Wikipedia

Väinö Kivisalo

suomalainen poliitikko

Väinö Kivisalo (vuoteen 1903 Paavi, 18. lokakuuta 1882 Karkku – 29. maaliskuuta 1953 Helsinki) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1929–1948.[1] Sisällissodan aikana Kivisalo työskenteli kansanvaltuuskunnan hallinnossa maaherraa vastaavassa tehtävässä Hämeen läänihallituksen komissaarina.[2] Myöhemmin hän oli perustamassa Kristillisten Sosialidemokraattien Liittoa ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana 1946–1947. Kivisalon esityksestä SDP:n puolueohjelman jyrkkää ”uskontopykälää” lievennettiin sosialidemokraattisen työväenliikkeen ja evankelis-luterilaisen kirkon lähentämiseksi.[3]

Väinö Kivisalo
Väinö Kivisalo 1920-luvulla.
Väinö Kivisalo 1920-luvulla.
Kansanedustaja
1.8.1929–21.7.1948
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Hämeen eteläinen
Henkilötiedot
Syntynyt18. lokakuuta 1882
Karkku
Kuollut29. maaliskuuta 1953 (70 vuotta)
Helsinki
Ammatti piirisihteeri, palstatilallinen

Elämä muokkaa

Varhaiset vuodet muokkaa

Karkun Heinoossa syntyneen Väinö Kivisalon vanhemmat olivat talollinen Fredrik Fabian Paavi (1836–1899) ja Vammalasta kotoisin ollut Hilma Grönlund (1848–1884).[1] Äiti kuoli Kivisalon ollessa kaksivuotias, minkä jälkeen isä avioitui tyrvääläisen Eufrosyne Miina Juhontyttären (s. 1867) kanssa.[4] Hän kävi ainoastaan kiertokoulua ja työskenteli lapsesta asti kotitilallaan, kunnes perhe menetti talonsa isän kuoltua.[5][6] Seuraavaksi Kiviniemi oli maataloustöissä Suoniemellä, Akaassa, Urjalassa, Hattulassa ja Vanajassa sekä tehdastyöläisenä Tampereella.[7] Vuodesta 1904 lähtien hän työskenteli August Eklöfin omistamalla höyrysahalla Hämeenlinnan Varikonniemessä ja asui muun muassa Parolan Pullerinmäessä.[5] Kivisalo liittyi SDP:n jäseneksi vuonna 1903. Hän kartutti tietojaan ahkeralla itseopiskelulla ja toimi vuodesta 1907 lähtien leipätyönsä ohessa eri sosiaalidemokraattisten järjestöjen tilapäispuhujana. Käytyään puolueopiston vuonna 1913 Kivisalo palkattiin Hämeen eteläisen vaalipiirin piirisihteeriksi.[6][7]

Sisällissota muokkaa

Sisällissodan alettua Kivisalo nimitettiin vastoin tahtoaan Hämeen lääninkomissaariksi, kun Emil Murto ja Emil Saarinen olivat kieltäytyneet tehtävästä.[2] Hän toimi myös Hämeenlinnan vallankumousoikeuden puolustusasianajajana. Kivisalon kerrottiin huolehtineen punakaartin ottamien vankien hyvinvoinnista ja pelastaneen heitä jopa tuomioilta. Saksalaisten edetessä huhtikuun jälkipuoliskolla kohti Hämeenlinnaa Kivisalo seurasi kansanvaltuuskuntaa Viipuriin, josta hän valkoisten hyökätessä pakeni Kotkaan jääden lopulta vangiksi Kymissä toukokuun alkupäivinä. Kivisalo päätyi Kouvolan vankileirille, josta hänet pian siirrettin Riihimäen vankileirille.[5] Elokuussa Kivisalo sai 12 vuoden kuritushuonetuomion valtiopetoksesta, mutta hänet armahdettiin joulukuussa 1921.[6] Suorittaessaan tuomiotaan Sukevan varavankilassa Kivisalo kirjoitti työläisvanhemmille suunnatun kasvatusoppaan.[8][9]

