Avaa päävalikko

Vehoniemen automuseo

Vehoniemen automuseo, Kangasala

Vehoniemen automuseo on Kangasalan Vehoniemenharjulle rakennettu automuseo. Vehoniemen automuseon sijainti on noin 10 kilometrin päässä Kangasalta, Lahdentien varressa lähellä Kaivannon kanavaa. Tampereelle on matkaa noin 25 kilometriä. Automuseo on myös perinteinen motoristien kokoontumispaikka[2].

Vehoniemen automuseo
Vehoniemen automuseo1.jpg
Perustettu 1983
Sijainti Vehoniemenharju, Kangasala
Koordinaatit 61°24′30″N, 024°09′28″E
Vierailijoita vuodessa noin 200 000 (2012)[1]
Johtaja Aki Suutarinen
Kotisivut Automuseo.com

Museon vieressä on Vehoniemen näkötorni, josta voi katsella Kangasalan järvi- ja harjumaisemia ja luonnonsuojelualue, jolla voi retkeillä. Ensimmäinen näkötorni rakennettiin vuosina 1892–1893 ja se purettiin 1910-luvulla. Nykyinen näkötorni on valmistunut vuonna 1927 ja kunnostettu viimeksi 1990-luvulla. Museon pysäköintipaikalta johtavat jyrkät portaat harjun rinnettä alas Roineen rantaan.[3]

Sisällysluettelo

Museon historiaMuokkaa

Vehoniemen matkailumajaMuokkaa

Museon paikalla sijaitsi 1980-luvun alkuvuosiin saakka vuosina 1928−1929 rakennettu Vehoniemen matkailumaja[4], joka eli kukoistuskauttaan 1930-luvulla ja oli suosittu automatkailukohde. Matkailumajan suunnitteli rakennusmestari Heikki Tiitola ja sen omisti aluksi Vehoniemenharju Osakeyhtiö. Ravintolasalin koristemaalaukset teki tamperelainen taidemaalari Gabriel Engberg. Majan viereen valmistui vuonna 1929 kaksikerroksinen majoitusrakennus, jossa oli 16 huonetta. Majalla vierailivat muiden muassa Norjan kruununprinssi Olavi ja prinsessa Märtha vuonna 1936, tasavallan presidentti Kyösti Kallio ja rouva Kaisa Kallio vuonna 1938 sekä pääministeri Jukka Rangell ja Natsi-Saksan salaisen poliisin Gestapon päällikkö Heinrich Himmler vuonna 1942. Vuonna 1938 majan osti Suomen Matkailuliitto (silloinen Suomen Matkailijayhdistys), joka myi sen vuonna 1967 Matka ja Ravinto Oy:lle. Viimeisenä omistajana oli ravintoloitsija Raili Sallinen, joka lopetti matkailumajan toiminnan vuonna 1980.[3]

Automuseon perustaminenMuokkaa

Kangasalalainen kuljetusyrittäjä Olavi Sallinen – ei sukua Raili Salliselle – aloitti harrastuksensa vanhojen autojen parissa jo 1950-luvulla, jolloin hän hankki ensimmäisen vanhan autonsa, Rugby Touring -henkilöauton vuodelta 1924. Näihin aikoihin Suomessa alkoi järjestäytynyt vanhoihin autoihin kohdistunut harrastustoiminta, johon Sallinen lähti heti mukaan. Vuosikymmenien mittaan hänen autokokoelmansa karttui. Vuonna 1980 Olavi Sallinen osti Vehoniemen matkailumajan puolisonsa Lilja Sallisen kanssa automuseon perustamista varten ja vuonna 1982 he purattivat huonokuntoiset vanhat rakennukset tallettaen samalla kaiken majan historiaan liittyneen materiaalin. Samaan aikaan Olavi Sallinen myi kuljetusliikkeensä keskittyäkseen kokonaan tulevan automuseon toimintaan. Uuden automuseorakennuksen suunnitteli insinööri Hans Danielsson ja se pyrittiin saamaan ulkonäöltään niin paljon alkuperäistä matkailumajaa muistuttavaksi kuin se olosuhteet ja paikan tuleva käyttö huomioon ottaen oli mahdollista. Museo avattiin yleisölle keväällä 1983 ja se sai innostuneen vastaanoton; jo ensimmäisen kesän aikana siellä vieraili noin 28 000 kävijää. Vuonna 1985 perustettiin Sallisen aloitteesta Kangasalle toinen ajoneuvomuseo, Suomen Sotilas- ja erikoisajoneuvohistoriallinen museo, jonka tilat sijaitsivat Pikonkankaalla lähellä Kangasalan kirkonkylää.[3][5][6]

