Avaa päävalikko

Tuiran seurakunta

evankelis-luterilainen seurakunta Oulussa
Pyhän Luukkan kappeli Linnanmaalla on yksi seurakunnan neljästä kirkosta

Tuiran seurakunta on yksi Oulun seurakuntayhtymän seitsemästä seurakunnasta. Seurakunta toimii Oulun kaupungin Tuiran, Puolivälinkankaan, Koskelan, Pateniemen ja Kaijonharjun alueilla. Seurakunnassa on noin 40 000 jäsentä, noin 66,7 % alueen väestöstä.[1]

HistoriaaMuokkaa

Tuiran seurakunta aloitti toimintansa vuonna 1966. Oulun, Oulujoen kunnan ja Pateniemen kuntaliitoksessa Oulun tuomiokirkkoseurakunta kasvoi, kun Pateniemen alue liitettiin siihen. Seurakuntaa pidettiin liian suurena, niinpä tuomiokirkkoseurakunnan ja Oulujoen seurakunnan yhteinen kirkkovaltuusto päätti, että nämä kaksi seurakuntaa jaettaisiin neljäksi seurakunnaksi. Yksi näistä neljästä oli Tuiraan seurakunta. Kirkkohallitus ja valtioneuvosto vahvistivat päätöksen kesällä 1965 ja jako astui voimaan vuoden 1966 alusta. Seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra oli Paavo Paakinaho.[2] Tuiran seurakunnan nykyinen, järjestyksessä neljäs, kirkkoherra on Niilo Pesonen.

KirkotMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Tuiran seurakunta Oulun ev.-lut. seurakunnat. Viitattu 27. joulukuuta 2008.
  2. Manninen, Turo: Oulun kaupungin historia VI, s. 423-425. Oulu: Oulun kaupunki, 1995. ISBN 951-9234-48-9.
Tämä kirkkoihin tai muihin uskonnollisiin rakennuksiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.