Kansanedustajana muokkaa

Vapauduttuaan Kivisalo työskenteli 1923–1925 sosialidemokraattien piirisihteerinä Tampereella ja 1925–1929 jälleen Hämeenlinnassa. Vuonna 1928 hän osallistui SDP:n edustajana Brysselissä pidettyyn Sosialistisen työväen internationaalin kongressiin. Kivisalo jätti piirisihteerin toimensa vuonna 1929, jolloin hänet valittiin kansanedustajaksi.[7] Kivisalo kuului puolueessa 1920-luvulta lähtien vaikuttaneeseen aktiivisten kristittyjen ryhmään. Hän oli Kristillisen Työläisnuorisoliiton jäsen ja kertoi jopa tulleensa sosialidemokraatiksi Raamattua lukemalla.[3][10] Kivisalo suhtautui kuitenkin kriittisesti evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja erosi sen jäsenyydestä heti uskonnonvapauslain astuessa voimaan vuonna 1923. Kivisalo liittyi takaisin kirkkoon vuonna 1939, jolloin hän osallistui Yhdysvalloista levinneen Moraalinen varustautuminen -liikkeen tapaamisiin muun muassa Aulangolla.[10][11][12]

Kivisalo julkaisi useita lehtiartikkeleita ja kirjoja, joissa hän käsitteli kirkon ja työväenliikkeen suhdetta. Kivisalon mukaan niiden piti yhdistää voimansa työläisten hyväksi. Kivisalo piti valtionkirkkoa tarpeellisena, mutta nyt se oli Jumalan valtakunnaksi julistautunut hirmuvalta. Kirjassaan Yhteiskuntaelämä kristilliseksi hän peräänkuulutti uskonnollisten piirien asennemuutosta sekä kirkon ja työväenliikkeen aatemaailmoita yhdistäviin linjoihin pohjautuvaa yhteistyötä. Kivisalo painotti alkukristillisyyden ihanteita sekä sosiaalista kristillisyyttä ja piti kapitalismia epäkristillisenä.[13] Kirkon ja sosiaalidemokraattien yhteistyö oli hänen mukaansa myös yksi keino kommunismin torjumiseksi.[14] Kivisalo korosti kansanvaltaisuutta ja varoitti Neuvostoliiton kaltaisesta diktatuurista, sillä ainoastaan demokratia takasi kristinuskoon kuuluvan vapauden.[15]

Keväällä 1946 perustettiin Kivisalon aloitteesta Kristillisten Sosialidemokraattien Liitto.[3] Hänestä tuli Yrjö J. E. Alasen ohella järjestön alkuvuosien merkittävin hahmo.[16] Kesäkuun 1946 puoluekokouksessa Kivisalo esitti muutoksia SDP:n puolueohjelman vuodelta 1903 peräisin olevaan "uskontopykälään", jossa vaadittiin kirkon ja valtion eroa sekä uskonnonopetuksen poistamista.[3] Hänen mukaansa vaatimukset estivät sosialidemokraattien ja kirkon välien parantamisen ja olivat karkottaneet työväenliikkeestä monia uskonnollisia työläisiä.[10][14] Uskonnonopetusta hän piti kansaa yhdistävänä tekijänä, josta luopuminen aiheuttaisi jakaantumisen erilaisiin lahkoihin.[17] Ohjelmakohtaa muutettiin lopulta seuraavassa puoluekokouksessa vuonna 1949. Uusitun ohjelman mukaan kirkon ja valtion suhteet oli järjestettävä kansanvaltaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja uskonnonvapauden periaatteita vastaaviksi. Uskonnonopetuksessa puolestaan tuli yhdistää kirkkohistorian ja uskonnonhistorian opetus yleiseksi kulttuurihistorian opetukseksi.[18]

Eduskuntatyönsä ohessa Kivisalo viljeli Hämeenlinnan maalaiskunnassa sijainnutta palstatilaansa. Hän oli presidentin valitsijamiehenä 1931, 1937, 1940 ja 1943 sekä Hämeenlinnan maalaiskunnan kunnanvaltuuston jäsen vuodesta 1925.[1] Kivisalo vaikutti myös sosialidemokraattisessa raittiusliitossa ja osuustoimintaliikkeessä sekä toimi muun muassa Hämeen Kansan avustajana.[6][19] Kivisalo kuoli Helsingissä 70-vuotiaana maaliskuussa 1953. Hänet on haudattu Ahveniston hautausmaahan.[20]

Perhe muokkaa

Väinö Kivisalon ensimmäinen puoliso oli hämeenlinnalainen Olga Helenius (s. 1878), jonka kanssa hän oli naimisissa vuosina 1904–1944.[1] Pariskunnalla oli neljä lasta.[5] Vuonna 1945 Kivisalo avioitui Eeva Karoliina Reinikaisen kanssa.[1]

