Wikipedia

Cliff Burton

yhdysvaltalainen muusikko (1962–1986)
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 26. heinäkuuta 2008 kello 02.57 käyttäjän Jaakonam (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.

Clifford Lee Burton (10. helmikuuta 1962 San Francisco, Kalifornia – 27. syyskuuta 1986 Ljungby, Ruotsi) oli yhdysvaltalainen thrash metal -yhtye Metallicassa soittanut basisti. Metallican kanssa Cliff Burton ehti tehdä kolme studioalbumia.

Tätä artikkelia on ehdotettu hyväksi artikkeliksi.
Hyvä artikkeli -merkinnän on tarkoitus kertoa, että yhteisön mielestä artikkeli on keskitasoa parempi. Artikkelin ehdokassivulla voit ottaa asiaan kantaa.


Clifford Lee Burton
[[Tiedosto:Tiedosto:Cliff Burton 1.JPG|250px|Cliff Burton kuvattuna muistokiveen Ljungbyssä]]
Cliff Burton kuvattuna muistokiveen Ljungbyssä
Henkilötiedot
Syntynyt10. helmikuuta 1962
Kuollut27. syyskuuta 1986
Muusikko
Aktiivisena 1976–1986
Tyylilajit thrash metal
Progressiivinen metalli
Soittimet bassokitara
Yhtyeet Metallica, Trauma
Levy-yhtiöt Megaforce Records ja Elektra RecordsView and modify data on Wikidata

Basistina Burton tunnettiin melodisesta soittotyylistä, jossa korostuivat runsas särön ja efektien käyttö. Omien sanojensakin mukaan hän koki roolinsa Metallicassa "soolobasistiksi"[1], joka ei pelkästään halunnut luoda kappaleiden rytmipohjia rumpujen tukena. Burtonin taidot musiikin kirjoittajana vaikuttivat huomattavasti Metallican ja koko thrash metal -musiikkityylin luomiseen, josta Metallicakin tuli kuuluisaksi.

Burton liittyi Metallicaan vuonna 1982 ja soitti sen esikoisalbumilla Kill 'Em All, jonka kappaleet oltiin tosin kirjoitettu ennen Burtonin tuloa. Burtonin soittotaidot kuuluivat selkeämmin Metallican toisella albumilla Ride the Lightning, etenkin instrumentaalikappaleessa ”The Call of Ktulu”. Burtonin viimeiseksi jäänyt albumi Metallican kanssa oli Master of Puppets, joka sai kiitosta sekä kriitikoilta että yleisöltä.

Cliff Burton kuoli vain 24-vuotiaana vuonna 1986 kesken Metallican kiertuetta Ruotsissa yhtyeen kiertuebussin pyörähdettyä ympäri huonoissa tie- ja sääolosuhteissa.

Vilkkaasta lapsesta kasvaa älykäs nuorimies

Lapsuus ja nuoruus

Clifford Lee Burton syntyi 10. helmikuuta vuonna 1962 San Franciscossa Kaliforniassa hippivanhempiensa Ray ja Jan Burtonin perheeseen. Burtonit asuivat San Franciscon lähellä Castro Valleyssä. Burtonilla oli kaksi vanhempaa sisarusta, sisar Connie ja kolme vuotta vanhempi veli Scott, joka kuoli syöpään nuorena vuonna 1975.[2][3]

Sisaruksista Cliff oli vilkas lapsi, joka luki runsaasti kirjoja.[4] Hän pelasi lapsena baseballia nappulaliigassa ja teini-ikäisenä harrasti myös kalastusta ja metsästystä Kalifornian maisemissa ystäviensä kanssa. Koulujen loma-aikoina Burton rahoitti harrastuksiaan työskentelemällä osa-aikaisesti apulaisena työkonevuokraamossa.[5]

Nuorena aikuisena Cliff Burton oli luonteeltaan huumorintajuinen, elämästään nauttiva, rento ja värikäs persoona, mutta samalla mietiskelevä, hiljainen, eikä puhunut paljon.[6] Hänen vanhempiensa hippielämäntyyli vaikutti Burtoniin jo varhain. Hänen vähintään kymmenen vuotta aikaansa jäljessä oleva pukeutumistyylinsä – trumpettilahkeiset farkut ja kulunut farkkutakki, jonka alla kylminä päivinä saattoi olla flanellipaita – erotti Burtonin muista muusikoista silmiinpistävällä tavalla.[7] Nuorena Burtonin kulkuneuvo oli vihreä ja vanha Volkswagen-merkkinen auto, jonka hän oli ristinyt Hepokatiksi (engl. Grasshopper).[8]

