Avaa päävalikko

Solomanni[1] (ven. Соло́менное, Solomennoje) on Petroskoin kaupunkiin kuuluva taajama Karjalan tasavallassa Venäjällä. Se sijaitsee Lohmoijärven ja Äänisen Petroskoinlahden välisen salmen rannoilla kymmenen kilometriä kaupungin keskustasta pohjoiseen.

Solomanni
Соломенное, Solomennoje
Herran temppeliin tuomisen kirkko Solomannin salmen rannalla.
Herran temppeliin tuomisen kirkko Solomannin salmen rannalla.

Solomanni

Koordinaatit: 61°50′47″N, 34°21′36″E

Valtio Venäjän federaatio
Tasavalta Karjalan tasavalta
Kaupunkipiirikunta Petroskoi
Hallinto
 – Asutustyyppi Petroskoin kaupunkiin kuuluva taajama











HistoriaMuokkaa

Solomannin kylä (ven. Solomjane) mainitaan ensimmäisen kerran vuoden 1563 verokirjassa. Sen nimi perustuu venäläiseen murresanaan solomja, joka on lainattu itämerensuomalaisten kielten salmi-sanasta.[2] 1500-luvun lopussa Solomanniin perustettiin Pietarin ja Paavalin miesluostari, joka lakkautettiin vuonna 1764. Vuonna 1775 salmen rannalle rakennettiin kivinen Herran temppeliin tuomisen kirkko. Palaneen luostarikirkon paikalle pystytettiin vuonna 1798 valmistunut Pietari-Paavalin kivikirkko. Solomannin seurakuntaan kuuluivat Järventauksen kylät sekä Suolusmäki.[3] Hallinnollisesti Solomanni oli 1900-luvun alussa osa Suojun volostin Järventauksen kyläkuntaa. Vuonna 1905 siellä oli 154 asukasta.[4]

Paikallisia elinkeinoja olivat maanviljely, kalastus, puunhankinta ja uitto sekä 1800-luvun lopulta lähtien työskentely sahalaitoksilla[3]. Vuonna 1874 Lohmoijärven rannalle rakennettiin kauppias Gromovin omistama saha, joka oli pitkään Onegan tehtaan jälkeen Petroskoin toiseksi suurin teollisuuslaitos. 1920-luvun alussa se tuotti neljäsosan Neuvosto-Karjalan sahatavarasta.[5] 1920- ja 1930-luvuilla Solomanni toimi Järventauksen kyläneuvoston keskuksena. Vuonna 1933 siellä oli 3 200 asukasta, joista 70 % oli venäläisiä, 17 % suomalaisia ja 7 % karjalaisia.[6] Samana vuonna paikkakunnalle rakennettiin uusi tiilitehdas[3]. Vuonna 1934 Solomanni sai kaupunkimaisen taajaman statuksen[7].

Solomannin saha evakuoitiin toisen maailmansodan aikana Kirovin alueen Luzaan, mutta se aloitti toimintansa uudelleen jo vuonna 1945. Vuonna 1963 saha ja Petroskoin huonekalutehdas yhdistettiin Petroskoin saha- ja huonekalukombinaatiksi, jonka palveluksessa oli parhaimmillaan 2 000 työntekijää. Huonekalujen valmistuksesta luopunut kombinaatti teki vararikon vuonna 1998.[5]

Nykypäivä ja nähtävyydetMuokkaa

Petroskoin saha- ja huonekalukombinaatin pohjalta perustettiin vuonna 2004 ASPEK-yhtymään kuuluva osakeyhtiö. Sen sahatavaraa tuottavalla tehtaalla työskentelee modernisoinnin jälkeen 350 henkeä.[5]

Luonnonkauniilla paikalla sijaitseva taajama muistuttaa puutaloineen vielä nykyäänkin suurelta osin maaseutua. Sieltä on löydetty harvinainen diabaasilaji, jota on käytetty Pietarin Iisakinkirkon sisustamiseen.[3] Paikallinen nähtävyys on vuosina 1999–2003 restauroitu Herran temppeliin tuomisen kirkko. Pietari-Paavalin kirkko toimii lastentarhana.[8] Lähistöllä sijaitsee kasvitieteellinen puutarha sekä Tšortov stul (”Piruntuoli”) -niminen kalliorinne, joka on suojeltu luonnonmuistomerkki. Solomannin salmi on suosittu virkistyskalastuskohde.[3] Salmen yli johtaa huonokuntoinen avattava ponttoonisilta[9].

LähteetMuokkaa

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 219. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 17.7.2015).
  2. Nissilä, Viljo: Die Dorfnamen des alten lüdischen Gebietes, s. 75. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1967.
  3. a b c d e Istorija Solomennogo petrcbs.karelia.ru. Viitattu 17.7.2015. (venäjäksi)
  4. Spisok naseljonnyh mest Olonetskoi gubernii po svedenijam za 1905 god, s. 40–41. Petrozavodsk: Olonetski gubernski statistitšeski komitet, 1907.
  5. a b c Karelija: entsiklopedija. Tom 2, s. 377–378. Petrozavodsk: Petropress, 2009. ISBN 978-5-8430-0125-4.
  6. Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 84. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
  7. Karelskaja ASSR: administrativnoje delenije, s. 6. Petrozavodsk: Gosudarstvennoje izdatelstvo Karelskoi ASSR, 1960.
  8. Karelija: entsiklopedija, tom 3, s. 231. Petrozavodsk: Petropress, 2011. ISBN 978-5-8430-0127-8.
  9. U razbitogo mosta karelia.allnw.ru. Viitattu 17.7.2015. (venäjäksi)