Teoksia muokkaa

  • Maatalous sosialismin vallitessa. Hämeenlinna: Hämeen eteläisen vaalipiirin sosialidemokraattinen piiritoimikunta, 1917.
  • Lasten kotikasvatus : työläisvanhempain ja nuorison käteen ja sydämeen. Hämeenlinna: Etelä-Hämeen sosialidemokraattinen piiritoimikunta, 1922.
  • Kivisalo, Väinö (toim.): Meidän lasten kirja. Kuvitus Ola Fogelberg. Helsinki: Työ, 1922.
  • Kristillisyys ja sosialidemokratia. Tampere: Hämeen läänin pohjoisen vaalipiirin sosialidemokraattinen piiritoimikunta, 1924.
  • Työväenliike Etelä-Hämeessä : muistojulkaisu 25-vuotistoiminnasta. Hämeenlinnan: Hämeen eteläinen sosialidemokraattinen piiritoimikunta, 1931.
  • Yhteiskuntaelämä kristilliseksi. Helsinki: Tammi, 1946.

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e Väinö Kivisalo Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 5.11.2008.
  2. ↑ a b Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 184, 251–252. Punaisen Suomen historia 1918. Helsinki: Valtion painatuskeskus; Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-86007-9-1.
  3. ↑ a b c d Kähkönen, Esko: Uskonnonopetuksen asema Suomen koulunuudistuksessa 1944–1970, s. 42–45. Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran julkaisuja 101. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura, 1976. ISBN 951-91111-1-5. Kansalliskirjasto.
  4. ↑ Fredrik Fabian Jacobsson Paavi 3.1.2024. Geni. Viitattu 8.3.2024.
  5. ↑ a b c d Valtiorikosylioikeuden akti 8158 – Kivisalo, Väinö (s. 9–10, 14-16) Valtiorikosylioikeuden aktit. 24.8.1918. Kansallisarkisto. Viitattu 8.3.2024.
  6. ↑ a b c d Väinö Kivisalo 50-vuotias. Suomen Sosialidemokraatti, 18.10.1932, nro 285, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 8.3.2024.
  7. ↑ a b c Sos.-dem. työläisten ja pienviljelijäin vaaliliiton ehdokkaat Hämeen eteläisessä vaalipiirissä. Hämeen Kansa, 23.6.1939, nro 76, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 8.3.2024.
  8. ↑ Valkoiseen vapauteen. Suomen Työmies, 30.12.1921, nro 81, s. 8. Kansalliskirjasto. Viitattu 8.3.2024.
  9. ↑ Lasten kotikasvatus. Hämeen Kansa, 11.4.1922, nro 40, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 8.3.2024.
  10. ↑ a b c Koskelainen, Laura: Sosiaalidemokraattien suhtautuminen kirkkoon ja uskontoon vuosina 1946–1952, s. 12. Pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2013. Teoksen verkkoversio (PDF).
  11. ↑ Koskelainen 2013, s. 40–41.
  12. ↑ Kulhia, Ali: Uutta, vanhaa ja lainattua : Tampereen Kaupunkilähetyksen kristillissosiaalisen työn asemoituminen hyvinvointivaltion rakentumisessa vuosina 1939–1973, s. 65–66. Väitöskirja. Akaa: tekijä, 2011. ISBN 978-952-10741-7-2. Teoksen verkkoversio (PDF).
  13. ↑ Koskelainen 2013, s. 27–28.
  14. ↑ a b Koskelainen 2013, s. 34–35.
  15. ↑ Koskelainen 2013, s. 17–18.
  16. ↑ Koskelainen 2013, s. 9.
  17. ↑ Kähkönen 1976, s. 235.
  18. ↑ Mäkinen, Joonas: Sivustaseuraajasta kansankirkon toimijaksi : SDP:n kirkkopolitiikka vuosina 1977–1987, s. 7. Pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2008. Teoksen verkkoversio (PDF).
  19. ↑ Väinö Kivisalo 50-vuotias. Hämeen Kansa, 18.10.1932, nro 197, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 8.3.2024.
  20. ↑ Kivisalo, Väinö Ahveniston hautausmaan virtuaalipolku. Hämeenlinnan seurakunnat. Viitattu 8.3.2024.

Aiheesta muualla muokkaa

  • Kivisalo, Väinö: Niiden muistoksi joita ei enää ole : puhe kansalaissodan johdosta kaatuneiden muistoksi Riihimäen hautausmaalla huhtikuun 16 p:nä 1939. Hämeenlinna: 1939. Työväenliikkeen kirjasto (PDF).
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Väinö_Kivisalo&oldid=22337985”