Marjaana Koskinen

suomalainen poliitikko

Elise Marjaana Koskinen (o.s. Jussila, s. 26. tammikuuta 1962 Turku) on suomalainen poliitikko ja aiempi SDP:n kansanedustaja Varsinais-Suomen vaalipiiristä. Hän on ollut kansanedustajana vuosina 1995–2011[1] mutta ei asettunut enää ehdolle vuoden 2011 eduskuntavaaleihin.[2] Koulutukseltaan hän on sosiaalityöntekijä ja valtiotieteiden ylioppilas. Koskinen oli Turun kaupunginvaltuuston jäsen 1989–1992, Raision kaupunginvaltuuston jäsenenä 1993–2005 ja puheenjohtaja 2001–2002, sekä myöhemmin 2009–2010 puheenjohtajana.[1] Koskista pidetään SDP:n vasemman siiven edustajana. Hänet tunnetaan vahvasta omasta tahdosta ja hän on useampaan otteeseen äänestänyt ryhmäpäätöstä vastaan uhmaten SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäkuria. Suurin kohu nousi, kun hän äänesti kauppojen aukiolon pidentämistä vastaan. Eduskuntaryhmän päätöstä vastaan hän on äänestänyt myös työeläkejärjestelmän ja tekijänoikeuslain uudistamisessa. Marjaana Koskinen on pitänyt näkyvästi pienituloisten puolta sekä eduskunnan keskusteluissa että äänestyksissä.

Koskinen herätti huomiota ilmoittautumalla Vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaan tukijaksi vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa[3].

Vuonna 2010 Koskinen muutti Raisiosta Naantalin Rymättylään Ampuminmaan saarelle. Koskisen mies Jari Koskinen on isännöinyt Merilän tilaa Ampuminmaassa lähes kymmenen vuotta.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Marjaana Koskinen Suomen kansanedustajat. 09.06.2010. Eduskunta.
  2. a b Penttilä, Vesa: Reissut Ampuminmaasta Arkadianmäelle loppuvat. Vakka-Suomen Sanomat, 17.6.2010, 61. vsk, nro 67, s. 14. Uusikaupunki: Vakka-Suomen Sanomain kuntayhtymä.
  3. Ilta-Sanomat 13.4.2010: Marjaana Koskinen jättää ensi vaalit väliin (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

muokkaa


Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.