Esiintyessään lavalla Burton vapautui: hän liikkui energisesti, pyöritti päätään ja hiuksiaan villisti tuulimyllyn siipien lailla musiikin tahtiin ja keskittyi bassonsoittoon hyvin intensiivisesti.[9]

Määrätietoisen muusikon ura käynnistyy

Cliff Burtonin oli jo pienenä kiinnostunut musiikista. Burton oli opiskellut musiikin teoriaa varhain koulussa ja oli ottanut pianotunteja jo 6-vuotiaana. Teini-ikäisenä Burtonin kiinnostus klassisesta musiikista vaihtui jazziin ja lopulta heavy metaliin. Hän alkoi soittaa bassokitaraa 13 vuoden ikäisenä, veljensä kuoleman jälkeen.[3] Cliff Burtonin äiti Jan kertoi haastattelussa poikansa alkaneista musiikkiopiskeluista:

»Emme pitäneet häntä mitenkään erityisen lahjakkaana. Eihän meillä ollut aavistustakaan, miten lahjakkaaksi Cliff vielä kehittyisi, ajattelimme, että sama plunk-plunk-plunk vain jatkuisi. Siltä se Cliffin bassonsoitto ensin kuulosti.»
([3])

Vaikka Burton vietti lapsena ja nuorena helppoa elämää, hän oli kunnianhimoinen. Burton harjoitteli vapaa-aikanaan paljon ja oli hankkinut hyvät perustiedot musiikista jo koulussa. Hän otti basso-oppitunteja yhtäjaksoisesti syyskuusta 1978 tammikuuhun 1980.[5] Burton käytti bassonsoiton harjoitteluun paljon vapaa-aikaansa, ja soitti usein jopa kuusi tuntia päivässä.[10] Burtonin äiti kuvaili poikansa kehittymistä soittajana:

»Alku oli Cliffille todella vaikeaa, mutta käytyään puolisen vuotta musiikkitunneilla hänen soittonsa alkoi sujua. [...] hämmästyin kovasti, koska kellään muulla lapsellamme ei ollut minkäänlaista sävelkorvaa!»
([3])

Musiikin ja bassonsoiton maailma avautui lopullisesti Burtonille, kun hän valmistui Castro Valley High Schoolista vuonna 1980 ja siirtyi opiskelemaan lisää musiikkia Chabot Junior Collegessa. Yksi hänen opiskelutovereistaan oli Jim Martin, joka tuli myöhemmin tunnetuksi Faith No Moren kitaristina. Musiikkikoulussa Burton sai opetusta taitavalta jazzbasistilta, joka opetti nuottienlukua ja perehdytti hänet myös klassiseen musiikkiin, Beethoveniin sekä barokkimusiikkiiin ja erityisesti Bachiin.[3] Pian Burtonin soittotaito oli sellaisella tasolla, että opiskelu koulussa ei ollut enää tarpeen.

»Cliff otti tunteja noin vuoden ajan, minkä jälkeen hän oli jo parempi kuin opettajansa. [..] [Cliff] alkoi omin päin tutkiskella Bachin musiikkia ja soitteli teoksia bassolla.»
(Jan Burton[3])

Cliff Burton yhdisti musiikillisen lahjakkuutensa kovaan työhön. Hän harjoitteli päivittäin neljästä kuuteen tuntia, vielä senkin jälkeen, kun hän oli liittynyt Metallicaan.[4] Säännöllinen elämänrytmi oli rakennettu musiikin ympärille. Burton valvoi myöhään yöhön, nukkui aamuisin pitkään ja herättyään ryhtyi heti harjoittelemaan bassollaan. Hän oli musiikkiharrastuksessaan määrätietoinen ja vapaa-aikanaan hän joko harjoitteli, luki tai kuunteli omaa musiikkiaan.[4]

