Konstantinus Suuri
Konstantinus I Suuri (lat. Flavius Valerius Constantinus, 27. helmikuuta vuosien 272 ja 274 välillä – 22. toukokuuta 337[1]) oli Rooman keisari 25. heinäkuuta 306–337.[2]
.jpg)
Häntä on sanottu ensimmäiseksi kristityksi keisariksi ja hänet tunnetaankin parhaiten siitä että hän laillisti kristinuskon, jonka harjoittajia oli aikaisemmin vainottu. Konstantinuksen ja hänen silloinen kanssahallitsijansa Licinius säätivät vuonna 313 niin sanotun Milanon ediktin, joka poisti kristittyihin kohdistuneet vainot ja palautti kirkoilta takavarikoidun omaisuuden. Konstantinus vaikutti myös kristinuskon kehitykseen esimerkiksi kutsumalla koolle Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen jossa areiolaisuus tuomittiin harhaopiksi.
Konstantinus muistetaan myös siitä että hän siirsi Rooman valtakunnan pääkaupungin Roomasta Bysantioniin, jonka hän antoi rakennuttaa uudelleen ja nimesi sen Nova Romaksi. Kaupunki nimettiin kuitenkin uudelleen Konstantinopoliksi Konstantinuksen kuoleman jälkeen.
Nuoruusvuodet
Konstantinus syntyi Naissuksessa Daakiassa.[1] (nykyinen Niš, Serbian keskiosassa). Hänen isänsä oli Constantius I Chlorus, joka oli valtakunnan taitavimpia sotapäälliköitä.[2] Hänen äitinsä Helena oli majatalon omistajan tytär.[1] Tiedetään että Konstantinus syntyi 27. helmikuuta.[1] Syntymävuoden on arveltu olleen 272[1], 273[1].
Keisari Diocletianuksen järjesti uudelleen Rooman hallinnon vuonna 293 ja perusti niin sanotun tetrarkian eli nelinvallan. Diocletianus oli jo vuonna 285 nimittänyt Maximianuksen hallitsijakumppanikseen, ja nyt kummallekin keisarille nimitettiin oma apukeisarinsa, jonka titteliksi tuli caesar. Konstantinuksen isästä tuli toinen näistä kahdesta caesarista.[3] Constantius toimi caesarina Rooman valtakunnan läntisessä puoliskossa augustus Maximianuksen alaisena.[3] Constantius oli jo aikaisemmin vuonna 289 eronnut Helenasta mennäkseen naimisiin Maximianuksen tytärpuolen kanssa.
Konstantinus lähetettiin valtakunnan itäosaan jossa hän toimi sotilastribuunina keisari Diocletianuksen alaisena Nikomediassa. Voidaankin olettaa, että Konstantinus oli käytännössä panttivankina. Konstantinus seurasi Diocletianusta tämän sotaretkellä Egyptiin vuonna 295. Tässä yhteydessä hän tapasi nuoren kristityn Eusebioksen, johon Konstantinus teki suuren vaikutuksen. Hän kirjoitti myöhemmin ensimmäisen Konstantinuksen elämäkerran. Pari vuotta myöhemmin Konstantinus oli Diocletianuksen lähimpiä avustajia sodassa Persiaa vastaan. Oletettavasti hän oli paikalla, kun Diocletianus antoi polttaa uuden katedraalin Nikomediassa vuonna 303. Tästä hetkestä alkoi viimeinen ja suurin kristittyjen vaino.
Vuonna 305 Diocletianus päätti luopua keisarinvallastaan ja pakotti vastahakoisen Maximianuksen tekemään samoin. Näin Konstantinuksen isästä Constantius Chloruksesta ja caesar Galeriuksesta tuli uudet hallitsijakumppanit. Constantius sai hallittavakseen valtakunnan länsiosan ja hänen caesariksi Diocletianus nimitti Galeriuksen toivomuksesta Flavius Valerius Severuksen. Galerius sai puolestaan valtakunnan itäosan ja hänen caesariksi nimitettiin hänen sukulaisensa Maximinus Daia.
Konstantinus lähti vauhdikkaasti Galeriuksen hovista isänsä luokse Gesoriacumiin Galliaan.[3] Constantius lähti tämän jälkeen Britanniaan sotimaan piktejä vastaan. Vain vähän tämän jälkeen Constantius Chlorus kuoli Eburacumissa (nykyinen York) 25. heinäkuuta 306.[3] Heti samana päivänä sotilaat kietoivat keisarillisen purppuratoogan Konstantinuksen ympärille, nostivat hänet kilpiensä päälle ja julistivat hänet keisariksi.[3]Tämän jälkeen seurasi 18 vuotta taistelua ennen kun Konstantinus oli koko Rooman valtakunnan hallitsija. Konstantinus hoiti loppuun Britannian sotaretken ja palasi sitten Galliaan. Hän lähetti Galeriukselle oman muotokuvansa, jossa hänellä oli augustuksen arvomerkit.
