Wikipedia

Väinö Voipio

suomalainen tuomari ja kirjailija

Väinö Taneli (Daniel) Voipio (vuoteen 1901 Åkerman; 11. joulukuuta 1884 Viipuri – 9. huhtikuuta 1976 Helsinki) oli suomalainen kihlakunnantuomari, hovioikeuden asessori, kirjailija sekä Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja 1958–1963.[1] Voipio julkaisi vuosina 1923–1963 useita näytelmiä ja kolme romaania sekä 1960-luvulla uskontokriittisiä ja uskonnonfilosofisia kirjoja.

Väinö Voipio
Väinö Voipio 1940-luvulla.
Väinö Voipio 1940-luvulla.
Henkilötiedot
Syntynyt11. joulukuuta 1884
Viipuri
Kuollut9. huhtikuuta 1976 (91 vuotta)
Helsinki
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti kihlakunnantuomari
kirjailija
Kirjailija
Tuotannon kielisuomi
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Elämä ja ura muokkaa

Voipion vanhemmat olivat senaattori D. W. Åkerman ja yhteiskunnallisesti aktiivinen opettaja Emma Åkerman o.s. Perander.[1] Heidän kolmetoista lastaan suomensivat kaikki vuonna 1901 sukunimensä Åkermanista Voipioksi perheen kesäpaikassa Taipalsaaren Nikin tilalla sijainneen Voipionniemen mukaan.[2] — Väinö Voipion veli oli teologi Aarni Voipio.

Väinö Voipio kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin suomalaisesta klassillisesta lyseosta vuonna 1903, suoritti oikeustieteellisen tutkinnon Helsingin yliopistossa 1909 ja sai varatuomarin arvon 1912. Voipio toimi Viipuri-lehden päätoimittajana 1913–1914 ja sen jälkeen asianajajana Viipurissa vuoteen 1933 ja sitten vuoden ajan Helsingissä.[1] Hän oli Viipurin kaupunginvaltuuston jäsen 1929–1931.[3] Vuodesta 1934 Voipio oli sihteerinä oikeuskanslerinvirastossa ja vuodesta 1937 asessorina Viipurin hovioikeudessa. Viimeksi hän työskenteli tuomarina, 1942–1949 Pielaveden ja 1950–1954 Nilsiän tuomiokunnassa.[1]

Voipion esikoisteos oli vuonna 1919 salanimellä Teodor Varjola ilmestynyt näytelmänluontoinen romaani Eri leireistä. Kertomus sortovuosilta. Sitä seurasi myöhempinä vuosikymmeninä kolme muuta romaania ja suuri joukko näytelmiä.[1] Huvinäytelmiä Lönnrot on tulossa (1923) ja Pariisiin (1924) esitettiin Kansallisteatterissakin.[3] 1930-luvulla Voipio kirjoitti nimellä Björn Sund viisi ruotsinkielistä pamflettia ja kokosi niiden sisällön 1937 suomeksi ilmestyneeseen tokseen Isänmaan eheys. Siinä hän toivoi Suomen ”eheytyvän” kielellisesti. Kirjailijana Voipion lopullisen läpimurron muodosti kuitenkin vasta 1947 ilmestynyt romaani Yli lain ja kaikkien tuomioiden, joka voitti Gummeruksen romaanikilpailun ja teki hänestä hetkessä tunnetun. Hän oli suunnitellut teosta sitä ennen jo vuosia. Uskontoon liittyvät teemat nousivat Voipion tuotannossa esille myöhempinä vuosina ja huipentuivat 1960-luvulla ilmestyneeseen uskontokriittiseen trilogiaan Jumalan puolustus (1961), Kahleissa vai vapaana (1967) ja Pelotuksen uskonto (1969). Niitä seurasi vielä 1973 Vapaa-ajattelijain liiton kustantama Vihreä katkismus. ”Ikuisten totuuksien” tarkastelua.[1]

Voipio meni 1912 naimisiin serkkunsa Elsi Orkamon kanssa ja he saivat neljä lasta. Yksi heidän pojistaan oli eläintieteen professori Paavo Voipio.[1]