Omista kyvyistään ja mahdollisuuksistaan varma vähän yli kaksikymppinen Cliff Burton teki sopimuksen vanhempiensa kanssa: hän päätti ryhtyä ansaitsemaan elantonsa täyspäiväisenä muusikkona. Vanhempiensa luona asumisen, ruoan ja ylläpidon reunaehto oli, että jos Burton ei neljässä vuodessa olisi kyennyt elättämään itseään musiikilla, hänen olisi hankittava työpaikka ja unohdettava haaveilu muusikon ammatista. Kului kaksi vuotta ja Burton lunasti vanhemmilleen tekemänsä lupauksen.[11]

Ensimmäiset yhtyeet

Cliff Burton perusti Jim Martinin kanssa yhden ensimmäisistä yhtyeistään nimeltä Agents of Misfortune.[5] Viisitoistavuotiaiden Martinin ja Burtonin seuraava yhtye oli nimeltään EZ Street, jonka rumpaleina olivat myöhemmin Faith No Moren ja Ozzy Osbournen yhtyeissä soittanut Mike Bordin sekä Dave Donato. EZ Street soitti vain paikallisissa nuorten juhlissa ja kirkon järjestämissä iltamissa sekä osallistui vaatimattomalla menestyksellä ”Battle of the Bands” -kykyjenetsintäkilpailuun.[8] Tapahtumasta tehdyssä videotallenteessa näkyy kuitenkin varhaisinta materiaalia Burtonin soittotyylistä. Video näyttää myös Burtonin soittavan kuvioita, joista kehittyi myöhemmin Metallican kappaleita, kuten ”(Anesthesia) Pulling Teeth” ja ”For Whom the Bell Tolls”.

Jim Martinin, Dave Donaton ja Cliff Burtonin yhteistyö musiikin parissa loppui, kun Burton liittyi Trauma-yhtyeeseen vuonna 1982. Trauma esiintyi pienissä klubeissa San Franciscon alueella ja vain lämmitteli nimekkäämpiä pääesiintyjiä. Muun muassa uuden aallon brittimetallin harjalla menestynyt Saxon esiintyi Keystone-klubilla 30. maaliskuuta 1982 ja Trauma oli kiinnitetty illan lämmittelijäksi. Samana iltana Trauman jälkeen ja ennen Saxonia piti esiintyä myös Mötley Crüe, mutta yhtye peruutti konserttinsa.[12] Trauman ja Metallican alkuvaiheissa oli enemmänkin yhtymäkohtia. Vain kolme päivää aiemmin, 27. maaliskuuta 1982, aloitteleva thrash metal -yhtye Metallica oli esiintynyt kömpelösti vasta toisessa virallisessa konsertissaan. Kuuluisassa Whisky a Go Go -yökerhossa pääesiintyjänä oli myös Saxon.[13]

Trauma ei ollut koskaan suuri menestys, mutta San Franciscon Bay Arealla metallimusiikin ja erityisesti thrash metalin nousua edesauttanut Metal Blade Recordsin perustaja Brian Slagel kiinnostui yhtyeestä. Trauman kappale "Such A Shame" ilmestyi Slagelin tuottamalla Metal Massacre 2 -kokoelmalla.[14] Kappale jäi ainoaksi Cliff Burtonin Trauma-levytykseksi. Slagel oli kuitenkin se henkilö, joka suositteli Lars Ulrichille ja James Hetfieldille Trauman konserttia, jossa he näkivät ensi kertaa Cliff Burtonin soittavan.[14]

Metallica

Tiedosto:Metallica, Damage Inc tour.jpg
Cliff Burton (vas.) viimeiseksi jääneellä Damage Inc. -kiertueellaan Metallican kanssa vuonna 1986.

Vuonna 1982 Trauma matkusti Los Angelesiin esiintymään Whisky a Go Go -yökerhossa.[10] Paikalla olivat myös James Hetfield Ron McGovney ja Lars Ulrich, edellisvuonna perustetun Metallican jäsenet. Kuultuaan Trauman soittoa ja erityisesti vakionumeroksi muodostunutta Burtonin bassosooloa Hetfield ja Ulrich olivat ällistyneitä. Tällöin he vielä luulivat, että soitto tuli kitarasta.[9] Ulrich ja Hetfield löysivät tiensä lavalle eteen Burtonin luokse ja huomasivat Burtonin soittaneen bassoa eikä kitaraa ja vatkaavan mielipuolisesti päätään. Hetfield kommentoi myöhemmin ensivaikutelmaansa Aardshock-lehdelle:

»Hillitön hipinnäköinen propellipää vakuutti meidät kertaheitolla»
([9])

