Avaa päävalikko
Dāyāñ- ja bāyāñ-rummut muodostavat tablan.

Tabla (hindiksi तबला, teluguksi తబలా, urduksi ‏تبلہ‎) on intialainen lyömäsoitin. Se koostuu kahdesta erikokoisesta rummusta, joita soitetaan käsin. Tablaa käytetään Intiassa laajasti sekä populaari- että taidemusiikissa. Nimi tulee arabian rumpua tarkoittavasta sanasta tabl.

HistoriaMuokkaa

Tablan kehittymisen ajankohta on epäselvä. Varhaisin kiistattomasti tablaa käsittelevä historiallinen aineisto on peräisin 1700-luvulta. Erään yleisen tulkinnan mukaan soittimen keksi intialainen runonlaulaja Amir Khusrau 1200-luvulla jakamalla pakhawaj-rummun kahteen osaan. Hänen kirjoituksensa eivät kuitenkaan suoraan mainitse tablaa. Jotkut ovat tulkinneet tablan esiintyvän jo tuhansia vuosia vanhoissa piirroksissa.

RummutMuokkaa

Tabla koostuu kahdesta erikokoisesta käsinsoitettavasta rummusta. Molempien kalvot on tehty vuohennahasta. Ne kiinnitetään ja viritetään vuohen- tai kamelinnahasta tehdyllä nuoralla, jonka kireyttä säädetään gatta-nimisillä lieriömäisillä puukiiloilla. Hienoviritys tehdään lyömällä rummun punottua reunaa ylös- tai alaspäin erityisellä vasaralla.

Molempien rumpujen kalvojen päällä on tärkkelyksestä valmistettu musta shāī-osa (myös gāb), jonka tarkka muotoilu muovaa olennaisesti kalvon värähtelyn tuottamia yläsäveliä luoden tablalle ominaisen äänen. Shāīn laatu onkin yleensä olennaisin ero halvan ja kalliin tablan välillä.

DāyāñMuokkaa

Pienempi rumpu, dāyāñ (suom. oikea), on yleensä tehty kapenevasta sheshamin, tiikin tai ruusupuun palasta kovertamalla se puoliksi ontoksi. Sitä soitetaan hallitsevalla kädellä. Dāyāñ ei ole inharmoninen vaan soi selvästi tietyltä sävelkorkeudelta. Siksi se viritetään yhteissoitossa muiden soittimien mukaan, yleensä soolostemman toonikaan, dominanttiin tai subdominanttiin. Muita nimityksiä dāyāñille ovat dāhina, siddha ja chattū. Sitä voidaan kutsua myös pelkästään tablaksi.

BāyāñMuokkaa

Isompi rumpu on nimeltään bāyāñ (suom. vasen) ja sen ääni on kumean bassomainen. Se tunnetaan myös nimillä dagga, duggī ja dhāmā. Bāyāñ on tehty usein messingistä, tosin halvimmissa malleissa tavataan käyttää alumiinia tai terästä. Kupari on materiaalina kallis mutta arvostettu, ja etenkin vanhoissa bāyāñeissa käytetään myös puuta. Bengalin alueella esiintyy myös savisia bāyāñ-rumpuja.

SoittaminenMuokkaa

 
Nabankur Bhattacharya soittamassa tablaa konsertissa Pariisissa vuonna 2009.

Tablaa soitetaan istuen. Rummut pidetään paikallaan asettamalla ne toroidin muotoisille tyynyille (chutta eli guddi). Tyynyt on yleensä tehty koristeellisesta kankaasta ja täytetty kasvinosilla tai muulla muovailtavalla aineksella.

Erilaisia sormien ja kämmenen asentoja yhdistelemällä tablasta saadaan hyvin monipuolisia ääniä, joista käytetään yleisiä bol-nimiä. Liikeratojen on oltava varsin tarkkoja, sillä pienikin muutos käden asennossa voi muuttaa sointia merkittävästi. Perinteisessä soitossa dāyāñ pitää yllä rytmiä ja bāyāñ luo erilaisia korostuksia ja tehosteita.

Tyylisuunnat, gharānāMuokkaa

Eri tablaperinteiden suuntauksista käytetään nimeä gharānā. Kuusi perinteistä suurta tyylisuuntaa ovat Delhi-, Lucknow-, Ajrara-, Farukhabad-, Benares- ja Punjab-gharānāt.

Gharānā-opit olivat ennen tarkoin varjeltuja salaisuuksia, jotka periytyivät mestareilta lähisukulaisille. Nykyään soittotyylit ovat jossakin määrin yhdistyneet, eikä soittajia enää jaeta yhtä selvästi koulukuntiin.

Aiheesta muuallaMuokkaa