Robert Anjoulainen tai Robert Viisas (ital. Roberto d’Angiò, Roberto il Saggio; noin 1275[1] tai 127819. tammikuuta 1343)[2] oli Napolin kuningaskunnan kuningas vuosina 1309–1343. Hän oli aikansa Italian vaikutusvaltaisimpia hallitsijoita ja pitkään paavien liittolainen valtataistelussa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisareita vastaan.

Robert Viisas, yksityiskohta Simone Martinin maalauksesta vuodelta 1317.

Tausta ja vaiheet ennen valtaantuloa

muokkaa

Robertin vanhemmat olivat kuningas Kaarle II ja kuningatar Maria, joka oli alkujaan Unkarin prinsessa. Robertin sisaruksia olivat Unkarin kuninkaaksi julistettu Kaarle Martel, pyhimykseksi julistettu piispa Ludvig Toulouselainen, Aragonian kuningatar Blanka, Taranton ruhtinas Filip I, Anjoun kreivitär Margareeta ja Sisilian kuningatar Eleonoora.[3][4]

Robertin isä Kaarle jäi Sisilian kapinaa seuranneen sodan aikana vuonna 1284 tappiollisessa meritaistelussa aragonialaisten sotavangiksi, ja Kaarlen vapauttamiseksi nuori Robert ja hänen kaksi veljeään jouduttiin vuonna 1288 lähettämään panttivangeiksi Aragonian hoviin.[5][2] He olivat panttivankeina seitsemän vuotta, minä aikana heidän kasvatuksestaan vastasivat fransiskaanimunkit.[4] Heidät vapautettiin vuonna 1295 Kaarle II:n ja Aragonian uuden kuninkaan Jaakko II:n välisten neuvottelujen tuloksena.[5] Vanhin veli Kaarle Martel kuoli samana vuonna ja kirkolliselle uralle ryhtynyt Ludvig luopui kruununperimysoikeudestaan Robertin hyväksi.[4] Paavin tuen ansiosta Robert ohitti perimysjärjestyksessä myös Kaarle Martelin pojan Kaarle Robertin.[6]

Robert sai vuonna 1296 Calabrian herttuan ja Sisilian varakuninkaan arvon.[5][2] Hän yritti vuonna 1299 valloittaa Sisilian takaisin Napolille.[2][7] Sotaretken seurauksena solmittiin vuonna 1302 Caltabellottan rauha, jossa Sisilian sovittiin palautuvan Anjoun suvulle Sisilian kuninkaan Fredrik III:n kuoleman jälkeen. Robert kohosi Napolin valtaistuimelle isänsä kuoltua vuonna 1309.[2][8]

Napolin kuninkaana

muokkaa

Robert oli Italian valtioiden välisessä guelfien ja ghibelliinien valtataistelussa yksi paavinvaltaa tukeneiden guelfien johtajista, ja hänen pyrkimyksenään oli luoda yhtenäinen Italian kuningaskunta.[8][2] Keisari Henrik VII:n tullessa sotaretkelle Italiaan Robert antoi tilanteen kärjistyä ennen kuin lähetti joukkoja keisarillisen armeijan uhkaamien Toscanan kaupunkien avuksi. Henrik VII kuoli vuonna 1313, ja seuraavana vuonna paavi nimitti Robertin Italian keisarilliseksi varakuninkaaksi.[5] Robert voitti Milanon [[Viscontien johtamat ghibelliinit Genovan länsipuolella vuonna 1319. Hän asettui sen jälkeen Avignoniin taivutellakseen paavi Johannes XXII:n tukemaan sotaa ghibelliinejä vastaan, mutta Viscontien voitettua vuonna 1324 Vaprion taistelun hänen oli palattava Italiaan puolustamaan valtakuntaansa.[2] Robert pysytteli sivussa, kun Saksan kuningas Ludvig IV vuosina 1327–1328 marssi Italiaan, kruunautti itsensä ghibelliinien tuella Italian kuninkaaksi ja keisariksi sekä asetti Nikolaus V:n vastapaaviksi.[2][8] Ludvig IV ja Sisilian Fredrik III liittoutuivat Robertia ja Johannes XXII:ta vastaan, mutta Ludvig joutui lopulta poistumaan Italiasta.[8]

Robertin ja paavin liitto hajosi vuonna 1330, kun Johannes XXII liittoutui Italiaan hyökänneen Böömin kuninkaan Juhana Luxemburgilaisen kanssa ja tarjosi tälle Robertin valtakuntaan kuuluneita alueita Etelä-Ranskassa. Robert liittyi sekä guelfeja että ghibelliinejä käsittäneeseen liittokuntaan, joka karkotti Juhana Luxemburgilaisen Italiasta vuonna 1336. Robertin valtakauden viimeisinä vuosina useat Pohjois-Italian kaupungit siirtyivät hänen vastustajiensa puolelle. Lisäksi Fredrik III:n kuoltua vuonna 1337 Sisilia ei edelleenkään palautunut Napolille.[2]

Robert nai vuonna 1297 Aragonian prinsessa Violanten (Iolandan), Jaakko II:n sisaren. Violanten kuoltua vuonna 1303 Robert solmi seuraavana vuonna avioliiton Majorcan prinsessa Sanchan kanssa.[7] Robertin ainoa avioliitosta syntynyt poika Kaarle kuoli vuonna 1328. Robert järjesti pojantyttärensä Johannan avioliiton Kaarle Robertin pojan Andreaan kanssa, mikä yhdisti Anjoun suvun päähaarat.[5] Robertin kuoltua vuonna 1343 Johannasta tuli Napolin hallitsija.[9]

Robertin hovi oli merkittävä kulttuurin keskus, ja siellä oleskelivat muun muassa runoilijat Giovanni Boccaccio ja Francesco Petrarca.[8] Robertiin viitataan Boccaccion teoksessa Decamerone.[5] Robertin avioton tytär Maria d’Aquino oli Boccaccion rakastajatar, johon viitataan Boccaccion tuotannossa nimellä Fiammetta.[10]

Lähteet

muokkaa
  1. Robert the Wise, King of Naples (englanniksi) Encyclopedia of the Middle Ages (2002), Oxford Reference. Viitattu 6.10.2023.
  2. a b c d e f g h i Robert (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 6.10.2023.
  3. Marie Of Hungary (D. 1323) (englanniksi) Women in World History: A Biographical Encyclopedia (2002), Encyclopedia.com. Viitattu 6.10.2023.
  4. a b c St. Louis of Toulouse (englanniksi) The Catholic Encyclopedia. Viitattu 6.10.2023.
  5. a b c d e f Robert of Anjou (1275 - 1343): Decameron III.3 (englanniksi) Decameron Web, Brown University. Viitattu 6.10.2023.
  6. Nordisk familjebok (1921), s. 521 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 6.10.2023.
  7. a b Roberto d'Angiò (italiaksi) Dizionario di Storia (2011), Treccani. Viitattu 6.10.2023.
  8. a b c d e Risto Kari: Historian ABC: Kaikkien aikojen valtiot 4, s. 13–14. Tammi, Helsinki 2001.
  9. Joanna I Of Naples (1326–1382) (englanniksi) Women in World History: A Biographical Encyclopedia (2002), Encyclopedia.com. Viitattu 6.10.2023.
  10. Fiammetta (englanniksi) National Museums Liverpool. Viitattu 6.10.2023.

Aiheesta muualla

muokkaa