Mahdiaa samalla laivastolla, mutta vetäytyi heti taisteluun osallistumisen jälkeen. Pietari ei menettänyt asemaansa, mutta Mahdiassa pysyneille kristityille ei lähetetty lisäapua ja kaupunki antautui 11. tammikuuta 1160, jolloin "Afrikkalaisen valtakunnan" aika päättyi.

Kansleri Maion politiikka johti yleiseen salaliittoon, ja marraskuussa 1160 Sisilian aatelisten johtaja Matteo Bonello murhasi Maion Palermossa. Paronit olivat kuitenkin pitkään suunnitelleet kuninkaan kukistamista. He halusivat heikon hallitsijan valtaistuimelle, ja he olivat suunnitelleet kuninkaan vanhinta poikaa, Apulian herttua Roger IV:tä mahdolliseksi seuraajaksi.

Maion salamurhan jälkeen kuninkaalliseen palatsiin hyökkäsi kaksi kuninkaan omaa sukulaista: avioton velipuoli Simon, jonka hän oli karkottanut Tarantosta hallituskautensa alkuvaiheessa, ja avioton veljenpoika kreivi Tancred di Lecce. Kuningas vangittiin koko perheensä kanssa, ja hänen henkensä säästyi Mandran kreivi Riccardon ansiosta. Sen jälkeen herttua Rogeria IV:ttä kuljetettiin kulkueessa pitkin katuja ja ilmoitettiin, että hänet kruunataan katedraalissa kolmen päivän päästä.

Yritys syrjäyttää hänet melkein onnistui, ja kapinoita puhkesi Sisiliassa ja mantereella. Palermon kuninkaallinen palatsi ryöstettiin aarteistaan, kuten suuren arabialaisen maantieteilijä al-Idrīsī hopeinen planisfääri, joka joutui pakenemaan Sisiliasta, kun saaren muslimit joutuivat väkijoukon hyökkäysten kohteiksi. Mutta Vilhelm tukahdutti häiriöt nopeasti. Hän määräsi ankaran rangaistuksen toisinajattelijoille, jotka eivät tällä kertaa saaneet apua ulkomailta.

Kuningas pysyi jonkin aikaa salaliittolaisten käsissä, jotka aikoivat murhata tai vain syrjäyttää hänet, mutta kansa ja armeija kokoontuivat hänen ympärilleen. Hän sai valtansa takaisin, murskasi sisilialaiset kapinalliset, sokaistutti aateliston johtaja Matteo Bonellon ja kukisti lyhyen sotaretken avulla loput regnoista eli valtakunnan äärialueista, kostaen näin kapinallisten tekemän Buteran kaupungin polttamisen. Kuninkaan poika Roger sai surmansa harhanuolesta, joka ammuttiin palatsia vastaan tehdyn kuninkaan vapauttamisen ensimmäisen hyökkäyksessä. Historioitsija Hugo Falcandus, joka näyttää olleen aina valmis mustamaalaamaan kuninkaallisia, sanoi kuninkaan potkineen "petollisen" poikansa kuoliaaksi.

Viimeiset vuodet

Vilhelm I:n porfyyrinen sarkofagi Monrealen katedraalissa

Vapautuneena feodaalikapinoinnista Vilhelm uskoi hallintonsa miehille, jotka olivat kansleri Maio di Barin kouluttamia ja teki heistä triumviraatin: hovin ylinotaari Matteo d'Aiello, kreivi Silvestro di Marsico, joka oli perinyt Maion omaisuuden ja Syrakusan vielä vihkimätön piispa, englantilaissyntyinen Richard Palmer.

Hänen viimeiset vuotensa olivat rauhallisia, hänestä tuli todellisen paavin pääpuolustaja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisaria vastaan, ja normannikaarti saattoi paavi Aleksanteri III:n Lateraanipalatsiin marraskuussa 1165.

