Lalli
Lalli (mahdollisesti Laurentius, Lauri tai Lalloi) on otaksuttavasti 1100-luvulla elänyt köyliöläinen talonpoika[1], joka kansanperinteen mukaan surmasi piispa Henrikin Köyliönjärven jäällä 20. tammikuuta noin vuonna 1156.
Vanhin maininta Lallista piispa Henrikin surmaajana on Hemminki Maskulaisen virrestä vuodelta 1616. Lallista kertoo lisäksi muun muassa Johannes Messenius 1620–1630-luvuilla kirjoittamassaan Scondia illustrata -teoksessa.[2] Piispa Henrikin surman puolestaan mainitsee ainakin Uppsalan arkkipiispa Jakob Ulfsson vuonna 1478.[3] Kirjallisia lähteitä pidetään nykyään kuitenkin epämääräisinä, ja koska varhaisimmatkin niistä on kirjoitettu kauan oletettujen tapahtumien jälkeen, monet historiantutkijat epäilevät Henrikin ja siten myös Lallin olemassaolon todenperäisyyttä. Ennen useat tutkijat, kuten esimerkiksi Jalmari Jaakkola 1930-luvulla, sen sijaan pitivät Lallia historiallisena henkilönä. Heidän käsitystensä mukaan tämä oli paikallinen suurtalonpoika, joka oli jopa ylhäistä syntyperää.[4]
Mikäli Lallin oletetaan olevan historiallinen henkilö, hän olisi ensimmäinen suomalainen, joka tunnetaan historiassa nimeltä.[5]
Pyhän Henrikin legenda ja Piispa Henrikin surmavirsi muokkaa
1200-luvun lopulta peräisin oleva Pyhän Henrikin legenda kertoo piispan surmaajan olevan nimeltä mainitsematon murhamies, joka tappoi piispan julmasti tämän ”tahdottua ojentaa murhaajaa kirkollisella kurilla”. Piispa Henrikin surmavirsi, jonka varhaisin muistiinmerkitty versio on vasta 1600-luvulta, antaa piispan kuolemasta hyvin toisenlaisen kuvan. Erään surmavirren version mukaan piispa Henrik oli Ruotsin kuninkaan Eerikin kanssa lähtenyt ristiretkelle ”Hämeen maalle”. Surmavirren alkuosaan myöhemmin tehdyn lisäyksen mukaan matkakumppani vaihtuu kuninkaasta ajomieheen.[6] Matka tapahtuu keväällä eikä tammikuussa, johon Henrikin kuolinpäivä on kansanperinteen mukaan sijoitettu.
Matkallaan piispa Henrik oli käynyt vierailulla Lallin kotona tämän ollessa poissa. Piispa oli tarinan mukaan ottanut ruokaa, olutta ja heiniä ja maksanut niistä korvauksen. Isännän palattua Lallin vaimo Kerttu (Gertrud) väitti piispan väkipakolla ottaneen tarpeet maksamatta niistä mitään. Raivostunut Lalli lähti kirves kädessään veljiensä Pentin ja Olavin kanssa piispan reen perään. Köyliönjärven jäällä he surmasivat Henrikin. Surmavirren eri versiot ja perimätieto on julkaistu Suomen kansan vanhat runot -sarjan Varsinais-Suomea käsittelevässä osassa.
Piispa Henrikin surmavirren loppu on alun tavoin lainaa Pyhän Henrikin legendasta. Sen mukaan Lalli katkaisi piispan sormen havitellessaan hänen sinettisormustaan, mutta sormi upposi lumeen. Kerrotaan, että seuraavana kesänä soutumatkalla olleet pikkupoika ja sokea mies löysivät sormen huuhtoutuneena rannalle, toisen version mukaan he tapasivat sen keskellä kesää kellumassa jäälautalla. Kun poika kosketti sokeaa miestä sormella, sai tämä näkönsä takaisin. Kerrotaan myös, että Lalli otti kuolleelta piispalta hiipan ja asetti sen päähänsä. Kotiin palattuaan hän yritti riisua päähinettä, mutta se oli kuitenkin juuttunut kiinni niin lujasti, että Lallin hiukset irtosivat hiipan mukana. Surmavirren mukaan Lalli kuoli surmatyön jälkeisenä kesänä hiirilauman ajettua hänet pienen järven rannalla kasvaneen puun latvaan, josta Lalli putosi järveen ja hukkui. Harjavallassa sijaitseva järvi sai myöhemmin tapauksen johdosta nimen Hiirijärvi. Martti Haavion mukaan hiiriin liittyvä teema on kopioitu saksalaisista mäuseturm-tarinoista ja lisätty alkuperäiseen surmavirteen jälkikäteen.[7]
Lalli-nimen etymologiaa muokkaa
Lalli on todennäköisesti muunnos kristitystä Laurentius-nimestä. Se voi myös olla suomalainen nimi, joka tarkoittaa karhua, isoa lihavaa miestä tai jättiläistä. Koska kunnioitettua karhua ei haluttu häiritä sitä nimeltä kutsuen, siitä käytettiin kiertoilmaisuja kuten karvalalli, lallokki tai lallonen.lähde? Suomalaisessa paikannimistössä Lalli esiintyy muun muassa Pirkkalassa, jossa on sekä paikannimi Lalli että Lallinlahti.[8]
Lallin perinne nykypäivänä muokkaa
Talonpoika Lalliin liittyvä perinne elää nykyäänkin vahvana erityisesti Satakunnan eteläosissa. Se on antanut nimensä useille paikoille, tapahtumille ja yhteisöille. Köyliössä sijaitsee vuonna 1989 paljastettu professori Aimo Tukiaisen veistämä Lallin patsas. Lisäksi paikkakunnalla toimivat muun muassa urheiluseura Köyliön Lallit sekä tanssi- ja konserttipaikkana tunnettu Lallintalo. Vuosina 1917–2009 maakunnassa ilmestyi Lalli-niminen sanomalehti. Piispa Henrik ja Lalli esiintyvät Nousiaisten vaakunassa, entisessä Köyliön, nykyisessä Säkylän vaakunassa puolestaan ovat kuvattuna Henrikin hiippa ja Lallin kirves.