Sisällissota
Galerius ei hyväksynyt Konstantinusta vaan nimitti itse Severuksen valtakunnan länsiosan augustukseksi. Konstantinus sai toistaiseksi tyytyä caesarin arvonimeen. Seuraavan kuuden vuoden ajan Konstantinus hallitsi Galliassa ja Britanniassa.[4]Konstantinus soti Galliassa ollessaan muun muassa frankkeja vastaan ja otti ehkä arvonimen Germanicus Maximus.[5]
Vuonna 307 Konstantinus erosi jalkavaimostaan Minervinasta ja meni uusiin naimisiin entisen keisari Maximianuksen (jonka Diocletianus oli pakottanut luopumaan keisarinvallasta) tyttären Faustan kanssa. Maximianus oli poikansa Maxentiuksen kanssa kaapannut vallan Roomassa. Konstantinus pysytteli erossa Galeriuksen ja Severuksen yrityksistä kukistaa Maximianus ja Maxentius. Vuonna 308 Maximianus yritti kapinoida poikaansa vastaan ja joutui pakenemaan Konstantinuksen luokse Galliaan. Maximianus yritti kuitenkin pettää Konstatinuksen vuonna 310 yrittämällä saada Konstantinuksen armeijat puolelleen. Yritys epäonnistui ja Konstantinus pakotti Maximianuksen tekemään itsemurhan.[4]
Vain pari päivää ennen kuolemaansa huhtikuussa 311 Galerius antoi säätää lain, joka kielsi kristittyjen vainoamisen. Galeriuksen kuoleman jälkeen korkeimmasta vallasta taisteli enää neljä henkilöä: Konstantinus, Galeriuksen kanssahallitsija Licinius, tämän veljenpoika Maximinus Daia ja Maximianuksen poika Maxentius. Konstantinus ja Licinius solmivat liiton joka edellytti että Konstantinus valtaisi Maxentiukselle kuuluvan Italian ja että Licinius solmisi avioliiton Konstantinuksen siskon Constantian kanssa. Liciniuksella oli ongelmia Maximianus Daian kanssa joka hallitsi melkein koko valtakunnan itäosaa.[4]
Mulviuksen sillan taistelu
Malline:Pää Alkukesästä 312 Konstantinus marssi Galliasta Italiaan noin 8000 ratsumiehen ja 90000 jalkaväkisotilaan voimin. 28. lokakuuta 312 Konstantinus kohtasi Maxentiuksen joukot Via Flamian varrella Roomasta koilliseen. Eusebius mainitsee, että Konstantinus näki ennen taistelua taivaalla merkin, punaisen ristin ja kuuli äänen: "Tässä merkissä olet voittava" joka ennusti hänelle voittoa. Mulviuksen sillan taistelussa Konstantinuksen joukot kukistivat Maxentiuksen joukot täydellisesti. Maxentius oli itse kaatuneiden joukossa ja hänen päätänsä kannettiin keihään nokassa, kun Konstantinus valtasi Rooman. Kunnioittaakseen Konstantinusta Rooman senaatti rakennutti riemukaaren, joka on vieläkin nähtävänä Colosseumin lähettyvillä. Riemukaareen kaytettiin vanhojen riemukaarten osia. Siihen kirjoitettiin, että Konstantinus oli voittanut jumalaisen johdatuksen avulla. Kristinuskoon ei viitattu.[4]
Jo Galliassa ollessaan Konstantinus oli alkanut suosia monoteismiä, ja oli antanut lyödä rahoja joissa ei ollut vanhojen roomalaisten jumalien kuvia, vaan yhden ainoan jumalan, Sol Invictuksen eli Voittamattoman Auringon kuva. Konstantinus tiesi, että yksijumalainen mithralaisuus oli suosittua hänen sotilaidensa keskuudessa. Tammikuussa 313 Konstantinus ja Licinius tapasivat Milanossa ja sopivat kristinuskon laillistamisesta Rooman valtakunnassa. Pakanuutta ei vielä kielletty ja kristinuskosta ei tehty valtionuskontoa. Keisari ei vielä tässä vaiheessa suosinut kristinuskoa ehdottomasti yli muiden, ja Sol Invictuksen kuvaa lyötiin yhä rahoihin. [4]
Keisareiden tapaaminen keskeytyi, kun he saivat kuulla etta Maximinus Daia oli hyökännyt Liciniuksen alueelle 70000 miehen voimin ja vallannut Bysantin kaupungin. Licinius lähti heti Milanosta ja keräsi sotajoukkonsa matkan varrella. Pienen Heraclea Propontis -kaupungin lähellä armeijat kohtasivat. Liciniuksen joukot olivat väsyneitä pitkän marssin jälkeen ja heidän kenraalinsa oli paljon Maximinus Daiaa vanhempi, mutta kaikesta huolimatta Licinius voitti vastustajansa täydellisesti. Taas Rooman valtakunnassa oli vain kaksi keisaria.[4]
