Rich C. Arons (s. 1958) on yhdysvaltalainen animaatio-ohjaaja, animaattori ja tuottaja. Hän tuli tunnetuksi ohjaamastaan animaatiosarjasta Bittipää vuonna 1995. Samasta sarjasta Arons voitti kaksi Daytime Emmy palkintoa. Sitä ennen hän sai kaksi Emmy-ehdokkuutta Tiny Toonsien Halloween erikoisjaksosta.[1]

Arons opiskeli ensimmäisen kerran piirtämistä New Yorkissa High School of Art & Designissa vuosina 1973–1976. Sittemmin hän siirtyi opiskelemaan Kalifornian Institute of the Artsiin vuosiksi 1977–1981. Opiskelun aikana Arons pääsi työskentelemään animaatioiden pariin vuonna 1978 ja oli erityisesti 1980-luvulla mukana eri Filmationin tuottamissa animaatioissa. 1990-luvulla hän pääsi menestyksen makuun työskennellessään Steven Spielbergin tuottamissa animaatioissa, kuten Tiny Toons, Animaaniset, Bittipää ja Toonsylvania. Arons palkittiin kahdesti Daytime Emmylla Bittipään ohjaamisesta.

Sittemmin 2000-luvulla hän on työskennellyt Tom Tataranowiczin perustamassa Gang of Seven Animationissa. Arons oli muun muassa yhtiön myötä ohjaamassa jaksoja Prätkähiiriin vuonna 2006.

Filmografia

muokkaa

Elokuvat

muokkaa

Televisiosarjat

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. IMDb imdb.com. Viitattu 24.2.2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa