Liikkumavara
Liikkumavara (engl. Within Limits) on Suomen eduskunnan toiminnasta kertova vuonna 2009 valmistunut dokumenttielokuva. Siinä seurataan valiokunnassa tapahtuvaa terveyskeskus- ja päivähoitomaksujen korotusta koskevan lakiesityksen käsittelyä. Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Annika Grof. Dokumentin tekoa varten myönnettiin ensimmäistä kertaa kuvauslupa eduskuntatalon työtiloihin.[1]
Liikkumavara | |
---|---|
Elokuvan juliste |
|
Ohjaaja | Annika Grof |
Käsikirjoittaja | Annika Grof |
Tuottaja | Pertti Veijalainen |
Säveltäjä | Ville Riippa |
Kuvaaja | Anssi Leino |
Leikkaaja | Pauliina Punkki |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | Illume Oy |
Ensi-ilta | 17. lokakuuta 2008 |
Kesto | 87 minuuttia |
Alkuperäiskieli | suomi |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Synopsis
muokkaaDokumenttielokuvassa seurataan terveyskeskus- ja päivähoitomaksujen korotusta koskevan lakiesityksen (HE 37/2008 vp) käsittelyä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa keväällä 2008.[1] Lakiesitystä käsiteltiin valiokunnassa 16.04.2008 – 09.05.2008.[2] Eduskunta hyväksyi lakiesityksen 16.5.2008 ensimmäisessä käsittelyssä äänin 102–66[3] ja toisessa käsittelyssä 21.5.2008[4].
Esiintyjät
muokkaaTuotantoryhmä
muokkaa- Käsikirjoitus: Annika Grof, Janina Kokkonen
- Ohjaus: Annika Grof
- Kuvaus: Anssi Leino, Annika Grof
- Äänisuunnittelu: Martti Turunen
- Leikkaus: Pauliina Punkki
- Tuottaja: Pertti Veijalainen
- Sävellys: Ville Riippa
- Värimäärittely: Henri Pulla
- Teatterilevitys: Pirkanmaan elokuvakeskus
- Tuotantoyhtiöt: Illume Oy
Palkinnot
muokkaa- Pääpalkinto yli 30-minuuttisten elokuvien sarjassa, Yleisöpalkinto kotimaisten elokuvien sarjassa, Tampereen elokuvajuhlat, 2009 [5].
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Docpoint-festivaali: Mitä ne kansanedustajat tekevät? Helsingin Sanomat. 23.1.2009. Viitattu 2.8.2019.
- ↑ Eduskunta: Käsittelytiedot: HE 37/2008 laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain sekä sosiaalihuoltolain 29 b ja 29 d §:n muuttamisesta www.eduskunta.fi. Viitattu 2.8.2019.
- ↑ Täysistunnon pöytäkirja 53/2008 vp www.eduskunta.fi. 16.2.2008. Viitattu 2.8.2019.
- ↑ Täysistunnon pöytäkirja 55/2008 vp www.eduskunta.fi. 21.5.2008. Viitattu 2.8.2019.
- ↑ Tiedote 8.3.2009 tamperefilmfestival.fi. Arkistoitu 23.3.2009. Viitattu 03.09.2009.
Aiheesta muualla
muokkaa- HE 37/2008 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain sekä sosiaalihuoltolain 29 b ja 29 d §:n muuttamisesta
- Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö 7/2008 vp.
- Kuka saa ja kenelle annetaan (Annika Grof: Liikkumavara) Liikkumavara-elokuvan arvostelu Uutispäivä Demarin verkkosivustolla.
- illume.fi