Veikko Helle
Veikko Kullervo Helle (11. joulukuuta 1911 Vihti – 5. helmikuuta 2005 Lohja) oli yksi aikansa keskeisistä sosialidemokraattisista suomalaispoliitikoista.
| Veikko Helle | |
|---|---|
 Veikko Helle vasemmalla |
|
| Eduskunnan puhemies | |
| Edeltäjä | Vieno Johannes Sukselainen (VI) |
| Seuraaja | Ahti Pekkala |
| Pääministerin sijainen | |
|
Karjalaisen II hallitus
15.7.1970 – 29.10.1971 |
|
| Edeltäjä | Päiviö Hetemäki |
| Seuraaja | Päiviö Hetemäki |
| Työvoimaministeri[1] | |
|
Koiviston I hallitus
1.1.1970 – 14.5.1970 Karjalaisen II hallitus 15.7.1970 – 29.10.1971 Paasion II hallitus 23.2.1972 – 4.9.1972 Sorsan III hallitus 31.12.1982 – 6.5.1983 |
|
| Edeltäjä |
Viljo Virtanen Esa Timonen Keijo Liinamaa Jouko Kajanoja |
| Seuraaja |
Esa Timonen Keijo Liinamaa Valde Nevalainen Urpo Leppänen |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 11. joulukuuta 1911 Vihti |
| Kuollut | 5. helmikuuta 2005 (93 vuotta) Lohja |
| Tiedot | |
| Puolue | SDP |
Elämä
muokkaaVeikko Helteen vanhemmat olivat puuseppä, kansanedustaja Edvard Helle ja Alina Aleksandra Videll. Helle kävi kansakoulun ja vuonna 1932 Työväen Akatemian. Helle työskenteli puuseppänä isänsä puusepänliikkeessä sekä Matti Kuuselan tehtaalla Hyvinkäällä. Hän oli myöhemmin itsenäisenä liikkeenharjoittajana vuoteen 1951 saakka.
Helle seurasi isänsä jalanjäljissä myös työväenyhdistykseen, kunnallispolitiikkaan ja myöhemmin eduskuntaan. Hän aloitti uransa politiikassa vuoden 1936 kunnallisvaaleissa ja hän eteni hiljalleen vaativampiin tehtäviin. Hän oli SDP:n kansanedustajana vuosina 1951–1983, hallituksessa hän istui neljästi, eduskunnan puhemiehistöön hän kuului yhtäjaksoisesti 1972–1983 ja toimi eduskunnan puhemiehenä 1976–1978. Lisäksi hän toimi useita kertoja tasavallan presidentin valitsijamiehenä.
Helle oli toinen kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri ja myöhemmin työvoimaministeri Mauno Koiviston I hallituksessa 1970, työvoimaministeri ja pääministerin sijainen Ahti Karjalaisen II hallituksessa 1970–1971, työvoimaministeri Rafael Paasion II hallituksessa 1972 ja työvoimaministeri Kalevi Sorsan III hallituksessa 1982–1983.
Helle pyrki SDP:n puheenjohtajaksi vuoden 1963 puoluekokouksessa, mutta hävisi äänestyksen Rafael Paasiolle. Puolueen sisäisissä kiistoissa hän lukeutui oikeiston, Väinö Tannerin ja Väinö Leskisen kannattajiin. Ministerin arvonimen Helle sai vuonna 1986.
Helle tunnettiin aikanaan puhujanlahjoistaan ja herrasmiesmäisestä, vaatimattomasta käytöksestään. Hänellä oli tapana esitellä itsensä sanoilla ”puuseppä Suomen eduskunnasta”.[2] Helle nautti koko uransa ajan arvostusta yli puoluerajojen.
Helle oli Vihdin kunnanvaltuuston jäsen 52 vuotta 1937–1988 ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja 1958–1976. Hän oli Yleisradion hallintoneuvoston jäsen 1964–1970[3].
Muistaminen
muokkaaVihdin Nummelan tori nimettiin vuonna 1999 Veikko Helteen toriksi.[4]
Erkki Kannoston veistämä Veikko Helteen muistomerkki paljastettiin elokuussa 2011 Vihdin Nummelan työväentalon edustalla.[2]
Teokset
muokkaa- Puuseppä Suomen eduskunnassa, toimittanut Olavi Hurri. Tammi 1981
- Kehityksen tahto – Vihdissä pidettyjä puheita. Nummelan teollisuusyrittäjät 1992
Lähteet
muokkaa- Veikko Helle Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Veikko Helle Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
Viitteet
muokkaa- ↑ 28.2.1970 saakka ministeri kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriössä
- ↑ a b Puuseppä Veikko Helle veistettiin graniittiin Demari 23.8.2011
- ↑ Viljakainen, Jarmo: Liite 3: Yleisradion hallintoelimet 1964-1970 Reporadio – Yleisradion vaaran vuodet 1965-1972. 2008. Viitattu 1.2.2022.
- ↑ Nummelaan Veikko Helteen tori 7.10.1999. Yle. Viitattu 24.6.2014.
Aiheesta muualla
muokkaa- Rakennusmestari Erkki Salenius, Kansalaismuisti
- Itse asiassa kuultuna, tv-haastattelu vuodelta 1998, 59 min, Yle Areena.