Wikipedia

Attikan öitä

Aulus Gelliuksen kirjoittama antiikin aikainen latinankielinen teos

Attikan öitä[1] (lat. Noctes Atticae, joskus myös Attikan yöt) on Aulus Gelliuksen kirjoittama antiikin aikainen latinankielinen teos, joka kokoaa 20 kirjaan sekalaisia huomioita kielestä, kirjallisuudesta, filosofiasta ja muista asioista.[2]

Attikan öitä
Noctes Atticae
Teoksen kansilehti vuodelta 1706.
Teoksen kansilehti vuodelta 1706.
Alkuperäisteos
Kirjailija Aulus Gellius
Kieli latina
Genre sekalaisten muistiinpanojen kokoelma
Julkaistu noin 143–169 jaa.
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Historia muokkaa

Aulus Gellius eli ja kirjoitti 100-luvulla jaa. Hänen ainoa tunnettu teoksensa Attikan öitä on saanut nimensä siitä, että se sai alkunsa pitkinä talviöinä, jotka hän vietti Attikassa eli Ateenaa ympäröivällä maaseudulla Kreikassa. Gellius matkusti Ateenaan saamaan opetusta filosofiassa noin vuonna 143 jaa., mikä voidaan päätellä siitä, että hän mainitsee Herodes Atticuksen toimineen kyseisenä vuonna konsulina. Gellius viittaa itseensä ilmaisulla iuvenis, mistä jotkut ovat päätelleet, että hän olisi itse ollut teoksen syntyaikaan korkeintaan 30-vuotias. Gellius oli Ateenassa vähintään yhden kokonaisen vuoden, koska mainitsee teoksessaan kaikki vuodenajat. Joskus hänen on ajateltu olleen Kreikassa jopa 14 vuotta noin ikävuosina 19–33, mutta tämä ei ole erityisen hyvin perusteltua. Gellius opiskeli muun muassa Platonin ja Aristoteleen filosofiaa Lukios Kalbenos Tauroksen oppilaana, ja tunsi henkilökohtaisesti paitsi Herodes Atticuksen myös muun muassa Peregrinos Proteuksen. Gelliuksen tiedetään viettäneen aikaa muun muassa Herodes Atticuksen huvilalla Kefisiassa sekä käyneen opiskelutovereineen ainakin Aiginalla ja Delfoissa. Ystävykset kokoontuivat viikoittain päivällisille, joissa käytiin filosofisia keskusteluja.[2][3]

Attikan öitä sai alkunsa muistikirjoista (Adversaria), joihin Gellius kirjasi ylös kaiken erikoisen ja mielenkiintoisen, mitä hän kuuli keskusteluissa tai luki kirjoista. Hän antaa ymmärtää viettäneensä pitkiä öiden tunteja kirjojen ääressä lukulampun valossa, ja kirjanneensa asioita ylös oman muistinsa tueksi.[2][4] Toisaalta teos oli tarkoitettu myös hänen omien lastensa käyttöön.[1] Myöhemmin Gellius jatkoi teosta Roomassa, johon hän palasi koulutuksensa jälkeen hoitamaan lakimiehen tehtäviä. Roomassa hän sai teokseensa vaikutteita erityisesti Favorinukselta. Gelliuksen oletetaan kuolleen pian teoksen valmistumisen jälkeen, sillä hän ei täytä johdannossa antamaansa lupausta jatkaa teosta. Hänen kuolemansa ajoitetaan joskus noin vuodeen 169. Toisaalta Gellius ei mainitse ihailemansa Peregrinoksen erikoista kuolemaa, mikä tapahtui vuonna 165, joten hän on saattanut olla itsekin kuollut jo tuolloin.[2]

