Wikipedia

Hirvas (Karjalan tasavalta)

Hirvas[1][2] (ven. Ги́рвас, Girvas) on maalaiskunta ja sen keskustaajama Karjalan tasavallan Kontupohjan piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Suunujoen ja Pionernyi-kanavan rannalla 53 kilometriä Kontupohjasta luoteeseen.[3] Taajamassa on 1 200 ja kunnassa 1 800 asukasta (vuonna 2012)[4].

Hirvas
Гирвас, Girvas
Päljärven vesivoimala
Päljärven vesivoimala

Hirvas

Koordinaatit: 62°28′3″N, 33°40′45″E

Valtio Venäjä
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Kontupohjan piiri
Hallinto
 – Asutustyyppi taajama
 – Hallinnon tyyppi maalaiskunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 1 955,3 km²
Väkiluku (2012) 1 800
Aikavyöhyke UTC+3 (MSK)











Hirvaan kunta Kontupohjan piirin kartalla.

Maantiede ja asutus muokkaa

Hirvaksen kunnan pinta-ala on 1 955,3 neliökilometriä[5]. Se rajoittuu koillisessa Kontupohjan piirin Käppäselän, kaakossa Tedjärven ja etelässä Kentjärven ja Petrovskin kuntiin sekä lännessä Suojärven piirin Naistenjärven ja luoteessa Porajärven kuntiin[6]. Pinta-alasta 79,6 % on metsää ja 18,8 % vesistöjä[7].

Seudun maisemaa leimaavat luoteis-kaakkoissuunnassa kohoavat harjut, joiden välissä on järviä, jokia ja soita. Tärkeimmät joet ovat Suunujoki, Semsjoki (ven. Semtša), Bolšaja Vinka ja Talpus. Järviä ovat Sandaljärvi, Päljärvi, Suunujärvi, Lavalampi, Kuivajärvi (Suhoje), Kodanlampi ja Elmus.[8] Kunnan alueella sijaitsee kolme luonnonmuistomerkkeinä suojeltua suoaluetta[9].

Keskustaajaman lisäksi kuntaan kuuluvat Raiguban ja Elmuksen asutukset sekä Antipinskajan, Jouhojan (ven. Jevhoja), Jyrkänmäen (Jurkostrov), Juustjärven, Tiutian, Koikarin, Lintujärven, Lismajärven (Ližmozero), Pyhäniemen, Sagarvojan (Krasnaja Retška), Sununsuun (Ussuna) ja Valkeamäen (Belaja Gora) kylät[10]. Sadan–kahdensadan asukkaan keskuksia ovat Tiutia, Jyrkänmäki ja Elmus[4]. Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan kunnan asukkaista 68 % on kansallisuudeltaan venäläisiä, 22 % karjalaisia, 4 % valkovenäläisiä, 1 % ukrainalaisia ja 1 % suomalaisia[11].

Historia muokkaa

Seudun kanta-asukkaat ovat pääosin lyydiläisiä,[12] osin varsinaiskarjalaisia, aunuksenkarjalaisia ja venäläisiä[13]. Lintujärvi oli 1500–1600-luvuilla eteläisimmän Lapin pogostan keskus.[14]. Tiutia on kuuluisa marmorilouhoksistaan[15].

Hirvaksen taajama on syntynyt vuonna 1931 Kontupohjan vesivoimalaan kuuluvan padon ja siihen liittyvän uittokourun rakentamisen yhteydessä. Vuodesta 1940 lähtien siellä toimi sotilaslentokenttä.[3] Jatkosodassa vuosina 1941–1944 alue oli Suomen miehittämä. Neuvostoaikana Hirvaksella oli kaupunkimaisen taajaman status (vuodesta 1950)[16].

Liikenne, talous ja palvelut muokkaa

Kunnan kautta kulkee Pietarin ja Murmanskin välinen valtatie M18 sekä Kontupohjan, Juustjärven, Porajärven ja Suojärven välinen maantie. Hirvakseen johtaa maantie Suojun asemalta.[7] Taajamasta ja kylistä on linja-autoyhteydet Kontupohjaan[17].

Talous perustuu kaivosteollisuuteen ja sähköntuotantoon. Tärkeimmät yritykset ovat liuskekiveä louhiva Karelmineral ja Päläjärven vesivoimalaitos. Maataloutta edustavat Kontupohjan maatalousyrityksen kolme karjatilaa, kahdeksan yksityistilaa, kolme kalanviljelylaitosta, kaksi mehiläistarhaa sekä asukkaiden palstaviljelmät.[18]

Keskustaajaman palveluihin kuuluu kaksi lastentarhaa, keskikoulu, kulttuuri- ja vapaa-ajankeskus, kirjasto, pieni poliklinikka, yleinen sauna, posti, pankki, joukko kauppoja ja leipomo. Eräitä palveluja on myös Tiutiassa ja Jyrkänmäessä.[19] Hirvaksessa on vuonna 2007 valmistunut ortodoksinen kirkko[3].

