Tenhola

Suomen entinen kunta, nykyisin osa Raaseporia

Tenhola (ruots. Tenala) on Uudellamaalla sijaitseva kaksikielinen[3] Suomen entinen kunta ja vanha kirkkopitäjä.

Tenhola
Tenala
Entinen kunta – nykyiset kunnat:
Raasepori

vaakuna

sijainti

Tenholan kirkko.
Tenholan kirkko.
Sijainti 60°03′31″N, 023°17′54″E
Lääni Uudenmaan lääni
Maakunta Uudenmaan maakunta
Kuntanumero 842
Hallinnollinen keskus Tenhola
Perustettu
Kuntaliitokset Bromarv (1977)
Liitetty 1993
– liitoskunnat Tammisaari
Tenhola
– syntynyt kunta Tammisaari
Pinta-ala  km²  [1]
(1.1.1992)
– maa 443,6 km²
Väkiluku 3 049  [2]
(31.12.1992)
väestötiheys 6,74 as./km²
Hangon ja Raaseporin kuntajako 1960-luvulla. Vuonna 1977 Tenholaan liitettiin pääosa Bromarvista ja osa Tenholasta liitettiin Hankoon.

Tenholan keskiaikainen harmaakivikirkko on rakennettu 1400-luvun lopulla. Pääosa Bromarvin kuntaa liitettiin Tenholaan 1977. Samalla kuitenkin Tenholaan kuulunut Lappohja liitettiin Hankoon. Tenhola liitettiin Tammisaaren kaupunkiin vuonna 1993. Vuodesta 2009 lähtien se on kuulunut Raaseporin kaupunkiin. Tenholan naapurikunnat olivat Hanko, Kisko, Perniö, Pohja, Särkisalo ja Tammisaari.

Tenholan keskiaikainen kirkko rakennettiin todennäköisesti noin vuosina 1460–1480.[4] Sisäseiniä koristavat lukuisat vaakunat, ja pilarien seinämaalaukset ovat peräisin 1600-luvulta. Kellotapuli, jonka rakentamisvuotta ei tiedetä, peruskorjattiin vuonna 1762. Maineikas hedelmänviljelijä Albert Henrik de la Chapelle perusti Lindön puutarhan Lindön kartanoon.[5] Muita kartanoita ovat Fastarby, Karsby, Olsböle, Prästkulla ja Vestankärr.[3]

Vuonna 1960 kunnassa oli 481 suomenkielistä asukasta.[3] Nykyään Tenholan asukkaista noin 80 prosenttia on ruotsinkielisiä ja noin 20 prosenttia suomenkielisiä. Vuonna 2012 Tenholan alueella oli 2 437 asukasta.lähde?

Tenholan nimestä ja historiasta muokkaa

Nimi on ilmeisesti alkuaankin suomenkielinen Tenhola, vaikka kirjallisia esiintymiä on vasta 1800-luvulta. Ruotsinkielinen Tenala on keskiajalla syntynyt äänteellinen mukaelma. Tenhola-nimi esiintyy Suomessa yli 60 talon tai kylän nimenä. Siihen sisältynee esihistoriallinen henkilönnimi Tenhoi, joka kertoo pakanuuden ajan taikavoimasta, lumouksesta ja loitsumahdista.[6] Alueella on asunut rautakaudella 500-800-luvuilla karjaa hoitavaa ja maata viljelevää suomalaista väestöä ainakin neljässä paikassa, nykyisten Germundbyn, Grindin, Bonäsin ja Fastarbyn alueella. Tenholan asukkailla on ollut myös muinaislinna nykyisessä Bönasholmenissa, joka on ollut aiemmin järven ainoa saari.[7][8]

Kylät kirkonkirjojen mukaan muokkaa

Alaspää, Berg, Björknäs, Bodal, Bondböle, Bonäs, Dahl, Degergård, Dotterböle, Fastarby, Finby, Finby-Gränd, Frankböle, Germundby, Gretarby, Grind, Grop, Gundby, Gennarby, Hangist, Harparskog, Holm, Hulta, Hylta, Hällsby, Härjentaka, Högböle, Hölklöt, Ingvallsby, Jordansby, Kallby, Karsby, Kelkkala (Kälkala), Kesuböle, Koski, Kotkaranta, Koverhaara (Koverhar), Krokby, Kuivasto (Kvigos), Kulla, Kyrkbacka, Lappohja (Lappvik), Lindsby, Lindö, Lunkböle, Mail, Malarby, Mälsarby, Olsböle, Ovanmalm, Pappila (Prästgården), Parkkala (Barkala), Perskomböle, Prästkulla, Pölkå, Romby, Rådsby, Rörsby, Sattala, Seuko, Siggby, Sillböle, Skallböle, Skarsböle, Skinnarby, Skogby, Skogsböle, Skäggböle, Smedsede, Spjutsböle, Stocksböle, Svedja, Svedjekulla, Svenskby, Trollshovda, Tronsböle, Undermalm, Vikby, Vimonböle, Västankärr, Ytterpölko

Ruokakulttuuri muokkaa

Tenholan pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla rosolli, suutarinlohi, silakkalaatikko ja hiillostetut suolasilakat.[9]

Lähteet muokkaa

  1. Suomen tilastollinen vuosikirja 1992 (PDF) (sivu 48) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastokeskus. Viitattu 26.4.2016.
  2. Väkiluku kunnittain ja suuruusjärjestyksessä 31.12.1992 (PDF) Tilastokeskus. Viitattu 15.3.2019.
  3. a b c ”Tenhola”, Otavan Iso Tietosanakirja 8. Palsta 1264. Helsinki: Otava, 1966.
  4. Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot, s. 480–481. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9.
  5. Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 2 p. 356
  6. Sirkka Paikkala ym.: Suomalainen paikannimikirja, s. 453. Jyväskylä: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2007. ISBN 978-951-593-976-0.
  7. Saulo Kepsu: Uuteen maahan - Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö, s. 11. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Helsinki, 2005.
  8. Kulttuuriympäristön palveluikkuna www.kyppi.fi. Viitattu 2.2.2018.
  9. Kolmonen, Jaakko 1988. Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 63. Helsinki: Patakolmonen Ky.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.