Konstantinus ja Licinius
Pian tämän jälkeen, vuoden 314 kesällä Licinius julisti Konstantinukselle sodan. Konstantinus, joka oli juuri palannut Galliaan, marssi 30000 sotilaan kanssa vastustajaansa vastaan. 8. lokakuuta heidän armeijansa kohtasivat ja Konstantinus murskasi vastustajansa, joka pakeni aina Bysanttiin asti. Täällä keisarit solmivat rauhansopimuksen, joka takasi Liciniukselle Rooman itäosan, lukuun ottamatta Balkania, josta ainoastaan Traakia jäi hänen haltuunsa. [4]
Vuonna 317 Konstantinus julisti kaksi nuortaa poikansa caesareiksi. Crispus oli Konstantinuksen poika aikaisemmasta avioliitosta Minervinan kanssa. Isänsä mukaan nimetty Konstantinus oli taas toisesta avioliitosta Faustan kanssa. Seuraavana vuonna Konstantinus siirsi pääkaupunkinsa Serdican kaupunkiin (nykyinen Sofia).[4]
Vuonna 323 Konstantinus ylitti Traakian rajan ja 3. heinäkuuta hän kohtasi Liciniuksen armeijan Adrianopoliksen lähellä. Konstantinus kukisti jälleen Liciniuksen, joka pakeni Bysanttiin, kuten hän oli tehnyt yhdeksän vuotta aikaisemmin. Tällä kertaa rauhanneuvottelut eivät tulleet kyseeseen ja Licinius julisti Konstantinuksen karkotetuksi ja apulaisensa Marcus Martianuksen augustukseksi tämän tilalle. Konstantinus alkoi piirittää Bysanttia ja odottaa poikaansa Crispusta ja tämän johtamaa laivastoa. Crispuksen laivasto tuhosi sitä vastaan lähetetyn laivaston Hellespontoksen salmessa. Kuultuaan laivastonsa tappiosta Licinius pakeni Vähä-Aasiaan, mutta Konstantinus seurasi perässä ja kukisti Liciniuksen toistamiseen Krysopoliksen edustalla. Licinius anoi Konstantinukselta armoa ja hänet lähetettiin vankina Thessalonikaan. Paria kuukautta myöhemmin Licinius teloitettiin, tarkkaa syytä miksi Konstantinus muutti mielensä ei tiedetä.[4]
Nikaian kirkolliskokous
Vuonna 325 Konstantinus kutsui koolle ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen Nikeassa, jossa tuomittiin areiolaisuus harhaopiksi.[2][6] Samalla päätettiin myös että kaikki kirkot juhlisivat pääsiäistä samaan aikaan.
Vanhojen kulttien hävittäminen
Tässä vaiheessa Konstantinus oli jo selvästi kristinuskon puolella, vaikkei kristityksi kääntynytkään. Konstantinus oli vuonna 324 asettanut lain, joka kielsi uhrieläinten teurastamisen ja tähän liittyneet rituaalit. Tiettävästi Konstantinus hävitti neljä pakanallista temppeliä, joista kolme oli Afroditeelle omistettuja, yksi Asklepiokselle. Afroditeen palvontaan liittyi temppeliprostituution harjoittaminen, ja yksi näistä temppeleistä oli rakennettu Jerusalemiin Kristuksen haudan päälle, mikä aiheutti kristittyjen parissa pahennusta. Asklepioksen temppeli hävitettiin Aigeiassa. On esitetty, että Konstantinus suuri olisi toteuttanut massiivisen temppelien hävittämiskampanjan, mutta tällaiselle väitteelle ei löydy historiallista todistusaineistoa. [4]
Paluu Roomaan
Paluumatkallaan Roomaan vuonna 326 Konstantinus antoi vangita poikansa Crispuksen[7] ja Liciniuksen pojan Licinianuksen[4]. Paria päivää myöhemmin hän antoi teloittaa kummankin. Vähän myöhemmin keisarinna Fausta koki saman kohtalon.[7] Tarkkaa syytä tähän perhetragediaan ei tiedetä. Crispus oli suosittu armeijan ja kansan keskuudessa ja ehkä Konstantinus tappoi hänet mustasukkaisuudesta. On myös väitetty että Crispuksellla ja Faustalla olisi ollut suhde jonka tähden heidät olisi teloitettu.[7]
Konstantinopoli
Konstantinus jälleenrakennutti vanhan kreikkalaisen Byzantionin kaupungin, jonka strategisen sijainnin hän oli huomannut, olihan hän itsekin piirittänyt sitä. Hän teki siitä uuden pääkaupungin ja antoi sille nimeksi Nova Roma eli Uusi Rooma. Konstantinuksen kuoleman jälkeen kaupungin nimi muutettiin Konstantinopoliksi.
