Sosiaali- ja terveysvaliokunta

Sosiaali- ja terveysvaliokunta (StV) on yksi eduskunnan valiokunnista. Sen tehtävänä on käsitellä muun muassa sosiaali- ja terveydenhuoltoa, sosiaalivakuutusta, eläkelainsäädäntöä sekä ympäristöterveydenhuoltoa.[1] Valiokunta laatii myös esimerkiksi mietintöjä valtioneuvoston tai kansanedustajien sosiaali- ja terveysalaa koskevista lakiehdotuksista.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta
Rooli Valiokunta
Valiokunta
Puheenjohtaja Suna Kymäläinen
Valiokunnan sihteeri ​Harri Sintonen
Puolueet
Hallinto
Sijainti Sosiaali- ja terveysvaliokunta
00102 Eduskunta
Verkkosivusto
Valiokunnan verkkosivusto

Työväenasianvaliokunta asetettiin jo vuoden 1907 valtiopäivillä. Sen nimestä oli erimielisyyksiä yksikamariseen eduskuntalaitokseen siirtymisestä lähtien ja kesti yli 50 vuotta ennen kuin valiokunnan nimeksi muotoutui sosiaalivaliokunta, jonka nimisenä se asetettiin ensimmäistä kertaa vuoden 1962 valtiopäiville.[2] Vuoden 1990 valtiopäiväjärjestyksen muutoksella sosiaalivaliokunnasta kehittyi sosiaali- ja terveysvaliokunta. Valiokunnan tehtäväksi tuli aikaisempaa laajempi ja kokonaisvaltaisempi sosiaali- ja terveysasioiden valmistelu.[3]

Esimerkkejä sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelemistä asioista:

Valiokunta kokoontuu neljä kertaa viikossa.

JäsenetMuokkaa

Jäsen Puolue Vaalipiiri
Kymäläinen, SunaSuna Kymäläinen SDP Kaakkois-Suomi
Risikko, PaulaPaula Risikko Kokoomus Vaasa
Berg, KimKim Berg SDP Vaasa
Elo, TiinaTiina Elo Vihreät Uusimaa
Juvonen, ArjaArja Juvonen Perussuomalaiset Uusimaa
Kulmuni, KatriKatri Kulmuni Keskusta Lappi
Lohi, MarkusMarkus Lohi Keskusta Lappi
Meriluoto, LauraLaura Meriluoto Vasemmistoliitto Savo-Karjala
Polvinen, MikkoMikko Polvinen Perussuomalaiset Oulu
Päivärinta, SusanneSusanne Päivärinta Kokoomus Uusimaa
Reijonen, MinnaMinna Reijonen Perussuomalaiset Savo-Karjala
Räsänen, PäiviPäivi Räsänen Kristillisdemokraatit Häme
Salla, AuraAura Salla Kokoomus Helsinki
Sammallahti, TereTere Sammallahti Kokoomus Uusimaa
Viitanen, PiaPia Viitanen SDP Pirkanmaa
Werning, PaulaPaula Werning SDP Kaakkois-Suomi
Wickström, HenrikHenrik Wickström RKP Uusimaa

Valiokunnan puheenjohtajatMuokkaa

Puolue Puheenjohtaja Vuosi
SDP Arvi Turkka 1949–1962
Kalle Matilainen 1962–1970
Sulo Hostila 1970–1972
Uljas Mäkelä 1972
Sulo Hostila 1972–1974
Uljas Mäkelä 1974–1978
Sinikka Luja-Penttilä 1974–1978
Matti Puhakka 1979–1983
Pertti Paasio 1983–1985
Tarja Halonen 1985–1987
Jouko Skinnari 1987–1997
Pertti Paasio 1997–1999
Marjatta Vehkaoja 1999–2003
Tuula Haatainen 2003
Valto Koski 2003–2007
Keskusta Pekka Vilkuna 2003–2007
Juha Rehula 2007–2010
Inkeri Kerola 2010–2011
Jari Leppä 2011
Juha Rehula 2011–2015
SDP Anneli Kiljunen 2015[4]
Tuula Haatainen 2015–2018[5]
Krista Kiuru 2018–2019
Keskusta Hanna Kosonen 2019
Anu Vehviläinen 2019–2020
Markus Lohi 2020–2023
SDP Suna Kymäläinen 2023–

Katso myösMuokkaa

  • Liikkumavara – dokumenttielokuva, jossa seurataan valiokunnassa tapahtuvaa terveyskeskus- ja päivähoitomaksujen korotusta koskevan lakiesityksen käsittelyä.

LähteetMuokkaa

  1. Sosiaali- ja terveysvaliokunta Eduskunta. Arkistoitu 27.2.2015. Viitattu 27.2.2015.
  2. Jaakko Nousiainen: ”Valiokuntalaitos, suuri valiokunta, eduskunnan täysistunto”, Suomen kansanedustuslaitoksen historia. osa X., s. 217-497. Eduskunnan historiakomitea, 1977.
  3. Timo Forsten: Valiokuntapeli eduskunnassa. Valiokuntajäsenyydet 1945–2002, s. 61. Turku: Turun yliopisto, 2005. ISBN ISBN 951-29-2839-6.
  4. Valiokuntien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 5.5.2015. Eduskunta. Viitattu 5.5.2015.
  5. Valiokuntien puheenjohtajat ja jäsenet valittu 12.6.2015. Eduskunta. Viitattu 15.6.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa