Vartiosaari
Vartiosaari (ruots. Vårdö, Vådö) on saari ja kaupunginosa numero 48 kaakkoisessa Helsingissä. Vartiosaari on toisaalta myös osa-alue Laajasalon peruspiirissä.
| Vartiosaari | |
|---|---|
| Vårdö | |
 Kaupungin kartta, jossa Vartiosaari korostettuna. Helsingin kaupunginosat |
|
| Kaupunki | Helsinki |
| Suurpiiri | Kaakkoinen suurpiiri |
| Kaupunginosa nro | 48 |
| Pinta-ala | 1,01 km² |
| Väkiluku | 31 (1.1.2005) |
| Väestötiheys | 31 as./km² |
| Postinumero(t) | 00830 |
| Lähialueet | Meri-Rastila, Jollas, Yliskylä, Tammisalo, Villinki |
Alue ja sijainti muokkaa
Vartiosaaren kaupunginosa kuuluu Helsingin itäosien sisäsaaristoon. Alue on sikäli aitoa saaristoa, ettei sinne johda siltaa eikä siellä ole teitä autoille. Kaupunginosa käsittää paitsi itse Vartiosaaren myös sen etelä- ja pohjoispuolella sijaitsevat pienemmät saaret. Pohjoispuolella sijaitsevat Tervaluoto (ruots. Tjärholmen) ja Vasikkaluoto (Kalvholmen) sekä eteläpuolella Paloluoto (Brändholmen), Kotiluoto (Hemholmen), Läntinen Villaluoto (Västra Ullholmen), Pohjoinen Villaluoto (Norra Ullholmen) ja Itäinen Villaluoto (Östra Ullholmen).
Vartiosaaren kaupunginosa sijaitsee Tammisalon eteläpuolella, Laajasalon Yliskylän itäpuolella ja Meri-Rastilan länsipuolella. Tammisalosta sen erottaa Jatasalmi, Laajasalosta Reposalmi ja Meri-Rastilasta Ramsinsalmi.
Asutus ja käyttö muokkaa
Vartiosaaressa asuu vuonna 2022 alle kymmenen henkeä.[1] Alueella sijaitsee viitisenkymmentä kesäasuntoa ja huvilaa. Saaressa on satakunta palstaviljelmää kaupungilta vuokratulla maalla.
Helsingin kaupunki omistaa noin 90 % Vartiosaaren 83 hehtaarin pinta-alasta ja myös pääosan ympäröivistä saarista. Kaupunki omistaa myös suuren osan huviloista.[2] Saareen ei rakenneta uusia asuntoja.[3]
Historiaa muokkaa
Vartiosaaresta louhittiin kiveä Suomenlinnan rakennustöiden tarpeisiin 1700-luvun puolivälissä. Saaresta tuli varakkaiden helsinkiläisten kesänviettosaari 1800-luvun lopussa. Tiettavästi ensimmäinen kesähuvila rakennettiin vuonna 1889.[2] Pääosin huvila-asutus on kuitenkin peräisin 1900-luvun alusta.[4]
Saaren kaavoitusvaihtoehdot ovat vaihdelleet ja herättäneet keskustelua vuosikymmeniä. Vuodesta 1948 aina 1960-luvun alkuun saakka Vartiosaaressa oli yksityishuviloiden lisäksi Alko-yhtiön henkilökunnan lomakeskus. Uudessa yleiskaavaehdotuksessa Vartiosaarta esitettiin asuinalueeksi, ja Kansallis-Osake-Pankki osti Alkon alueet sekä yksityishuviloita aikeenaan rakentaa saaresta Tammisalon kaltainen yhteisö. Kaavaehdotukseen kuului myös moottoritie Kruununhaasta Laajasaloon ja Vartiosaaren kautta Vuosaareen. Vuonna 1970 kaupunginhallitus kumosi hankkeet, ja vuosien 1972 ja 1992 yleiskaavoissa Vartiosaari oli virkistysaluetta. Vuonna 1997 saari kuitenkin rajattiin pois saariston osayleiskaavasta, ja vuoden 2002 yleiskaavaluonnoksessa Vartiosaari varattiin taas rakennettavaksi asumiskäyttöön jopa 9 000 asukkaalle, mikä herätti voimakasta vastustusta. Saaren huvilamiljöö inventointiin vuonna 2009 mukaan valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi osana Helsingin höyrylaivareittien kesähuvila-asutusta.[1]
