Yläsävelillä tarkoitetaan sävelen harmonisessa spektrissä esiintyviä perustaajuutta korkeampia osasäveliä. Yläsävelten muodostama harmoninen sarja koostuu perussävelestä ja sen yläsävelistä. Nuotinnettuna harmonisen sarjan kaikkien sävelten paikat eivät vastaa aivan tarkasti absoluuttista sävelkorkeutta.

Soittimen ääni syntyy, kun sen kieli tai muu ääntä tuottava osa värähtelee. Perussävel on koko kielen mittainen, eli kun aallonpituus on yhtä pitkä kuin kieli, syntyy perussävel. Ensimmäinen yläsävel on oktaavia korkeammalla, kun aallonpituus on puolet kielen pituudesta. Toisen yläsävelen synnyttää aallonpituus, joka on kolmannes kielen pituudesta, kolmas neljäsosan ja niin edelleen. Kokonaisuutena syntyy sävel, joka koostuu eri taajuuksista.

Jokaisella soittimella on aivan oma spektrinsä, joka luo sille omanlaisensa äänen sointivärin. Näin ihmisen korva pystyy tunnistamaan soittimen vain sen perusteella, mitkä yläsävelet soivat vahvimmin ja mitkä heikoimmin. Myös soittaja itse voi vaikuttaa yläsäveliin tietyissä rajoissa ja luoda näin erilaisia sävyjä. Yläsävelten vaikutusta äänen sävyihin on tosin tutkittu vasta vähän.

Elektronisesti on mahdollista saada aikaan siniaallon muotoisia säveliä, joihin ei liity lainkaan yläsäveliä. Kaikki muun muotoiset jaksolliset ääniaallot sitä vastoin voidaan ajatella muodostetuiksi perussävelestä ja siihen liittyvistä yläsävelistä, joiden taajuus on perussävelen taajuuden monikerta. Matemaattisesti tämä seuraa siitä, että jaksolliset funktiot voidaan kehittää Fourier’n sarjoiksi.

Notaatioesimerkki kontra C:stä alkavasta harmonisesta sarjasta.
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.