Metallica jatkoi vuoden 1982 lopulla konsertoimista kokoonpanossa Hetfield, Ulrich, Mustaine ja McGovney, mutta samaan aikaan Ulrich ja Hetfield yrittivät jatkuvasti suostutella Burtonia liittymään Metallicaan Ron McGovneyn tilalle. McGovney alkoi pikku hiljaa saada tarpeekseen Metallican alkoholin ja juhlimisen täyttämästä kiertue-elämästä ja etenkin sen järjestämisestä ja rahoittamisesta. Metallican historiassa torstaina 29. marraskuuta 1982 järjestetty konsertti oli monessakin mielessä merkittävä. Ensinnäkin Metallican lämmittelijänä oli Exodus, jonka toinen perustajajäsen oli muuan Kirk Hammett. Metallica äänitti samana iltana livedemon Live Metal Up Your Ass, jolla oli suuri merkitys Metallican ensimmäisen levytyssopimuksen saamisessa. Kolmanneksi, konsertti jäi Ron McGovneyn toiseksi viimeiseksi Metallican jäsenenä. Päivää myöhemmin San Franciscossa Mabuhay Gardensissa järjestetyn konsertin jälkeen basistin mitta tuli täyteen jatkuvana juoppokuskina olemisesta ja etenkin Dave Mustainen räjähdysherkän luonteen ja tempausten takia.[15]

Tällä välin Trauma oli Cliff Burtonin mielestä alkanut muuttua turhan kaupalliseksi, hän lopulta suostui liittymään Metallicaan.[16] Myöhemmin Metallicalle läheisen toimittajan Harald Oimoenin tekemässä haastattelussa Burton itse kommentoi omintakeiseen tyyliin tapahtunutta lähtöään Traumasta:

»Trauma alkoi vaan... kypsyttää, monessakin mielessä, joten sanoin jätkille moro ja lähdin kävelemään. [...] Jätkillä alkoi olla musiikista aika omituisia mielipiteitä... Tuntui, että bändi oli monellakin tapaa menossa kaupallisempaan suuntaan. Mielipiteet menivät pahasti ristiin.»
([17])

Ajatus muuttaa Los Angelesiin ei ollut Burtonin mielestä hyvä idea, joten hän sanoi suostuvansa vain, mikäli Metallica siirtyisi San Franciscon alueelle. Koska Metallica halusi välttämättä saada Burtonin yhtyeeseen, Hetfield ja Ulrich taipuivat tulevan basistin tahtoon.[10] Cliff Burton harjoitteli ensimmäisen kerran Metallican kanssa 28. joulukuuta 1982 San Franciscossa äänimies Mark Witakerin yhdistetyksi studioksi ja harjoitustilaksi muutetussa autotallissa[18][19] ja kolmen kuukauden jälkeen 5. maaliskuuta 1983 hän nousi Metallican uutena basistina konserttilavalle Stone-rockklubilla San Franciscossa.[20]

Metallican ensimmäinen äänitys Burtonin kanssa oli Megaforce-nimellä tunnettu demonauha vuoden 1983 alusta. Megaforce Recordsin omistaja Jon Zazula oli kuullut Metallican edellisen demonauhan, No Life 'Til Leather ja pitänyt siitä. Yhtye muutti New Jerseyyn ja sopi levytyssopimuksen Zazulan levy-yhtiön kanssa. Vuonna 1983 julkaistu Metallican esikoisalbumi Kill 'Em All sisältää Burtonin kuuluisan bassosoolon, ”(Anesthesia) Pulling Teeth”. Tässä soolossa Burton käyttää paljon efektejä, kuten wahwahia, jota käyttivät tuohon aikaan vain kitaristit. Burton myös nimesi Kill 'Em All -albumin.[21]

Metallican toinen albumi Ride the Lightning esitteli Burtonin kasvanutta laulunkirjoitustaitoa. Burton osallistui albumin kahdeksasta kappaleesta kuuden kirjoittamiseen.[22] Burtonin soittotyyliä ja efektien käyttöä kuullaan erityisesti kahdessa kappaleessa: ”For Whom the Bell Tollsin” introssa sekä albumin päättävässä instrumentaalikappaleessa ”The Call of Ktulu”.

