Siirtymätalous
Siirtymätalous eli transitiotalous on talous, joka on siirtymässä suunnitelmataloudesta markkinatalouteen. Siirtymätaloudet vähentävät talouden säätelyä ja käyvät läpi talouden osa-alueiden liberalisoinnin. Olennaisin muutos on, että hintojen annetaan määräytyä markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Lisäksi yleensä alennetaan tuontitulleja, yksityistetään valtion hallitsemia yrityksiä ja pyritään luomaan rahoitusmarkkinat. Muutokset johtavat usein tulojen ja varallisuuden epätasa-arvon lisääntymiseen, korkeaan inflaatioon ja bruttokansantuotteen laskuun ainakin lyhyellä aikavälillä. Yleisimmin termiä siirtymätalous käytetään entistä Itä-Euroopan kommunistimaista.lähde?
Baltian maat
muokkaaBaltian maiden nopea siirtyminen Neuvostoliiton aikaisesta komentotaloudesta markkinatalouteen saattoi monet väestöryhmät huonoon asemaan 1990-luvun alussa. Varsinkin eläkeläisten taloustilanne heikkeni, koska uusilla tasavalloilla ei ollut varaa korottaa eläkkeitä vastaamaan markkinatalouden myötä kohonneita elinkustannuksia. Pohjakosketus Baltian maiden talouksissa koettiin vuonna 1993, jolloin Viron bruttokansantuote kutistui 9 prosenttia, Latvian 14,9 prosenttia ja Liettuan 16,2 prosenttia. Inflaatio oli tuona vuonna Virossa 90 prosenttia, Latviassa 109 prosenttia ja Liettuassa 410 prosenttia. Vapaa markkinatalous vaikutti suunnitelmatalouteen tottuneista balteista kaiken kaikkiaan kaoottiselta, mikä johti yleisen järjestyksen heikkenemiseen. Järjestäytynyt rikollisuus lisääntyi, ja suunnitelmataloudelle tyypillinen korruptio rehotti.[1]
Markkinatalouden perusta Baltian maissa oli omaisuuden yksityistäminen. Asuntoja ja yrityksiä yksityistettiin kansalaisen työuran pituuden perusteella myönnettyjen investointikuponkien avulla, ja neuvostohallinnon pakkolunastamia kiinteistöjä palautettiin niiden alkuperäisille omistajille. Omaisuuden palauttaminen oli monimutkainen ja yhteiskunnallisia jakolinjoja synnyttänyt prosessi, ja omaisuusriidat saattoivat jatkua pitkään selvittämättöminä. Eläkeläisten tavoin taloudellisen siirtymän uhreja olivat maaseudun työttömät ja alityöllistetyt, joilta puuttuivat aloitekyky ja pääoma. Yrittäjät, jotka halusivat aloittaa nykyaikaisen maataloustuotannon, joko ostivat tai vuokrasivat maa-alueensa. 1990-luvun jälkipuoliskolla Baltian maista tuli talousuudistusten ansiosta houkuttelevia kohteita suorille ulkomaisille sijoituksille. Viro toimi edelläkävijänä siirtymällä vapaakauppaan ja tekemällä radikaaleja veroratkaisuja. Julkinen infrastruktuuri yksityistettiin Baltian maissa 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, mikä synnytti paljon poliittisia kiistoja ja skandaaleja.[1]
Talouskasvu kiihtyi Baltian maissa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, ja ne nousivat EU:n nopeimmin kasvavaksi alueeksi. Vuosina 2003–2007 bruttokansantuotteen vuosittainen 7–11 prosentin kasvu Baltian maissa sijoitti ne maailman parhaiten suoriutuneiden talouksien joukkoon. Voimakas kasvu johtui suurimmaksi osaksi kotimaisesta kulutuksesta ja asuntorakentamisen noususuhdanteesta.[1]
Siirtymätalouksia
muokkaaKansainvälinen valuuttarahasto arvioi vuonna 2000 seuraavat maat siirtymätalouksiksi[2]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b c Kasekamp, Andres: Baltian historia, s. 252-257. Vastapaino, 2013. ISBN 978-951-768-411-8.
- ↑ Transition Economies: An IMF Perspective on Progress and Prospects 3.11.2000. IMF. (englanniksi)
Kirjallisuutta
muokkaa- Piirainen, Timo (toim.): Itä-Euroopan murros ja Suomi. Oy Gaudeamus Ab 1993. ISBN 9516625665