Väinö Siikaniemi

suomalainen keihäänheittäjä

Väinö Villiam Siikaniemi (alun perin Siegberg; 27. maaliskuuta 1887 Hollola24. elokuuta 1932 Helsinki)[1] oli suomalainen keihäänheittäjä ja olympiamitalisti joka oli myös opettaja, runoilija, kääntäjä ja sanoittaja.

Mitalit
Maa: Suomen suuriruhtinaskunta Suomi
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Tukholma 1912 keihäs
molemmat kädet
Urho Peltonen, Julius Saaristo ja Väinö Siikaniemi olympiakisoissa vuonna 1912.

Väinö Siikaniemen vanhemmat olivat maanviljelijä Kustaa Siegberg ja Eveliina Pukkinen. Hän pääsi ylioppilaaksi Lahden yhteiskoulusta 1907 ja hän opiskeli sitten Helsingin yliopistossa kemia pääaineenaan. Siikaniemi teki 1910 opintomatkan Hampuriin sekä opiskeli värikemiaa Tampereen teknillisessä opistossa. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1914 ja filosofian maisteriksi 1919. [2][3][4]

Siikaniemi toimi aluksi Pietarissa värikemiallisen laboratorion hoitajana ja oli Helsingissä Hankkijan palveluksessa. Hän oli lisenssikanslian osastonjohtajana 1918–1919 ja Suomen konsulina Danzigissa 1919–1921. Suomeen palattuaan Siikaniemi toimi yksityisenä liikemiehenä, opettajana eri oppilaitoksissa ja sanomalehtimiehenä. Hän oli muun muassa Henkisen Työn Yhtymän Henkinen Työ-julkaisun ulkomaisten asiain, pakinoiden ja haastattelujen toimittajana. Siikaniemi kirjoitti myös ulkomaisiin lehtiin muun muassa urheiluasioista ja piti radioesitelmiä.[2][4]

Siikaniemi voitti hopeaa Tukholman kesäolympialaisissa 1912 keihäänheiton molempien käsien yhteistuloskilpailussa (tulos 101,13 metriä, 54,09 + 47,04). Kisan voitti Julius Saaristo ja pronssia sai Urho Peltonen, joten Suomi otti kilpailussa kolmoisvoiton. Keihäänheiton yhden käden kilpailussa hän heitti viidenneksi tuloksella 52,43.[5] Siikaniemen urheilu-ura päättyi olympialaisiin. Hän keskittyi tämän jälkeen opintoihinsa ja valmistui matematiikan opettajaksi.

Siikaniemi heitti vuonna 1907 ensimmäisen keihäänheiton Suomen-ennätyksen 49,77. Urho Aaltonen rikkoi ennätyksen seuraavana vuonna.[6]

Siikaniemi oli myös runoilija, suomentaja ja laulujen sanoittaja. Hänen ensimmäiset runonsa ilmestyivät painettuina 1923 ja vuonna 1929 ilmestyi hänen ainoaksi jäänyt runokokoelmansa Avaruuden portilla. Siikaniemi sanoitti ensimmäiset suomalaiset menestysiskelmät Asfalttikukka (1929) ja Havaiji.

Kesällä 1929 Suomen Kuvalehti vuokrasi Aero-yhtiöltä Junkers F 13 K-SAL-lentokoneen ympäri Suomea kohdistuneelle mainoskiertueelle levittämään ilmailupropagandaa ja tekemään yleisölennätyksiä. Väinö Siikaniemi ja hänen vaimonsa Oili Siikaniemi seurasivat koneen mukana kuuden viikon ajan kiertueen liikkuessa Itä- ja Keski-Suomen järviseuduilla.[7]

Väinö Siikaniemi oli naimisissa vuodesta 1916 laulajatar Oili Siikaniemen (o.s. Silventoinen, 1888–1932) kanssa. Lied-laulajatar Oili Siikaniemi esiintyi monissa ulkomaisissa konserteissa Keski-Euroopassa ja Baltian maissa taiteilijanimellä Oili Sinimi. Hänen sisarensa oli säveltäjä Toivo Kuulan puoliso, laulaja Alma Kuula. Oili Siikaniemi kuoli 2. elokuuta 1932 äkillisen sairauden uhrina. Väinö Siikaniemi itse kuoli muutamia viikkoja myöhemmin keuhkokuumeen lisätautina saatuun yleiseen myrkytykseen. Siikaniemi oli saanut keuhkokuumeen yrittäessään lievittää masennustaan pitkien uintiretkien avulla. Eräissä lähteissä on väitetty Siikaniemen hukuttautuneen Saimaaseen vaimonsa kuoleman masentamana.

Teoksia

muokkaa
  • Esitelmä Eino Leinosta. 1926.
  • Avaruuden portilla, runokokoelma. Kirja, Helsinki 1929.
  • Kotiseudun kummulla, kotiseuturuno. Pellervo-lehti 1. lokakuuta 1931.

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Väinö Siikaniemi Olympedia. (englanniksi)
  2. a b Maisteri Väinö Siikaniemi, Helsingin Sanomat, 25.08.1932, nro 229, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  3. Ylioppilasmatrikkeli 1907, matrikkelinumero 31140 (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. a b Väinö Siikaniemi, Uusi Suomi, 25.08.1932, nro 229, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  5. Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 19. Otava, 1970.
  6. Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 433. Otava, 1970.
  7. Lentäjistä ja naisista, Suomen kansan lentoinnosta, ja kaikellaisista maskoteista. Pientä pakinaa kahden kotimaisen 'pitkänmatkanlentäjän' kanssa, Aamulehti, 21.07.1929, nro 196, s. 13, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 15.07.2024

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Siikaniemi, Päivi: Keihäsmies ja runoilija Väinö Siikaniemi. Hollolan kotiseutukirja IV, Lahti 1990.

Aiheesta muualla

muokkaa