Vapaa-ajattelija muokkaa

Voipio erosi kirkosta heti kun se tuli mahdolliseksi lain myötä vuonna 1923.[1] 1960-luvulla Voipio kirjoitti puheenvuoroja uskonnosta Suomen Sosialidemokraattiin. Hän arvosteli luterilaisen kirkon asemaa.[1] Voipio mainitsee kouluhallituksen ylijohtaja Mikael Soinisen tehneen 1921 esityksen yleisen siveysopin ottamiseksi koulujen oppiaineeksi, mutta kirkko vastusti sitä. Voipion mielestä kirkko on saavuttanut ylivallan Suomen kulttuurielämässä.[4] Voipio katsoi, että kirkko on pyrkinyt keskiajalta saakka yksinvaltaan kansankasvatuksessa. Voipio sanoi, että kirkko vastusti nuorisoseurojen ja kansanopistojen perustamista ja että papisto säätyvaltiopäivillä kielsi kansakoulujen perustamista varten tarvittavat määrärahat.[5] Hänellä oli muutenkin vahvoja poliittisia mielipiteitä, mutta hän ei sitoutunut mihinkään puolueeseen.[3]

Vuonna 1963 Väinö Voipio määritteli vapaa-ajattelijan seuraavasti:

”Vapaa-ajattelija on henkilö, joka luodessaan elämänkatsomustaan pyrkii pysyvästi tarkistamaan ajattelunsa perusteita antamatta auktoriteettiuskon sanella käsityksiään, pitäymyksiään ja ohjeitaan. Hän pyrkii vapautumaan ennakkoluuloista, jotka kahlehtivat henkeämme ja pitävät silmämme sokeina. Historiallisesti ottaen on vapaa-ajattelijain tehtävänä ollut ja on yhä edelleen erityisesti uskontojen kriittinen tarkastelu, ihmisten uskontosidonnaisuudesta vapauttaminen ja täyden uskonnon- ja ajatuksenvapauden vaatiminen.”[6]

Väinö Voipio oli 1960-luvulla innoittajana myös humanismista kiinnostuneille ja oli perustamassa Suomen humanistiyhdistystä Helsingissä 1968.[7]

Vakaumuksellisuuden Voipio sanoi olevan ”sydämen lämmön sanelemaa tahtoa toimia kaikkea sitä kärsimystä, pimeyttä ja vääryyttä vastaan”. Kirjoituksissaan Voipio puhui totuuden ja hyvyyden puolesta tehdystä työstä lähimmäisen ja koko kansan hyväksi. Vapaa-ajattelijain tehtävää hän kuvasi joskus ihmisyysaatteeksi, johon rakkaus ja oikeudenmukaisuus sisältyvät. Ihanteena hän esitti epäitsekkään toiminnan puhtain keinoin. 1970-luvun kulttuurimaailmaa Voipio moitti oman edun tavoittelusta.[1]

Voipio testamenttasi ruumiinsa Helsingin yliopiston anatomian laitokselle opetustarkoituksiin. Vapaa-ajattelijat olivat toimineet tämän käytännön puolestapuhujina. Hänen tuhkauurnansa haudattiin lopulta Malmin hautausmaalle.[1] Vapaa-ajattelijain liiton vuonna 1993 perustettu Väinö Voipio -palkinto on nimetty hänen mukaansa.[8]

Teoksia muokkaa

Romaaneja muokkaa

  • Eri leireistä : kertomus sortovuosilta. WSOY 1919 (nimimerkillä Teodor Varjola)
  • Puolitie : yhteiskunnallinen romaani. Otava 1934
  • Yli lain ja kaikkien tuomioiden: Romaani. Jyväskylä: Gummerus, 1947. – 5. tekijän uusima painos 1958.
  • Ihmisen käskynhaltija. (Edellisen melko itsenäinen jatko-osa.) Jyväskylä: Gummerus.

