Tiny Toons
Tiny Toons (Suomen televisioesityksessä käytetty nimi) (alkuperäiseltä nimeltä Tiny Toon Adventures) on Steven Spielbergin Amblin Entertainmentin ja Warner Bros. Animationin tuottama neljä kertaa Daytime Emmyllä palkittu piirrossarja, jota valmistui vuosina 1990–1992.
Suomessa sarjaa esitettiin aluksi Kolmoskanavalla, ja myöhemmin MTV3-kanavalla suomenkielisellä jälkiäänityksellä että tekstitettynä vuosina 1992-1997.[1] SubTV esitti sarjaa uusintana vuosina 2006–2007.[1][2] Ensimmäisten tuotantokausien jaksoihin suomenkielisen jälkiäänityksen teki tuotantoyhtiö Golden Voice Oy. Sarjan jaksoja on julkaistu Suomessa myös VHS-kaseteilla.[3]
Lokakuussa 2020 ilmoitettiin että sarja saa uudelleenkäynnistyksen, jonka tarkoitus on alkaa Yhdysvalloissa 2021. Tekeillä on vähintään kaksi tuotantokautta. Steven Spielberg palaa tuottajaksi Amblin Entertainmentin ja Warner Bros. Animationin kanssa. Myös alkuperäiset ääninäyttelijät palaavat äänirooleihinsa.[4]
Synopsis Muokkaa
Piirrossarjan tapahtumapaikka on kuvitteellinen Acme Acresin kaupunki, joissa suurin osa sarjan henkilöistä asustaa. Hahmot käyvät Acmen yliopistoa (Acme Looniversity), jonka tiedekunta koostuu pääasiassa klassisten Warner Bros.-sarjakuvien tukipilahahmoista, kuten Väiski Vemmelsääri, Repe Sorsa, Putte Possu, Sylvesteri-kissa ja Elmeri. Yliopisto on perustettu opettamaan hahmoille, miten tulla hauskoiksi. Koulu ei kuitenkaan ole esillä joka jaksossa, koska osa tarinoista on eri ympäristössä.
Sarjassa on runsaasti sarjakuvaväkivaltaa ja slapstickiä. Sarjassa satirisoidaan ja parodioidaan useita 1990-luvun ajankohtaisia tapahtumia ja Hollywood-kulttuuria. Osa jaksoista sisältää eettisiä ja moraalisia tarinoita ekologiasta, itsetunnosta ja rikollisuudesta.
Hahmoja sarjassa Muokkaa
- Veli Vemmelsääri (Buster Bunny)
- Viivi Vemmelsääri (Babs Bunny)
- Topi Sorsa (Plucky Duck)
- Helperi (Hamton J. Pig)
- Verneri (Furrball)
- Fifi (Fifi La Fume)
- Hiski (Dizzy Devil)
- Montana Max (Montana Max)
- Elmira (Elmyra Duff)
- Siiri (Shirley the Loon)
Äänirooleissa Muokkaa
Charles Adler | … | Veli Vemmelsääri (jaksot 1–83) |
John Kassir | … | Veli Vemmelsääri (jaksot 83–98) |
Tress MacNeille | … | Viivi Vemmelsääri |
Joe Alaskey | … | Topi Sorsa, tohtori Gene Splicer |
Don Messick | … | Helperi |
Frank Welker | … | Verneri, Gogo Dodo, Calamity Coyote, Little Beeper, sivuäänet |
Kath Soucie | … | Fifi, Li'l Sneezer |
Maurice LaMarche | … | Hiski |
Danny Cooksey | … | Montana Max |
Cree Summer | … | Elmira, Mary Melody |
Gail Matthius | … | Shirley the Loon |
Rob Paulsen | … | Fowlmouth, Arnold Dog, Concord Condor, sivuäänet |
Candi Milo | … | Sweetie Pie |
Greg Burson | … | Elmeri |
Jim Cummings | … | laulaja, sivuäänet |
June Foray | … | Granny |
Jeff Bergman | … | Väiski Vemmelsääri, Repe Sorsa, Tipi, Elmeri |
Noel Blanc | … | Putte Possu, rehtori |
Bob Bergen | … | Putte Possu |
Susan Blu | … | sivuäänet |
Pat Fraley | … | oma itse, sivuäänet |
Dan Castellaneta | … | Harvey |
Suomenkielisissä äänirooleissa Muokkaa
Pertti Nieminen | … | Väiski Vemmelsääri, Elmeri, Arnold Dog, Concord Condor |
Ulla Ollikainen | … | Viivi Vemmelsääri, Fifi, Mummi, Gogo Dodo |
Erkki Murto | … | Veli Vemmelsääri, Hiski, Montana Max |
Seppo Hietanen | … | Topi Sorsa, Putte Possu, tohtori Gene Splicer |
Päivi Sorsa | … | Siiri, Elmira, Sweetie Pie |
Leena Margit Rautiainen | … | Mary Melody, Honey |
Erkki Ollila | … | Helperi, Bosko |
Vastaanotto ja arvostelu Muokkaa
Wizard Magazine listasi vuonna 2001 Tiny Toonsin sijalle 64 laatimassaan kautta aikain sadan parhaan animaatiosarjan listalla.[5] Se listattiin tammikuussa 2009 IGN-sivuston laatiman sadan parhaan animaatiosarjan listalle sijalle 41.[6]
Palkinnot Muokkaa
Voitetut Muokkaa
- Daytime Emmy
- 1991: Erinomainen alkuperäinen laulu.
- 1991: Erinomainen animaatio-ohjelma.
- 1992: Erinomainen käsikirjoitus animaatio-ohjelmassa.
- 1993: Erinomainen animaatio-ohjelma.
- Environmental Media Award
- 1991: Paras lasten animaatio.
- Young Artist
- 1991: Paras uusi piirrossarja.
Ehdokkuudet Muokkaa
- Emmy
- 1991: Erinomainen animaatio-ohjelma.
- Annie
- 1992: Paras animoitu televisio-ohjelma
- 1993: Paras animoitu televisio-ohjelma
- Daytime Emmy
- 1992: Erinomainen animaatio-ohjelma.
- Young Artist
- 1993: Erinomainen nuori ääninäyttelijä animaatiosarjassa (Whit Hertford).
Lähteet Muokkaa
- ↑ a b Hakusana "Tiny Toons" Helsingin Sanomien arkistohaussa Helsingin Sanomat. Viitattu 31.12.2022.
- ↑ Television lastenohjelmatarjonta syksyllä 2006 48/2008. Liikenne- ja viestintäministeriö. Viitattu 31.12.2022.
- ↑ Tiny Toons Videospace.fi-sivuston tietokanta. Viitattu 31.12.2022.
- ↑ 'Tiny Toon Adventures' Reboot, Genndy Tartakovsky Series Ordered at HBO Max and Cartoon Network Variety. October 28, 2020.
- ↑ Wizard Magazine's Top 100 cartoons list listal.com. 2001. Viitattu 1.7.2009. (englanniksi)
- ↑ TOP 100 Animated Series (Arkistoitu – Internet Archive) IGN Tammikuu 2009, Viitattu 30.6.2009 (englanniksi)