Metallica kasvatti suosiotaan ja se solmi levytyssopimuksen levy-yhtiö Elektra Recordsin kanssa.[23] Yhtye alkoi äänittää uutta albumia nimeltä Master of Puppets, jota monet pitävät erittäin tärkeänä metallimusiikin merkkipaaluna. Albumilla Burtonin osuus vain kasvoi entisestään. Hänen taidonnäytteitään kuullaan useissa kappaleissa, joista ehkä mainittavimpana Burtonin lähes kokonaan itse säveltämä instrumentaalikappale ”Orion”. Albumin nimikappale oli Burtonin suosikkikappaleita.[16] Master of Puppets oli Metallican läpimurtoalbumi, mutta se oli samalla myös yhtyeen viimeinen, jolla Burton soitti.

Cliff Burtonin viimeinen esiintyminen tapahtui Tukholmassa 26. syyskuuta 1986.[24]

Kuolemaan johtanut onnettomuus

 
Muistokivi Burtonille lähellä onnettomuuspaikkaa.

Ollessaan Euroopan kiertueella Cliff Burton ja Kirk Hammett vetivät korttia siitä, kumpi pääsee nukkumaan ylävuoteeseen bussissa. lähde? Cliff Burton kuoli keikkabussin pyörähtäessä ympäri Dörarpinissa, Ljungbyssa, Ruotsissa. Burton lensi ulos bussin ikkunasta, ja bussi kaatui hänen päälleen. Bussia käännettäessä takaisin tielle yksi vaijeri katkesi, jolloin Cliffin ruumis jäi toiseen kertaan saman bussin alle. Tutkimuksissa todettiin Burtonin kuolleen jo lentäessään ikkunasta. Koskaan ei saatu selville, oliko kuljettaja alkoholin vaikutuksen alaisena vai oliko syynä musta jää.

Cliff Burton polttohaudattiin ja hänen tuhkansa siroteltiin Castro Valleyssä Burtonin eräälle suosikkipaikalle, Maxwell Ranchille. Muistotilaisuuteen osallistuivat vain hänen lähipiirinsä sukulaiset ja ystävät. Muistotilaisuuden päätteeksi soitettiin Master of Puppets -albumilta kappale ”Orion”.[25] Burton ei ollut koskaan esittänyt kappaletta konserteissa. Metallica esitti kappaleen ensimmäinen kerran vasta 6. kesäkuuta 2006 Master of Puppets -albumin 20-vuotisjuhlakiertueella, jolloin uusi basisti Robert Trujillo soitti vaativat basso-osat.

Metallica päätti jatkaa toimintaansa Cliff Burtonin kuoleman jälkeen. Burtonin seuraajaksi palkattiin Jason Newsted.

Soittotyyli ja vaikutteet

Cliff Burton soitti bassoa pelkästään sormilla, eikä hän käyttänyt koskaan plektraa. Jo varhaiset esiintymiset Trauman riveissä osoittivat Burtonin lahjakkuuden. Yhtyeellä oli tapana soittaa omana ohjelmanumerona kahden kitaristin komppeja Burtonin soittaessa bassosooloja taustojen päälle.[14] Burton käytti soittaessaan paljon efektejä, jolloin hän sai soitettua bassostaan hyvin kitaramaisia ääniä niin, etteivät jotkut ihmiset edes tunnista kyseisiä ääniä bassolla soitetuiksi. Tällaisista bassokuvioista kuuluisimpia lienevät ”For Whom the Bell Tollsin” bassoriffi sekä ”Orionin” bassosoolo. Burton myös vältteli orjallista kitaroiden tuplaamista eli kitarariffin tai nuottien toistamista bassokitaralla. Hyvä esimerkki Burtonin soitosta kuuluu Metallican kappaleessa ”(Anesthesia) Pulling Teeth”. Studiossa Burton hyödynsi myös päällekkäin soittoa. Esimerkiksi kappaleen ”Damage Inc.” introssa on äänitetty useita efekteillä muutettuja bassokitararaitoja ja miksattu ne kappaleeseen päällekkäin.[16]