Gelliuksen teoksen ovat tunteneet muun muassa Apuleius, Lactantius, Nonius Marcellus, Ammianus Marcellinus, Servius ja Augustinus sekä Macrobius, joka lainaa teosta usein Saturnaliassaan.[2] Tämä osoittaa, että teos on ollut aikanaan suhteellisen suosittu. Varhaisissa käsikirjoituksissa teoksen kirjat oli jaettu kahteen osaan. Jossakin vaiheessa kirja VIII katosi. Tämä on tapahtunut Macrobiuksen ajan jälkeen, sillä se oli vielä hänen käytössään, ja ennen 400–800-lukuja, miltä ajalta on peräisin säilyneiden käsikirjoitusten varhaisin arkkityyppi. Jäljelle jääneet kirjat jaettiin kahteen osaan, joihin kuuluivat kirjat I–VII ja IX–XX. Tämä jako on mahdollisesti kirjan VIII katoamista varhaisempi, ja selittäisi sen hukkumisen joko ensimmäisen osan lopusta tai toisen alusta. Osat yhdistettiin yhdeksi koodeksiksi vasta 1300- tai 1400-luvulla.[2]

Teoksen editio princeps julkaistiin Roomassa vuonna 1469. Vuonna 1472 julkaistiin uudet laitokset Roomassa ja Venetsiassa. Teos tuli jälleen hyvin suosituksi, sillä Venetsian laitoksesta otettiin vuonna 1500 jo 12. painos. Muita merkittäviä laitoksia ovat Aldus Manutiuksen laitos (Venetsia, 1515), J. F. & J. Gronovin laitos (Leyden, 1706) sekä J. L. Conradin laitos (Leipzig, 1762). Teoksen tekstin kriittinen standardilaitos on Martin Hertzin toimittama (Leipzig, 1883). Teubner-sarjassa on julkaistu Hertzin editio minor (1886) sekä C. Hosiuksen laitos (1903).[2]

Sisältö muokkaa

 
Teoksen latinankielinen laitos vuodelta 1865 (DjVu-kokoteksti).

Gelliuksen teos jakaantuu 20 kirjaan. Niistä ovat säilyneet kaikki muut paitsi kirja VIII, josta on säilynyt vain sisällysluettelo. Lisäksi osa aivan teoksen alusta ja lopusta puuttuu.[1] Teoksen sisältöä ei ole järjestetty millään tavalla. Se pitää sisällään sekalaisia huomioita kreikan ja latinan kielistä ja sanojen merkityksestä ja etymologiasta, filologiasta, geometriasta, filosofiasta, historiasta, lakien yksityiskohdista ja monista muista aiheista. Gellius esittää paljon vanhojen sanojen ja kieliopin yksityiskohtien selityksiä sekä erilaista kirjallisuuskritiikkiä.[2] Lisäksi teoksessa on erilaisia anekdootteja sekä erikoisia kertomuksia ja jopa faabeleita. Teoksen tunnetuimpiin kertomuksiin kuuluu tarina Androkleesta ja leijonasta. Se liitetään usein Aisopoksen faabeleiden joukkoon, vaikkakaan ei ole niistä peräisin.

Teos antaa paljon tietoa monenlaisista asioista antiikin ajalta. Se sisältää lukuisia lainauksia kreikkalaisilta ja roomalaisilta kirjailijoilta teoksista, jotka ovat muutoin kokonaan tai osittain kadonneet, sekä lukuisia harvinaisia sanoja ja sanontoja.[1] Näin teos on tärkeä lähde antiikintutkimuksen kannalta. Gellius mainitsee usein lähteensä, mutta toisaalta yrittää joskus esittää muiden oppineisuutta omanaan, varsinkin mitä tulee hänen oman aikansa henkilöihin. Gelliuksen tyyliä on luonnehdittu välillä epäselväksi, ja vaikka hän hylkää usein erilaisia ilmaisuja vanhentuneena, hänen omassa kielessään on paljon vanhahtavia piirteitä ja monet hänen auktoriteettinsa latinan kielelle ovat peräisin klassista edeltäneeltä ajalta. Toisaalta hän lainaa usein myös klassisen kauden kirjailijoita, kuten Ciceroa ja Vergiliusta.[2]

Eräitä esimerkkejä teoksen aiheista:

  • Plutarkhoksen selonteko Pythagoraan käyttämästä menetelmästä Herakleen pituuden määrittämiseksi, kun heeros vielä eli ihmisten parissa (I.1).
  • Vaikea päätös, jonka Khilon Spartalainen teki ystävän pelastamiseksi (I.3).
  • Tavasta, jolla Antonius Julianus tutki sitä, kuinka Cicero oli vaihtanut yhden sanan eräästä puheestaan (I.4).
  • Millä tavoin Favorinus nuhteli nuorta miestä, joka käytti liian vanhanaikaista ja arkaaista kieltä (I.10).
  • Kärsivällisyydestä, jolla Sokrates kesti vaimonsa äkäisyyden, sekä siitä, mitä Varro sanoo satiireissaan aviomiehen velvollisuuksista (I.17).
  • Kertomus kuningas Tarquinius Superbuksesta ja Sibyllan kirjoista (I.19).
  • Mistä geometrikot käyttävät nimiä ἐπίπεδος (epipedos), στερεός (stereos), κύβος (kybos) ja γραμμή (grammē), sekä näiden vastaavista latinankielisistä nimistä (I.20).
  • Mistä syystä esi-isämme lisäsivät aspiraatan h tiettyihin verbeihin ja substantiiveihin (II.3).
  • Että sokraatkko Faidon oli orja, samoin kuin monet muut (II.18).
  • Tähtikuviosta, jota kreikkalaiset kutsuvat nimellä ἅμαξα (hamaksa) ja roomalaiset septentriones, sekä kummankin sanan alkuperästä ja merkityksestä (II.21).
  • Plautuksen komedioiden tutkimuksesta ja tunnistamisesta, koska sekä aidot että epäaidot laitetaan hänen nimiinsä erotuksetta; sekä siitä, että Plautuksen sanotaan kirjoittaneen leipomossa ja Naeviuksen vankilassa (III.3).
  • Mahdollisuudesta parantaa kihti soittamalla huilulla tiettyjä säveliä tietyllä tavalla (IV.13).
  • Puolustus eräille Vergiliuksen säkeille, joissa Hyginus väitti olevan virheen; sekä sanan lituus merkityksestä ja etymologiasta (V.8.).
  • Että filosofit ovat erimielisiä siitä, onko ääni aineellinen vai aineeton (V.15).

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Gellius”, Antiikin käsikirja, s. 187. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. ↑ a b c d e f g h i Rolfe, John C.: Aulus Gellius, Attic Nights, introduction Perseus. Viitattu 24.4.2017.
  3. ↑ Gellius, A. Cornelius: Noctes Atticae (Attic Nights): Praefatio penelope.uchicago.edu. Viitattu 24.4.2017.
  4. ↑ Keulen, Wytse Hette: Gellius the Satirist: Roman Cultural Authority in Attic Nights, s. 17–18. Mnemosyne, Supplementum 297. Mnemosyne Supplements: Monographs on Greek and Roman Language and Literature. Brill, 2009. ISBN 9004169865.

Kirjallisuutta muokkaa

Käännöksiä muokkaa

  • Gellius: Attic Nights, Volume I. Books 1-5. Translated by J. C. Rolfe. Loeb Classical Library 195. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1927. ISBN 9780674992153.
  • Gellius: Attic Nights, Volume II. Books 6-13. Translated by J. C. Rolfe. Loeb Classical Library 200. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1927. ISBN 9780674992207.
  • Gellius: Attic Nights, Volume II. Books 14-20. Translated by J. C. Rolfe. Loeb Classical Library 212. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1927. ISBN 9780674992344.

Muuta kirjallisuutta muokkaa

  • Keulen, Wytse Hette: Gellius the Satirist: Roman Cultural Authority in Attic Nights. Mnemosyne, Supplementum 297. Mnemosyne Supplements: Monographs on Greek and Roman Language and Literature. Brill, 2009. ISBN 9004169865.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Attikan_öitä&oldid=18639290”