Vehoniemen Automuseosäätiö / Mobilia-säätiöMuokkaa

Museon toiminnan vilkastuessa ja monipuolistuessa myös sen riskit kasvoivat. Vuonna 1986 Lilja ja Olavi Sallinen perustivat museotoiminnan taustavoimaksi Vehoniemen Automuseosäätiön, jolle siirtyivät Vehoniemen automuseon ja Suomen sotilas- ja erikoisajoneuvohistoriallisen museon toiminnot ja kokoelmat. Vehoniemen Automuseosäätiön peruskokoelman muodostivat tällöin kolmisenkymmentä autoa. Ostojen lisäksi säätiön kokoelmat karttuivat lahjoituksin. Ensimmäiset säätiön saamat autolahjoitukset olivat Volkswagenin maahantuojan VV-Auto Oy:n lahjoittama Volkswagen Kupla vuodelta 1951, sisäministeriön lahjoittama Volvo-poliisiauto vuodelta 1980 sekä Kangasalan kunnan lahjoittama Land Rover -paloauto vuodelta 1955. Vuonna 1988 Vehoniemen Automuseosäätiön kokoelmassa oli jo 68 ajoneuvoa.[7]

Olavi Sallisen vuosien aikana luomien kontaktien ansiosta Vehoniemelle saatiin näytteille myös kansainvälisiä autoharvinaisuuksia ulkomaisista alan museoista. Sallisen työ ajoneuvohistorian tallettamiseksi sai tunnustusta jo vuonna 1987, jolloin puolustusministeriö nimesi Suomen Sotilas- ja erikoisajoneuvohistoriallisen museon sotahistorialliseksi erikoismuseoksi.[6] Vuonna 1988 Vehoniemen Automuseosäätiö osti Nesteen avustuksella Britanniasta ranskalaisvalmisteisen, vuoden 1898 mallisen Georges Richard -auton, joka oli Suomen ainoa 1800-luvulta peräisin oleva moottoriajoneuvo.[8]

1980-luvun lopulla liikenneministeriö etsi Tielaitoksen ylläpitämälle Tiemuseolle uutta toimintamallia ja aloitti Vehoniemen Automuseosäätiön ja Kangasalan kunnan kanssa neuvottelut valtakunnallisen tieliikennemuseon perustamisesta Kangasalle. Uusi tieliikennemuseo avattiin Kangasalan Kisarannassa vappuna 1992, ja julkisyhteisöjen ylläpitämäksi säätiöksi vuonna 1991 muutettu Vehoniemen Automuseosäätiö (vuodesta 1999 Mobilia-säätiö) siirsi koko näyttelytoimintansa uusiin tiloihin vuonna 1994. Kesällä 1994 Sallisen perheen omistukseen jääneessä entisessä museotilassa avattiin museoautonäyttely, minkä seurauksena hyvin harva uskollisista kävijöistä edes tiesi säätiön siirtäneen toimintansa pois Vehoniemenharjulta.[7]

2000-luvulla Vehoniemen automuseo on edelleen kävijämääriltään kaikkien museoiden kärkipäässä ja mahdollisesti Kangasalan suosituin matkailukohde. Museon toiminnasta ovat Olavi Sallisen jälkeen vastanneet hänen tyttärensä Leila Suutarinen ja tämän puoliso Aki Suutarinen.[3]

Museossa esillä olevat ajoneuvotMuokkaa

 
J. K. Paasikiven ZIS-110

Museossa on noin 50 entisöidyn ajoneuvon vaihtuva näyttely.[1] Vehoniemen automuseossa on ollut maailman ainoa Mercedes-Benz 300 SEL Waxenberger 6.3. Niitä valmistettiin kolme kappaletta. Siellä on myös poliisille lahjoitettu Trabant. Museon erikoisuuksiin kuuluvat vielä Neuvostoliiton presidentti J. K. Paasikivelle vuonna 1955 lahjoittama ZIS-110-henkilöauto[9], Ranskan Helsingin-suurlähettilään vuonna 1935 omaan käyttöönsä maahantuoma Renault Nervasport -urheiluauto[10] sekä oululaisen sotilasmestari Väinö Neubergin itse varaosista kokoama, vuonna 1956 ensirekisteröity Volkswagen Kupla.

Museossa on myös pääasiassa japanilaisia moottoripyöriä 1970-luvun alusta.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Blomberg, Olli: Kuljetuksesta kulttuuriin – Sallisten tie Kerimäeltä Kivennavan kautta Kangasalle. Olavi Sallinen, 1997. ISBN 952-90-8712-8.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Museo ei ole työ vaan tapa elää, Aamulehti 7.8.2013
  2. Vehoniemen automuseo; Visit Kangasala
  3. a b c d Pala kauneinta Suomea – Vehoniemi. Pirkanmaan Kuvalehti 1/2012, s. 16–22. Kangasala: Promillion Oy, 2012.
  4. Blomberg 1997, s. 192
  5. Blomberg 1997, s. 193.
  6. a b Kimmo Levä (toim.): Kammella käyntiin: tieliikenne itsenäistä Suomea luomassa, s. IX–X. Kangasala: Vehoniemen Automuseosäätiö, 1992.
  7. a b Kimmo Levä (toim.): Yölinjalla: Mobilia-vuosikirja 2011, s. 86–93. Kangasala: Mobilia-säätiö, 2011.
  8. Leila Suutarinen (toim.): Vehoniemeläinen 6/1988, s. 8–11. Kangasala: Vehoniemen Automuseosäätiö, 1988.
  9. Blomberg 1997, s. 208
  10. Leila Suutarinen (toim.): Vehoniemeläinen 1985, s. 9. Kangasala: Vehoniemen automuseo.

Aiheesta muuallaMuokkaa