Vuonna 2016 kaupunginvaltuusto hyväksyi niukalla enemmistöllä Vartiosaaren osayleiskaavan 5 000–7 000 asukkaan kerrostaloalueeksi[5], mutta lukuisten valitusten jälkeen Helsingin hallinto-oikeus kumosi kaavan vuonna 2018. Päätös tuli lainvoimaiseksi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä samana vuonna.[6][7] Alueen poikki suunniteltiin myös kolmea uutta siltaa ja Saaristoratikkaa, raitioyhteyttä Yliskylästä Vuosaareen, mutta myös liikennehankkeet kumoutuivat hallinto-oikeuden päätöksen myötä. Vuonna 2022 Vartiosaari osoitettiin pysyvästi virkistyskäyttöön.[3]
Luonto muokkaa
Vartiosaaren luonto on monipuolinen.[4] Koko Suomen ainoa rantaruttojuuriesiintymä löytyy Vartiosaaren etelärannalta; tämä kasvupaikka on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi.[8] Saarella sijaitsee näköalapaikka Vartiokallio, joka kohoaa noin 33 metrin korkeuteen merenpinnasta.[2]
Lauttaliikenne muokkaa
Kutsuvenepalvelu Aurinkolautta liikennöi Yliskylästä Vartiosaareen keväästä syyskuuhun saakka. Matka Reposalmen yli kestää vain muutaman minuutin.[2] Lisäksi FRS Finland liikennöi saareen Kalasatamasta, Herttoniemenrannasta ja Vuosaaresta osana Helsingin itäistä saaristoreittiä.
Lähteet muokkaa
- Helsinki alueittain (2005). Laajasalon peruspiiri[vanhentunut linkki] (PDF)
- Helsingin Vesiliikenneraportti 2006[vanhentunut linkki] (PDF) – Vartiosaaresta esimerkiksi s. 13–14, ja 86.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Vartiosaaren osayleiskaava / Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (pdf) hel.fi. 24.1.2022. Helsingin kaupunkiympäristö. Viitattu 11.3.2022.
- ↑ a b c d e Kangasluoma, Emilia: Kuin Kolilla konsanaan Helsingin Sanomat. 10.6.2022. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ a b Kymäläinen, Simo: Helsinki käänsi kelkkansa lähimetsien rakentamisessa: Vartiosaari säilyy virkistysalueena ja Stansvikin asuntoja harkitaan uudelleen Yle Uutiset. 29.9.2021. Viitattu 4.3.2022.
- ↑ a b Koponen, Heidi: Vartiosaaren maisemaselvitys (pdf) hel.fi. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto. Viitattu 11.3.2022.
- ↑ Salomaa, Marja: Vartiosaaresta tiukka öinen vääntö – täpärä enemmistö Helsingin valtuustosta kannatti saaren rakentamista Helsingin Sanomat. 27.10.2016. Viitattu 9.4.2021.
- ↑ Salmi, Sara: Suunnitelmat Vartiosaaren rakentamisesta jäihin – "Osoittaa sen, että kaupunkisuunnittelun pitää huomioida tarkemmin viheralueiden ja luonnon merkitys" Yle Uutiset. 8.11.2018. Viitattu 4.3.2022.
- ↑ Vartiosaaren kaavoitus – ikiliikkujaa keksimässä Vartiosaari-seura ry. Viitattu 8.9.2019.
- ↑ Ryttäri, Terhi: Rantaruttojuuri. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 204.
Aiheesta muualla muokkaa
- Vartiosaaren luonto – ja eläintalliyhdistys ry (Arkistoitu – Internet Archive)
- Vartiosaari-seura
- Vartiosaaren retkeilykartta
- Google Maps: Vartiosaari satelliitista
- Strang, Jan: Saaristounelmia Helsingissä – Vartiosaaren ja Helsingin itäsaariston pienten saarten historia. Helsinki: Antiikki-Kirja, 2016. ISBN 978-951-98135-2-3.
- Leppänen, Marko: Stadin villi vihreä saari. Suomen Luonto, 8.4.2011, 70. vsk, nro 3, s. 54–59. Helsinki: Suomen luonnonsuojeluliitto. ISSN 0356-0678.