Nähtävyydet ja matkailu muokkaa

Seudulta on löydetty lukuisia muinaisia asuinpaikkoja. Jyrkänmäen, Lismajärven Suurisaaren ja Pienisaaren sekä Niinisaaren kylillä on historiallisen asutuksen status. Rakennusmuistomerkkejä ovat Niinisaaren, Sununsuun ja Valkeamäen kirkot, Jorššin ja Lismajärven Pienisaaren tsasounat sekä Suurisaaren vanhat asuintalot. Niinisaaren vuonna 1620 rakennettu puukirkko on valtakunnallinen suojelukohde. Historiallisiin kohteisiin kuuluvat Pienisaaren karsikkometsä, Valkeamäen marmorilouhos sekä Venäjän kansalaissodassa ja toisessa maailmansodassa kaatuneiden hautapaikat.[20] Muita nähtävyyksiä ovat Suunujoen kanjoni ja Hirvaksen hylätty lentokenttä[21]. Nautjärven (ven. Navdozero) rannalla on kalastus- ja metsästysmaja[22]. Läheisyydessä sijaitsevat korkea Porokoski sekä myös Hirvas-niminen koski että sen läheinen tulivuoripuisto[23]. .

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Venäjän federaation paikannimiä, s. 59. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2.
  2. ↑ Hramtsova, O. & Troitskaja, Je.: Finskije sootvetstvija nazvani naseljonnyh punktov Respubliki Karelija, s. 24. Petrozavodsk: , 2008. Teoksen verkkoversio (viitattu 26.5.2015).
  3. ↑ a b c Karelija: entsiklopedija. Tom 1, s. 252. Petrozavodsk: Petropress, 2007. ISBN 978-5-8430-0123-0.
  4. ↑ a b Generalnyi plan, s. 19.
  5. ↑ Generalnyi plan, s. 25.
  6. ↑ Generalnyi plan, s. 9.
  7. ↑ a b Generalnyi plan, s. 24.
  8. ↑ Generalnyi plan, s. 15.
  9. ↑ Generalnyi plan, s. 11.
  10. ↑ Zakon Respubliki Karelija ”O gorodskih, selskih poselenijah v Respublike Karelija” gov.karelia.ru. Viitattu 31.8.2009. (venäjäksi)
  11. ↑ Haku vuoden 2010 väestönlaskennan tietokannasta (vieras-kirjautumisella) std.gmcrosstata.ru. Arkistoitu 27.3.2019. Viitattu 18.2.2014. (venäjäksi)
  12. ↑ Härkönen, Iivo (toim.): Karjalan kirja, s. 518–519. Porvoo–Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1932.
  13. ↑ Nissilä, Viljo: Die Dorfnamen des alten lüdischen Gebietes, s. 35, 40, 89. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1967.
  14. ↑ Tšernjakova, Irina: Karelija na perelome epoh, s. 259. Petrozavodsk: Izdatelstvo Petrozavodskogo gosudarstvennogo universiteta, 1998. 5-230-09044-8.
  15. ↑ Generalnyi plan, s. 12.
  16. ↑ Karelskaja ASSR: administrativnoje delenije, s. 14. Petrozavodsk: Gosudarstvennoje izdatelstvo Karelskoi ASSR, 1960.
  17. ↑ Generalnyi plan, s. 54.
  18. ↑ Generalnyi plan, s. 22.
  19. ↑ Generalnyi plan, s. 46–50.
  20. ↑ Objekty istoriko-kulturnogo nasledija Karelii monuments.karelia.ru. Arkistoitu 3.11.2013. Viitattu 2.10.2013. (venäjäksi)
  21. ↑ Hirvas Karjalan tasavallan matkailusivustolla ticrk.ru. Arkistoitu 4.10.2013. Viitattu 2.10.2013. (venäjäksi)
  22. ↑ Generalnyi plan, s. 55.
  23. ↑ Saano, Veijo: Äänisniemen ja Lyydinmaan kylissä. Venäjän Aika 4/21, 2021. Suomi-Venäjä-seura. ISSN 1455-0520.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hirvas_(Karjalan_tasavalta)&oldid=21824491”