Uskonnonfilosofiset kirjat muokkaa

Näytelmiä muokkaa

  • Lönnrot on tulossa : 3-näytöksinen huvinäytelmä. Viipurin näyttämön näytelmäkilpailussa palkittu teos. Werner Söderström osakeyhtiön näytelmäsarja 75. WSOY 1923
  • Ilman miestä : 1- näytöksinen huvinäytelmä. Näytelmäkirjasto n:o 17. Kirja, Helsinki 1925
  • Elämä elämästä : yksinäytöksinen näytelmä. Seuranäytelmiä 251. Karisto 1926
  • Aateloitu : yksinäytöksinen kohtaus isänmaan historiasta. Werner Söderström oy:n näytelmäsarja 114. WSOY 1929
  • Salakirjoitus : yksinäytöksinen huvinäytelmä. Suomen naisten liikuntakasvatusliiton näytelmäsarja 2. Hyvinkää 1930
  • Kannattamaton yritys : kaksinäytöksinen hupailu. Seuranäytelmiä 436. Karisto 1938
  • Ritarijuhla : kolminäytöksinen näytelmä. Tammen näytelmiä 36. Tammi 1945
  • Kolmas Virtanen : 1-näytöksinen näytelmä. Seuranäytelmiä 560. Karisto 1952
  • Pelastus : yksinäytöksinen historiallinen näytelmä. Gummeruksen näytelmiä 64. Gummerus 1957
  • Aurinkohetki : historiallinen pienoisnäytelmä. Gummeruksen näytelmiä 69. Gummerus 1960
  • Emakkosika eli Tapahtuipa pappilassa : yksinäytöksinen hupailu. Kulttuurityön keskus, Helsinki 1963

Muita julkaisuja muokkaa

Omalla nimellä:

  • Valtioneuvoston päätös rahaolojen säännöstelemisestä. Suomen teollisuusliiton julkaisuja 2. Helsinki 1946
  • Tuomari - kirjailija teoksessa K. J. Gummerus Oy:n juhlamuisto : kustannusliikkeen 75-vuotisjuhlissa pidetyt puheet sekä juhlaruno. Gummerus 1948
  • Kylät keskelle kirkkoa. Erikoispainos Suomen sosialidemokraatista 1961. Tekijä, Helsinki 1961
  • Norjan puhuja - Suomen vaikenijat. Suomen sosialidemokraatti, Helsinki 1963
  • Avoin vastaus arkkipiispan haasteeseen. Eripainos Suomen sosialidemokraatista 1964-1965. Tekijä, Helsinki 1965

Nimimerkillä Björn Sund:

  • Den bildade finlandssvensken och Finland. Tekijä, Helsingfors 1930
  • Det förlorade fosterlandet som bör och kan återvinnas. Tekijä, Helsingfors 1933
  • Det återvunna fosterlandet : ett vårföredrag. Tekijä, Helsingfors 1934
  • En osynlig kommitté för lösande av universitetets språkfråga : något om frågans bakgrund, Tekijä, Helsingfors 1936, suomeksi nimellä Muudan näkymätön komitea Yliopiston kielikysymyksen ratkaisemiseksi : kysymyksen syvää taustaa. Tekijä, Helsinki 1936
  • P. E. Svinhufvud, svensk eller finne? : reflexioner med anledning av 75-årsdagen 15.XII.1936. Tekijä, Helsingfors 1936
  • Isänmaan eheys. Otava 1937
  • Miten saisimme Kalevalan lähemmäksi koko kansaa?. Tampere 1937

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f g h i j k Sundström, Kimmo: Väinö Taneli Voipio – lakimies, kirjailija, ateisti (PDF) 10.2.2009. Pääkaupunkiseudun ateistit. Viitattu 3.2.2012.
  2. ↑ Voipio, Iikko B.: ”Åkerman (1700–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 840–841. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. Teoksen verkkoversio.
  3. ↑ a b c Forsström, Johanna: ”Voipio, Väinö (1884–1976)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 659–660. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. Teoksen verkkoversio.
  4. ↑ Voipio, Väinö: Kylät keskelle kirkkoa. Helsinki: Tekijä, 1961. Erikoispainos Suomen sosialidemokraatista 1961.
  5. ↑ Avoin vastaus arkkipiispan haasteeseen. Helsinki: [s.n.], 1965. Eripainos Suomen Sosialidemokraatista 9. ja 11.12.64;4. ja 8.2. 65.
  6. ↑ Lainaus teoksessa Saari, Kari: Vapaa-ajattelijan käsikirja, s. 4. Helsinki: Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab, 1993. Teoksen verkkoversio.
  7. ↑ Taarna, Jorma: Aatteellisen humanismin historiaa Suomessa. Humanisti 4/1992. Julkaistu uudelleen teoksessa Vaismaa, Aaro (toim.): Kansanhumanismin ABC: Suomalaisen humanistiliikkeen sanomaa ja historiaa kolmelta vuosikymmeneltä, s. 59–62. Helsinki: Suomen humanistiliitto, 1998. ISBN 951-97679-2-4.
  8. ↑ Väinö Voipio -palkinto Vapaa-ajattelijain liitto ry. Arkistoitu 6.12.2008. Viitattu 3.9.2009.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Väinö_Voipio&oldid=22055943”