Cliff Burton kertoi Thrash Metal -lehden haastattelussa vuonna 1986 saaneensa bassonsoittoonsa vaikutteita muun muassa Geddy Leeltä, Geezer Butlerilta, ja Stanley Clarkelta.[11] Myös Lemmy Kilmisterin soitto vaikutti nuoreen Burtoniin.[10] Hän on sanonut myös ihailevansa kitaristeja, kuten Ritchie Blackmore, Jimi Hendrix, Uli Roth, Michael Schenker ja Tony Iommi, mikä selittänee Burtonin halukkuuden sooloilla.[11] Burton ihaili myös sekä perinteisia hard rock -yhtyeitä kuten Thin Lizzyä, Aerosmithia ja Black Sabbathia että punk-yhtyeitä kuten Dischargea, Samhainia ja Misfitsiä[26], jonka pääkallologon hän oli tatuoinut oikeaan olkavarteensa.[27] Klassisen musiikin vaikutteet kuuluivat Burtonin soitossa, mutta hieman yllättävä ihailun kohde thrash metal -basistina tunnetulle Burtonille oli älykästä kitarapoppia soittava pienen älykköpiirin suosikki R.E.M., joka oli vuoteen 1986 mennessä julkaissut kolme kriitikoita miellyttänyttä albumia. Kirjailija ja toimittaja Joel McIver epäilee, että Burton pystyi samastumaan R.E.M.-basisti Mike Millsiin, koska Millsin vapaamuotoisissa ja melodisissa bassosovituksissa kuuluivat klassinen koulutus sekä pianonsoitto- ja sousafonitausta, jotka yhdistyivät kevyeen kitararockiin.[26]

Vaikka Burton oli varmasti tietoinen soittotaidoistaan, hän oli silti vaatimaton, eikä pitänyt itseään tähtenä.[11] Burtonilla oli tapana usein sanoa, että joka hetki häntä parempi muusikko soittaa jossakin autotallissa – ero oli vain siinä, että tätä autotallimuusikkoa ei oltu vielä löydetty.[4]

James Hetfield on myöntänyt Burtonin vaikuttaneen vahvasti Metallican äänimaailmaan ja imagoon. Hetfield on sanonut, että ”ilman Cliffiä Metallica ei olisi se yhtye, mikä se on nykyään”.[28]

Cliff Burtonin kiinnostus kauhukirjailija H. P. Lovecraftin teoksiin on synnyttänyt kaksi Metallican kappaletta: ”The Call of Ktulu” ja ”The Thing That Should Not Be”.

Soittimet ja välineet

 
Rickenbacker 4001 -bassokitara, jollaista Burton käytti Kill 'em All -albumin aikoihin

Aloitteleva basisti Cliff Burton käytti Sunn Coliseumin bassovahvistinta ja Bass Balls -merkkistä automaattista wahwah-pedaalia. Burtonin ensimmäinen bassokitara oli käytetty Rickenbacker 4001.[16][29] Trauma-yhtyeen aikoina Burtonin vahvistin oli Randall.

Burtonin ensimmäinen kunnollinen bassovahvistin oli Mesa Boogie D-180. Burton soitti Kill 'Em All -albumin aikoihin vuosimallin 1973 Rickenbacker 4001 -bassokitaralla.[16] Rickenbackeriin oli asennettu Seymour Duncanin ja Gibsonin mikrofonit. Rickenbackerin jälkeen hän käytti Alembicin Spoiler-mallista bassoa, mutta se varastettiin.[16] Burton valitsi uudeksi soittimekseen Aria Pro II SB-1000 -basson tehtyään sopimuksen Aria Guitarsin kanssa.[10]

Ride the Lightning -albumin nauhoitusten jälkeen Cliff Burton alkoi käyttää Mesa Bass 400+ -putkivahvistinta.[10] Vahvistinkaapeiksi Burton valitsi Mesa Boogie 4x12:n eli Mesan valmistaman, neljästä kahdentoista tuuman elementistä kootun kaiutinkaapin. Burtonilla oli käytössään myös Mesan tilaustyönä tehty 1x15-kaappi, joka tosiasiassa oli 4x12-kaapin runkoon sijoitettu 15 tuuman kaiutin.[16]

Burtonin kuuluisat wahwah- sekä fuzz-säröefektit luotiin Morley Power Wah Boost -efektipedaalilla. Hän käytti myös Electro-Harmonixin Big Muff -säröpedaalia.[10]

Bassokitarat

  • 1973 Rickenbacker 4001 Gibsonin ja Seymour-Duncanin mikrofoneilla
  • Aria Pro II SB-1000
  • Aria Pro II SB Black 'n' Gold I
  • Alembic Spoiler, joka varastettiin