Vuonna 337 Konstantinus sairastui ja antoi (todennäköisesti) kastaa itsensä.[2] Hän ei enää pukeutunut purppuraviittaan, vaan käytti viimeisten päiviensä ajan valkoista kastekaapuaan. Hän kuoli helluntaina 22. toukokuuta, 337. Suruaika alkoi armeijan suorittamilla epäsuotavien perillisten teurastuksilla. Uhreiksi joutuivat mm. Konstantinuksen veljenpoika Dalmatius, josta oli aiemmin tehty caesar. Myös Dalmatiuksen veli Hannibalianus sai surmansa. Armeija vaati että Konstantinuksen poikien Konstantinuksen, Constansin ja Constantiuksen tulisi hallita yhdessä. Keisarin poikia jouduttiin odottamaan kauan kotiin provinsseista. Odotellessa valtion korkeimmat kenraalit, ministerit ja virkamiehet kävivät päivittäin selostamassa hallitustoimia palsamoidulle keisarivainaalle. Kuollut keisari hallitsi näin kesän, syksyn ja talven.[8]
Konstantinus haudattiin Pyhien Apostolien kirkossa (Apostoleion) todennäköisesti osin säilyneeseen porfyyri sarkofagiin. Piispan hautajaissanat Konstantinukselle lausuttiin sittemmin yli tuhannen vuoden ajan Bysantin keisarien hautajaisissa:
»Nouse ylös, sinä maailman herra. Kuningasten kuningas odottaa sinua viimeiselle tuomiolle.[8] »
Perhe
Konstantinus oli naimisissa kaksi kertaa. Ensimmäisen vaimonsa Minervinan kanssa hän sai yhden lapsen, Crispuksen. Toisessa avioliitossa keisari Maximianuksen tyttären Faustan kanssa hän sai viisi lasta: [4]
- Konstantinus II
- Constans
- Constantius II
- Constantina - Konstantinuksen veljenpojan Hannibalianuksen vaimo.
- Helena - Julianus Apostatan vaimo.
Kirjallisuutta
- Paavo Castrén, Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 9511123874.
- Alf Henrikson: Antiikin tarinoita 1-2. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18515-9.
- Arto Kivimäki ja Pekka Tuomisto: Rooman keisarit. Karisto, 2000. ISBN 951-23-4094-1.
- John Julius Norwich: Byzantinium: The Early Centuries. Viking, 1991. ISBN 0394537785.
Viitteet
- ↑ a b c d e f Kivimäki ja Tuomisto (KT): s. 309 (luku Konstantinus I). Teos antaa syntymävuodeksi 272 tai 273
- ↑ a b c d Castrén, Pietilä-Castrén (CPC): hakusana Konstantinus Suuri
- ↑ a b c d e KT: s. 310 (luku Konstantinus I).
- ↑ a b c d e f g h i j k l m John Julius Norwich: Byzantinium: The Early Centuries. Viking, 1991. ISBN 0394537785.
- ↑ Jona Lendering: Constantine the Great Livius.org. Viitattu 8. kesäkuuta 2007.
- ↑ CPC: hakusanat Areios, Nikaia
- ↑ a b c KT: s. 319 (luku Konstantinus I)
- ↑ a b Henrikson: s. 863 (l. Konstantinuksen perhetragedia)
Aiheesta muualla
- Roman Emperors - Constantine I (englanniksi)
- Catholic Encyclopedia: Constantine the Great (englanniksi)
- LacusCurtius - Excerpta Valesiana Konstantinus Suuren elämäkerta noin vuodelta 390. (englanniksi)
Katso myös
| Edeltäjä: Constantius I Chlorus ja Galerius |
Rooman keisari |
Seuraaja: Konstantinus II, Constans ja Constantius II |