Myös Lalliin liittyviä muinaismuistoja on useita. Tunnetuimmat ovat Lallin asumus Köyliössä sekä Lallin itkukivi Harjavallan Hiirijärvellä. Kansanperinteen mukaan molemmat ovat paikkoja, joissa Lalli piispa Henrikin surmattuaan piileskeli. Köyliönjärven Kirkkosaaressa sijaitsee Köyliönkartano eli Vanhakartano, jonka sanotaan alun perin olleen Lallin omistuksessa ja joutuneen hänen kuolemansa jälkeen katolisen kirkon haltuun. Kartanon mailla on niin sanottu Lallin kellari, joka amiraali Carl Tersmedenin 1740-luvulla muistiin merkitsemän kertomuksen mukaan toimi varhaisten kristittyjen kokoontumispaikkana Lallin vaimon Kertun käännyttyä kristinuskoon.[9] Kellari on kuitenkin tutkimusten mukaan peräisin vasta 1500-luvulta.[10]
Lähteet muokkaa
- Jaakkola, Jalmari: ”Vähän Lallista ja Lalloilasta”. Satakunta – Kotiseututukimuksia X. Helsingin yliopiston Satakuntalainen osakunta, 1936.
Viitteet muokkaa
- ↑ Suuret Suomalaiset - Ehdokkaat Yle Vintti. Viitattu 20.1.2023.
- ↑ Jaakkola, s. 21.
- ↑ Jaakkola, s. 32.
- ↑ Jaakkola, s. 23–24.
- ↑ Varjus, Seppo: Tiesitkö kuka on historian ensimmäinen nimeltä tunnettu suomalainen? Ilta-Sanomat. 25.8.2015. Viitattu 20.1.2023.
- ↑ Suvanto, Seppo: ”Ensimmäinen ristiretki -tarua vai totta – muinaisrunot ja todellisuus”. Historian Aitta XX, 1987.
- ↑ Katajala, Kimmo: Suomen ensimmäinen murhamysteeri Agricola. 3.8.1999. Viitattu 20.1.2023.
- ↑ Lalli ja Lallinlahti (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 31.10.2019.
- ↑ Jaakkola, s. 22–23.
- ↑ Lallin kellariin pääsi pitkän tauon jälkeen Länsi-Suomi. 6.9.2012. Viitattu 20.4.2014.
Kirjallisuutta muokkaa
- Ganander, Christfried (toim. Pentikäinen, Juha): Mythologia Fennica. Recallmed, 1995. ISBN 951-9221-72-7.
- Haavio, Martti: Piispa Henrik ja Lalli – Piispa Henrikin surmavirren historiaa. WSOY, 1948.
- Heikkilä, Tuomas: Pyhän Henrikin legenda. SKS, 2005.
- Lehtinen, Jussa: Lallin ajo - historiallinen seikkailukertomus. Kirjalabyrintti, 2012.
- Heikkilä, Tuomas: Lalli – Kansallismurhaajan muotokuva. Tammi, 2022. ISBN 9789520445447.
- Heikkilä, Mikko K.: Heinien herrat - Suomen historian pisin perinne. Warelia Kustannus Oy, 2022. ISBN 978-952-387-027-7
- Havaste Paula: Tuulen vihat. Gummerus 2014 ISBN 978-951-20-9718-0
- Havaste Paula: Maan vihat. Gummerus 2015 ISBN 978-951-24-0057-7
- Havaste Paula: Veden vihat. Gummerus 2016 ISBN 978-951-24-0355-4
- Havaste Paula: Lumen armo. Gummerus 2017 ISBN 978-951-24-0709-5
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lalli Wikimedia Commonsissa
- Heininen, Simo: ”Talonpoika Lalli – Paha pakana vai vihainen viljelijä?”. Tiede, 15.3.2005.[vanhentunut linkki]
- Mäkelä-Alitalo, Anneli; Palola,Ari-Pekka: Lalli (k. noin 1160) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 12.1.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Katso myös muokkaa
- Hunnun Herra ja Kirmukarmu ovat myös tarunomaiset kristitty saarnaaja ja tätä vastustanut pakana.