Vilhelm I kuoli noin 45-46 -vuotiaana 7. toukokuuta 1166, ja hänet haudattiin Palermon katedraaliin. Sieltä hänen poikansa ja seuraajansa Vilhelm II siirrätti hänen jäännöksensä Monrealen katedraaliin rakennuksen osittain valmistuttua noin 1170–1180 -luvulla.

Avioliitto ja jälkeläiset

Hän avioitui vuonna 1149 Navarran prinsessa Margaritan (n. 1135 – 12. elokuuta 1183) kanssa, joka oli Navarran kuningas García IV Ramírezin ja tämän ensimmäisen puolison Marguerite de L'Aiglen tytär.

Heille syntyi neljä lasta:

• Roger IV, Apulian herttua (1152–1161)
• Robert III, Capuan prinssi (1153– n. 1160)
• Vilhelm II, Sisilian kuningas (1153–1189)
• Henrik, Capuan prinssi (1158–1172)

Perintö

Vilhelm I oli taitava hallitsija, joka tukahdutti menestyksekkäästi valtakuntansa paronien salaliitot. Hänen lisänimensä oli hänen vihollistensa antama. Hän suojeli tieteitä ja taiteita ja osoitti uskonnollista suvaitsevaisuutta. Hänen hovissaan vierailleiden joukossa oli monia muslimeja.

Kiistanalaisia tulkintoja sisarpuolesta, kuningatar Constanzasta

Boccaccion kirjoittamassa kuuluisten naisten elämäkertoja sisältävässä teoksessa De Mulieribus Claris ("Kuuluisia naisia") vuodelta 1361-1362, kerrotaan että Constanza I:n syntyessä, joka esitetään Vilhelmin tyttärenä, calabrialainen apotti Joachim kertoi Vilhelmille, että hän aiheuttaisi Sisilian tuhon. Vilhelm uskoi ennustukseen ja pakotti nuoren Constanzan ryhtymään nunnaksi estääkseen häntä menemästä naimisiin ja hankkimasta lapsia. Tämä oli selvästi ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että Constanza oli Roger II:n postuumisti syntynyt tytär ja Vilhelm I:n sisarpuoli. Kronikoitsija Giovanni Villani (n. 1276/1280–1348) sanoi, että Vilhelm yritti tappaa Constanzan tämän ennustuksen vuoksi, kunnes veljenpoika kreivi Tancred, Apulian herttua Roger III:n avioton poika, suostutteli hänet lähettämään tämän luostariin.

Saksalainen oppinut Joachim Camerarius vanhempi (1500–1574) väitti, että Constanza lähetettiin yksinkertaisesti luostariin Vilhelm I:n vastaisen vallankaappauksen aikana turvallisuutensa vuoksi ja hän pysyi siellä kihlaukseensa asti olematta koskaan nunna. Kronikoitsijat Hugo Falcandus ja Riccardo di San Germano (ennen 1170–1243 jälkeen) väittivät, että Constanza oli kasvatettu ja koulutettu kuninkaallisen palatsin sijaan luostarissa. Ranskalainen historioitsija François Eudes de Mézeray (1610–1683) oli sitä mieltä, että Constanzasta ei koskaan tullut nunnaa.

Lähteet

• Curtis, Edmund: "William I. of Sicily". Julkaisussa: Chisholm, Hugh (toim.). Encylopaedia Britannica. Vol. 28 (11. painos). Cambrige University Press. S. 671
• Alio, Jacqueline: Margaret, Queen of Sicily. Trinacria, 2017.
• Loud, Graham A. & Metcalf, Alex (toim.): The Society of Norman Italy. Brill, 2002.
• Luscombe, David & Riley-Smith, Jonathan (toim.): The New Cambridge Medieval History: Volume 4, C. 1024–c. 1198, Part II. Cambridge University Press, 2004.
• Norwich, John Julius: The Kingdom in the Sun 1130–1194. Longman, London, 1970.
• History of the Tyrants of Sicily at Patrologia Latina.
• Herbermann, Charles, toim. (1913). "Naples". Catholic Encyclopedia. New York: Robert Appleton Company.