Avaa päävalikko
Tanska-Norjan alueet 1800-luvun alussa

Tanskan siirtomaahistoria alkaa 1300-luvulta, jolloin se valloitti osan nykyistä Viroa. Kun Tanska muodosti personaaliunionin Norjan kanssa, se sai haltuunsa myös Grönlannin, Färsaaret ja Islannin. Lisäksi se sai Orkney- ja Shetlandsaaret Skotlannilta. 1700-luvulla Tanska alkoi perustaa siirtokuntia Intiaan ja Karibialle. Tanska sai ensimmäisen siirtokuntansa Intiasta Tharangambadin alueelta 1620.

GrönlantiMuokkaa

Grönlannissa oli keskiajalla norjalaissyntyisten viikinkien perustamia siirtokuntia, jotka autioituivat 1400-luvulla. Grönlanti joutui Tanskan valtaan 1700-luvulla sen jälkeen, kun norjalainen lähetyssaarnaaja Hans Egede oli saapunut maahan aikoen levittää luterilaista kristinuskoa skandinaavien siirtokunnissa, joiden hän uskoi edelleen olevan olemassa. Sen sijaan hän tapasi inuiteja ja ryhtyi tekemään lähetystyötä heidän keskuuteensa. Hän myös perusti Nuukin.

Norjan ja Tanskan persoonaaliunionin purkauduttua vuonna 1814 Grönlanti jäi Tanskalle. Vuonna 1931 Norja esitti Grönlannin itärannikon eräitä osia koskevia aluevaatimuksia, mutta niitä ei kansainvälisesti hyväksytty.

Grönlanti oli siirtomaan asemassa vuoteen 1953 saakka, jolloin se muutettiin Tanskan maakunnaksi ja se sai oikeuden lähettää kaksi edustajaa Tanskan kansankäräjille. Samalla lakkautettiin kuninkaallisella kauppaseuralla ollut kaupallinen monopoli. Vuodesta 1979 lähtien Grönlanti on Tanskan autonominen maakunta.

FärsaaretMuokkaa

Tanska-Norjan vaatimukset Grönlantiin kuten myös Färsaariin periytyivät Norjan keskiaikaisiin vaatimuksiin Färsaarilla.

Färsaaret liitettiin osaksi Norjan kuningaskuntaa vuonna 1035. Kun Norja liitettiin osaksi Ruotsia Napoleonin sotien jälkeen, Tanska säilytti Färsaaret Kielin sopimuksen mukaisesti. Färsaarten asema tanskalaisena lääninä päättyi vuonna 1948, ja Färsaaret saivat laajan itsehallinnon osana Tanskan kuningaskuntaa.

IslantiMuokkaa

Norjan vaatimukset Grönlantiin ja Färsaariin kuten myös Islantiin periytyivät myös Tanska-Norjan persoonaunionin kaudella.Kuten myös Grönlanti ja Färsaaret Islanti säilyi osana Tanskaa Kielin sopimuksen mukaan. Kasvava itsenäisyysliike Islannissa johti siihen, että Tanska myönsi sille sisäisen itsehallinnon vuonna 1874 ja laajensi sitä vuonna 1904.

Vuonna 1918 Islannista tuli kuningaskunta josta tuli täysin suvereenivaltio onka mottona oli "Islannin kuningaskunta persoonaunionina Tanskan kanssa". Saksan Tanskan miehityksen aikana Islannin tasavalta julistettiin kansanäänestyksen mukaisesti 17.6.1944

Tanskan IntiaMuokkaa

Pääartikkeli: Tanskan Intia

Tanska piti halussaan monia pieniä hajallaan olevia siirtokuntia Intian niemimaalla. 1600-1800 luvuilla ne myytiin tai annettiin Isolle-Britannialle. Tharangambadi säilyi Tanskalla yli 200 vuotta, kunnes sekin luovutettiin Englanille 1845. Tanska yritti myös ottaa haltuunsa nykyiset Nikobaarit, muttei onnistunut saamaan niitä valtansa alle.

KaribiaMuokkaa

 
Christiansted Tanskan Länsi-Intiassa
Pääartikkeli: Tanskan Länsi-Intia

Karibialla ensimmäinen siirtokunta perustettiin Saint Thomasin saarelle 1671, ja Saint Jan saatiin Ranskalta 1718. Saarilla harjoitettiin lähinnä sokeriruo'on viljelyä. Nämä saaret tunnettiin Tanskan Länsi-Intiana. Saaret eivät tuottaneet Tanskalle kovin paljon, ja ne myytiin vuonna 1917 Yhdysvalloille 25 miljoonan dollarin hintaan. Nykyisin saaret tunnetaan nimellä Yhdysvaltain Neitsytsaaret.

AfrikkaMuokkaa

Pääartikkeli: Tanskan Kultarannikko

Tanskalla oli useita kauppa-asemia ja neljä linnoitusta nykyisen Ghanan alueella. Plantaasiviljelyä kokeitiin Kultarannikolla, mutta plantaasit eivät menestyneet. Niinpä Tanska ryhtyi harjoittamaan orjakauppaa. Orjia vietiin lähinnä Tanskan Karibian siirtokuntien sokeriplantaaseille. Vuonna 1807 ashantit ryhtyivät hyökkäämään Kultarannikon rannikolle ja tanskalaiset hylkäsivät siirtokuntansa. Vuonna 1850 Tanska myi siirtokuntiensa jäännökset Englannille.

Aiheesta muuallaMuokkaa