Vahvistimet

  • Sunn Coliseumin 1x18 bassovahvistin (ensimmäinen vahvistin)
  • Randallin bassovahvistin 2x15" -kaapilla, jota Burton käytti soittaessaan Traumassa
  • Sunn Coliseumin nuppi ja 2x15" -kaappi, jota Burton käytti varhaisessa Metallicassa
  • Mesa Boogie D-180 -vahvistin
  • Mesa Boogie 4x12" -kaappi
  • Mesa Boogie Custom-rakennettu 1x15" -kaappi
  • Ampeg SVT-1540HE Classis Series Enclosure

Efektit

  • Chrome Tel-Ray Morley Power Wah Boost
  • Electro-Harmonix Big Muff

Kunnianosoitukset

” When a man lies, he murders some part of the world

These are the pale deaths which men miscall their lives
All this I cannot bear to witness any longer
Cannot The Kingdom of Salvation take me home?

”

– Cliff Burton. ”To Live Is to Die” -kappaleen sanoitus kokonaisuudessaan.

Burtonin kuoleman jälkeen vuonna 1987 Metallica julkaisi Cliff 'em All -videokokoelman kunnioittaakseen Burtonin muistoa. Videolla on paljon eri materiaalia sekä ammattikuvaajien että fanien kuvaamina. Metallican ensimmäinen Burtonin jälkeinen albumi ...And Justice for All sisältää Burtonin kirjoittamaa materiaalia, huomattavimmin kappaleessa ”To Live Is to Die”[30], jonka loppuvaiheilla James Hetfield lausuu Burtonin kirjoittaman runon. Runon viimeinen säe ”Cannot The Kingdom of Salvation take me home” on kirjoitettu myös Burtonin muistokiveen.

Kenties tunnetuin Metallican ulkopuolinen kunnianosoitus Burtonille on Megadethin kappale ”In My Darkest Hour”, jonka Megadethin lauluntekijä ja Burtonin ystävä Dave Mustaine kirjoitti yhdeltä istumalta kuultuaan Burtonin kuolemasta.[31] Dave Mustaine oli Metallican soolokitaristi, mutta hänet erotettiin vuonna 1983. Siitä huolimatta Mustainella ja Burtonilla oli hyvät välit keskenään.

Thrash metal -yhtye Anthrax omisti albuminsa Among the Living Burtonille, kuten teki myös Metal Church albumillaan The Dark.

Burtonin kuoleman jälkeen useat yhtyeet muistivat kuollutta ystäväänsä ja kollegaansa lehti-ilmoituksissa. Jon Zazula osti metallimusiikkilehti Kerrang!:ista kahden sivun ilmoituksen, jossa luki "The Ultimate Musician, The Ultimate Headbanger, The Ultimate Loss, A Friend Forever" (suom. Äärimmäinen muusikko, äärimmäinen headbangeri, äärimmäinen menetys, ystävä ikuisesti) . Anthraxin ilmoituksessa luki "Bell-Bottoms Rule!! Laugh it up, We Miss You" (suom. Trumpettilahkeet rokkavat!! Hymy korviin, me ikävöimme sinua). Music For Nations valitsi kokosivun ilmoituksen, jossa luki yksinkertaisesti "Cliff Burton 1962 – 1986."[32]

Danko Jones -yhtyeen solisti Danko Jones mainitsi Cliff Burtonin nimen vuoden 2008 Provinssirockissa luetellessaan muidenkin, jo kuolleiden rock-legendojen, kuten Dee Dee Ramonen ja James Brownin nimiä.

