Visconti (suku)
Visconti on milanolainen aatelissuku, joka oli 1300–1400-luvuilla Pohjois-Italian johtavia sukuja. Suku oli alun perin pienaatelia, mutta sai 1000-luvun alkupuolella Milanon varakreivin arvon, ja tämä arvonimi (Visconte) omaksuttiin suvun sukunimeksi. Viscontit saivat valta-aseman Milanossa paavi Urbanus IV:n ansiosta, joka nimitti Ottone Viscontin Milanon arkkipiispaksi vuonna 1262 vastapainoksi Della Torre -suvun vallalle. Ottone kukisti Della Torren suvun Desion taistelussa vuonna 1277 ja vaati sen jälkeen suvulleen Milanon arkkipiispojen vanhat maalliset oikeudet. Ottone siirsi vähitellen kaiken vallan veljenpojalleen Matteo I:lle.[1]
| Visconti | |
|---|---|
.svg) Visconti-suvun vaakuna |
|
| Kotipaikka | Milano |
| Aktiivisena | 1075–1535 |
| Ala | hallitsijoina |
| Perustaja | Ariprando Visconti |
| Jäseniä |
Ottone Visconti Gregorius X Gian Galeazzo Visconti Galeazzo II Visconti Filippo Maria Visconti Luchino Visconti |
Viscontit saivat sittemmin vielä keisarillisen vikaarin eli keisarikunnan edustajan sekä Milanon herran (signore) arvonimet. Viscontit ulottivat sen jälkeen valtansa moniin Pohjois-Italian kaupunkeihin. Tämä herätti paavi Johannes XXII:n vastarinnan. Paavi asetti Milanon pannaan ja saarnasi jopa ristiretkestä Visconteja vastaan.[1]
Matteo I Visconti luopui vallasta vuonna 1322 poikansa Galeazzo I:n hyväksi. Suku lujitti valtaansa, jatkoi alueellista laajentumistaan ja solmi avioliittoja muiden italialaisten kaupunkien hallitsijoiden sekä Ranskan, Saksan ja Savoijin ruhtinasperheiden kanssa. Galeazzo I:n seuraaja Azzo solmi rauhan paavin kanssa vuonna 1329. Azzo kuoli ilman perillisiä vuonna 1339, ja valta siirtyi Luchino ja Giovanni Viscontille. Heidän kaudellaan Milanon aluetta onnistuttiin laajentamaa. Luchinon kuoltua vuonna 1349 signoren arvonimestä tuli perinnöllinen. Giovanni Visconti jatkoi Milanon herrana ja sai myös Milanon arkkipiispan viran.[1]
Giovannin kuoleman jälkeen Viscontien hallitsemat alueet jaettiin hänen kolmen veljenpoikansa kesken. Kun Matteo II kuoli, Bernabò sai itäisen alueen ja Galeazzo II läntisen. Galeazzo II:sta tuli taiteilijoiden ja runoilijoiden, muun muassa Petrarcan, suojelija, ja hän perusti Pavian yliopiston. Kumpikin veljeksistä hallitsi itsenäisesti, mutta he harjoittivat yhdessä sovittua politiikkaa ja olivat alueellisten etujensa vuoksi mukana kaikissa Italian sodissa, jotka käytiin pääasiassa Firenzeä ja paaveja vastaan. Galeazzo II:n kuoltua vuonna 1378 Bernabò solmi liiton Ranskan ruhtinaan Ludvig Anjoun kanssa. Vuonna 1385 Galeazzo II:n poika Gian Galeazzo kaappasi Bernabòn, joka kuoli vankilassa muutamaa kuukautta myöhemmin.[1]
Gian Galeazzo Viscontin kaudella Viscontin suvun valta oli suurimmillaan. Gian Galeazzo Visconti sai vuonna 1395 huomattavaa lahjusta vastaan Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan keisarilta Wenzel IV Luxemburgilaiselta perintöruhtinaan arvon sekä Milanon herttuan arvon. Vuonna 1396 hän sai myös Pavian kreivin arvon.[2] Gian Galeazzon kuollessa vuonna 1402 Viscontit hallitsivat suurinta osaa Pohjois-Italiasta. Gian Galeazzon kautta seurasi kuitenkin hänen vanhimman poikansa Giovanni Marian (1388–1412) katastrofaalinen hallituskausi, jonka aikana kaikki Gian Galeazzon valloitukset menetettiin ja monet lombardialaiset kaupungit palautuivat paikallisten mahtisukujen haltuun. Aikalaiset kuvailivat Giovanni Mariaa epäpäteväksi ja sairaalloisen julmaksi, mahdollisesti mielisairaaksi, ja salaliittolaiset murhasivat hänet vuonna 1412.[1]
Giovanni Marian veli Filippo Maria Visconti nousi tämän jälkeen Milanon herttuaksi. Hän solmi avioliiton kondottieeri Facino Canen lesken kanssa ja sai sen myötä Canen joukot ja alueet haltuunsa. Sen jälkeen Filippo Maria Visconti pyrki palauttamaan Viscontin suvun vallan aiemman laajuuden. Milanossa hän järjesti valtiontalouden uudelleen ja panosti silkkiteollisuuteen. Kun venetsialaisten armeija eteni Milanoon vuonna 1447, Filippo Maria Visconti pyysi apua vävyltään kondottieeri Francesco Sforzalta, joka oli hänen ainoan tyttärensä Bianca Marian aviomies. [1]
Sitten Filippo Maria Visconti kuoli yhtäkkiä. Milanon herttuakunnan hallinnasta alkoivat tämän jälkeen taistella Sforza ja Aragonian kuningas Alfonso V:n, jonka Filippo Maria Visconti oli määrännyt perillisekseen. Francesco Sforza voitti kamppailun ja nosti oman sukunsa Milanon uusiksi valtiaiksi. Vaikka Viscontien nimi katosi Bianca Marian myötä, Viscontien suku liittyi avioliittojen kautta Euroopan hallitsijasukuihin, kuten Ranskan Valois-sukuun, Itävallan ja Espanjan Habsburgeihin ja Englannin Tudoreihin.[1]
Tunnettu elokuvaohjaaja Luchino Visconti kuului suvun erääseen haaraan.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g Visconti Family Encyclopedia Britannica. Viitattu 22.6.2023. (englanniksi)
- ↑ Gian Galeazzo Visconti Encyclopedia Britannica. Viitattu 22.6.2023. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Visconti (suku) Wikimedia Commonsissa
