Rottasota (elokuva)

vuoden 1968 elokuva

Rottasota on Maunu Kurkvaaran käsikirjoittama ja ohjaama suomalainen draamaelokuva vuodelta 1968. Kurkvaara myös tuotti, lavasti ja kuvasi elokuvan. Sen pääosissa näyttelevät teatterikoulussa tuolloin opiskellut Tapio Kouki ja Miss Cinema Europa -kilpailun Italiassa 1966 voittanut Thelma Ramström.

Rottasota
Ohjaaja Maunu Kurkvaara
Käsikirjoittaja Maunu Kurkvaara
Tuottaja Maunu Kurkvaara
Säveltäjä Henrik Otto Donner
Kuvaaja Maunu Kurkvaara
Leikkaaja Maunu Kurkvaara
Lavastaja Maunu Kurkvaara
Pääosat Tapio Kouki
Thelma Ramström
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Kurkvaara-Filmi Oy
Ensi-ilta 31.3.1968
Kesto 80 min
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Kertoja avaa elokuvan kriittisellä esipuheellaan, jossa luonnehtii nyky-yhteiskuntaa ”rottasodaksi”. Pääministerin tytär ja toisen ministerin poika, teini-ikäiset Johanna ja Rauski seurustelevat. He menevät katsomaan elokuvaa, joka kertoo ympäristön saastumisesta ja maailman tuhoutumisesta. Pääministeri vaatii radiossa yhteiskunnan mätäpesäkkeiden kitkemistä. Nuoret kokoontuvat jazzyhtyeen harjoituskämpälle, kuuntelevat pääministerin puhetta ja kommentoivat sitä kriittisesti. Rauski riitelee oman isänsä kanssa politiikasta ja sanoo haluavansa vallankumousta. Johanna sen sijaan puolustaa isäänsä Raunon syytöksiltä.[1]

Poliisi tekee ratsian jazzklubille ja pidättää kaikki, myös paikalla olevan Raunon. Kun poliisille selviää, että Rauno on ministerin poika, konstaapeli soittaa isälle, joka käskee poliisin tuoda pojan kotiin. Matkalla Rauno karkaa poliiseilta ja piiloutuu taiteilija Miken luo. Asia vuotaa lehdistölle, mutta pääministeri onnistuu estämään uutisen julkaisun.[1]

Seuraavana päivänä Johanna huomaa erään miehen seuraavan häntä. Hän houkuttelee miehen porraskäytävään ja huutaa apua, uhaten syyttää miestä raiskauksesta. Johanna löytää Raunon Miken luota. Mike tarjoaa heidän uudeksi piilopaikakseen mökkiä maaseudulla. Rauno ja Johanna lähtevät asunnosta eri teitä, tapaavat kadulla ja nousevat linja-autoon.[1]

Matkalla Johanna muistelee takaumina lapsuuttaan ja Ruotsissa asuvaa äitiään, jota ei ole tavannut vanhempiensa avioeron jälkeen. Johanna sanoo ymmärtävänsä nyt, että hänen isänsä on aina ajatellut vain uraansa ja asemaansa.[1]

Pääministeri ja ministeri eivät tiedä mitä tehdä lastensa katoamisen suhteen. Rauno ja Johanna saapuvat mökille ja rakastelevat.[1]

Rooleissa

muokkaa
 Thelma Ramström  Johanna Kannisto  
 Tapio Kouki  Rauno Mäkinen, ”Rauski”  
 Pehr-Olof Sirén  pääministeri Kannisto, Johannan isä  
 Sinikka Hannula  Johannan äiti  
 Ekke Hämäläinen  Raunon isä, ministeri Arvo Mäkinen  
 Mai-Brit Heljo  Raunon äiti  
 Päivi Paunu  Marja, Miken ystävätär  
 Ilmari Saarelainen  Rauskin kaveri  
 Jarkko Rantanen  Jarski  
 Hannu Kahakorpi  Mike, taiteilija  
 Yrjö Tähtelä  varjostaja / ääni puhelimessa  
 Tarja-Tuulikki Tarsala  pääministerin rakastajatar  
 Topi Reinikka  Onninen, kuulusteleva poliisi  
 Petra Frey  Johannan tuttava  
 May-Britt Seitava  kukkaistyttö nuorten näkemässä elokuvassa 

Lisäksi elokuvassa esiintyvät kreditoimattomina muiden muassa:

 Olavi Ahonen  kertoja / Senaatintorilla puhuja nuorten näkemässä elokuvassa (jälkiäänitysäänenä)  
 Henrik Otto Donner  jazzklubin yhtyeen trumpetin soittaja  
 Eero Ojanen  jazzklubin yhtyeen pianisti  
 Christian Schwindt  jazzklubin yhtyeen rumpali  
 Tage Lindroos  jazzklubin yhtyeen tenorisaksofonin soittaja  
 Kari Hynninen  jazzklubin yhtyeen basisti  
 Yrjö Järvinen  selostaja ekologisessa elokuvassa  
 Tarja Markus  Marja, Miken ystävätär (jälkiäänitysäänenä)  

Tuotanto

muokkaa

Elokuvan takaumajaksot, jotka ovat osin värillisiä ja osin mustavalkoisia, koostettiin pääosin Kurkvaaran elokuvien Patarouva (1959), Naiset (1964) ja Pikkuinen (1961) materiaalista.[1]

Otto Donnerin yhtyeen jazzmusiikin ohella elokuvassa soi Jim Pembroken tekemä ja Blues Sectionin esittämä laulu ”Answer to Life”. Elokuvassa esiintyy Donnerin yhtyeen lisäksi myös DDT Jazz Band.[1]

Vastaanotto

muokkaa

Elokuvan yleisömenestys jäi vuoden 1968 heikoimmaksi, elokuva jäi ilman valtionpalkintoa ja tuotti tappiota.[1]

Elokuvan ensi-illan aikoihin useimmat kriitikot pitivät Rottasotaa epäonnistumisena, vaikka sanoivat tietäneensä etteivät käsikirjoitus ja henkilöohjaus ole Kurkvaaran vahvoja lajeja. Elokuvan nähtiin sisältävän niin monia teemoja – rakkaus, suhde vanhempiin, politiikka ja ympäristönsuojelu – ettei taitavampikaan ohjaaja saisi niitä pysymään koossa (Pertti Lumirae, Päivän Sanomat 9.4.1968). Värikuvausta, äänitystä ja Henrik Otto Donnerin ”visuaalista” musiikkia kehuttiin. Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat 7.4.1968) piti elokuvaa sen puutteista huolimatta Kurkvaaran sympaattisimpana ja Yksityisalueen jälkeen parhaana.[1]

Nykyarvioijista Voima.fi-sivuston Eero Tammelle Rottasota ”näyttäytyy sekavasta muodostaan huolimatta radikaalina nuorisokuvauksena ja kommentaarina saasteisiinsa rappeutuvasta yhteiskunnasta”.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f g h i Rottasota (elokuva) Elonet.. Viitattu 20.8.2014.
  2. Tammi, Eero: Unohdettu mestari – Maunu Kurkvaara on esimerkillinen, anteeksipyytelemätön elokuvataiteilija (Arkistoitu – Internet Archive). Fifi.voima.fi 5/2006. Viitattu 20.8.2014.