Julkaisut

Trauma

Metallica

Viitteet

  1. ↑ McIver, Joel: ”7. Totuus Cliff Burtonista”, Metallica, s. 119. Keuruu: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0004-9.
  2. ↑ McIver, Joel: ”1. Kuusi heavylle menetettyä nuoruutta: ennen vuotta 1980”, Metallica, s. 25-26. Keuruu: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0004-9.
  3. ↑ a b c d e f McIver, Joel: ”7. Totuus Cliff Burtonista”, Metallica, s. 114. Keuruu: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0004-9.
  4. ↑ a b c d McIver, Joel: ”7. Totuus Cliff Burtonista”, Metallica, s. 116. Keuruu: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0004-9.
  5. ↑ a b c McIver, Joel: ”1. Kuusi heavylle menetettyä nuoruutta: ennen vuotta 1980”, Metallica, s. 25. Keuruu: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0004-9.
  6. ↑ McIver, Joel: ”7. Totuus Cliff Burtonista”, Metallica, s. 113. Keuruu: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0004-9.
  7. ↑ McIver, Joel: ”7. Totuus Cliff Burtonista”, Metallica, s. 115. Keuruu: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0004-9.
  8. ↑ a b McIver, Joel: ”1. Kuusi heavylle menetettyä nuoruutta: ennen vuotta 1980”, Metallica, s. 26. Keuruu: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0004-9.
  9. ↑ a b c McIver, Joel: ”6. San Francisco kutsuu (1982)”, Metallica, s. 109. Keuruu: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0004-9.
  10. ↑ a b c d e f g The King of Metal Bass Bass Player. helmikuu 2005. Viitattu 26.7.2008. (englanniksi)
  11. ↑ a b c d McIver, Joel: ”7. Totuus Cliff Burtonista”, Metallica, s. 117. Keuruu: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0004-9.
  12. ↑ Chirazi, Steffan: ”1. If people like us, we welcome them, they don't, fuck 'em”, So What! The good, the mad and the ugly, s. 13. Lontoo: Browadway Books (Random House), 2004. ISBN 0 340 83581 8. (englanniksi)
  13. ↑ McIver, Joel: ”4. Leopardihousuja ja panosvöitä (1982)”, Metallica, s. 69. Keuruu: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0004-9.
  14. ↑ a b c McIver, Joel: ”6. San Francisco kutsuu (1982)”, Metallica, s. 108. Keuruu: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0004-9.
  15. ↑ McIver, Joel: ”6. San Francisco kutsuu (1982)”, Metallica, s. 110-111. Keuruu: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0004-9.
  16. ↑ a b c d e f g Cliff Burton R.I.P. - 1986 Interview (Puhtaaksi kirjoitus: Corinne Lynn) Helmikuu 1986. MetWorld.com. Viitattu 26.7.2008. (englanniksi)
  17. ↑ McIver, Joel: ”6. San Francisco kutsuu (1982)”, Metallica, s. 109-110. Keuruu: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0004-9.
  18. ↑ P.A. Pole: Tribute to Cliff Burton nunnie.com. 18.3.2002. Viitattu 26.7.2008. (englanniksi)
  19. ↑ McIver, Joel: ”6. San Francisco kutsuu (1982)”, Metallica, s. 112. Keuruu: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0004-9.
  20. ↑ McIver, Joel: ”6. San Francisco kutsuu (1982)”, Metallica, s. 121. Keuruu: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0004-9.
  21. ↑ ”Hammer Time”, Guitar World, Helmikuu 2008
  22. ↑ Ride the Lightning Allmusic. Viitattu 7.4.2008. (englanniksi)
  23. ↑ The History of Metallica Metallica.com. Viitattu 7.4.2008. (englanniksi)
  24. ↑ Cliff Burton -sivut Metal Geaorge. Viitattu 17.5.2008. (englanniksi)
  25. ↑ Cliff Burton - Biography Internet Movie Database. Viitattu 7.4.2008. (englanniksi)
  26. ↑ a b McIver, Joel: ”7. Totuus Cliff Burtonista”, Metallica, s. 118. Keuruu: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0004-9.
  27. ↑ McIver, Joel: ”6. San Francisco kutsuu (1982)”, Metallica, s. 104. Burtonin tatuointi näkyy selvästi sivulla olevassa kuvassa. Keuruu: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0004-9.
  28. ↑ James Hetfield Talks On Cliff Burton's Influence Ultimate Guitar. Viitattu 17.5.2008. (englanniksi)
  29. ↑ McIver, Joel: ”1. Kuusi heavylle menetettyä nuoruutta: ennen vuotta 1980”, Metallica, s. 27. Keuruu: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0004-9.
  30. ↑ To Live is To Die Allmusic. Viitattu 17.5.2008. (englanniksi)
  31. ↑ Megadeth Lyrics Megadeth Lyrics. Viitattu 17.5.2008. (englanniksi)
  32. ↑ P.A. Pole: Tribute to Cliff Burton - Part 2 nunnie.com. 16.3.2002. Viitattu 20.7.2008. (englanniksi)


Malline:Link FA Malline:Link GA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Cliff_Burton&oldid=5162972”